Kokkolan Piispanmäen monitoimitalon hintalapuksi tulee maksimissaan 44 miljoonaa euroa.
Ensimmäisessä lähinnä kaavoituksen apuna olevassa viitesuunnitelmassa kustannuksiksi arvioitiin noin 30 miljoonaa euroa. Sen jälkeen rakennussuunnitelmavaiheessa hankkeen yksityiskohtia tarkennettiin ja mukaan tulivat muun muassa suunnittelusta, arkkitehtityöstä ja pihatöistä aiheutuvat kustannukset.
Myös Ukrainan sodan aiheuttama rakennusmateriaalien kallistuminen on vaikuttanut kustannusarvion loppusummaan. Sen suhteen pahimmat skenaariot eivät kuitenkaan toteutuneet.
– Materiaalien hinnat ovat nousseet viime vuoden tasosta noin 11 prosenttia. Pelkäsimme jopa 30-40 prosentin korotuksia, sanoo kaupungin rakennuspäällikkö Veli-Matti Isoaho.
Summa voi myös alittua, jos arvioidut riskit eivät toteudu.
Kustannukset jaetaan tietyssä suhteessa (60–40) kaupungin ja urakoitsijoiden kesken aihealueilla, joiden kustannukset saattavat karata maailmantilanteen vuoksi. Niitä ovat esimerkiksi betonirakenne ja ikkunat.
Kaupunki on valinnut rakennusyhtiö Lujatalon toteuttamaan rakennusurakkaa.
LVV- ja IVA- urakoista vastaa Are Oy ja sähkö- ja AV-urakasta Bravida Finland Oy.
Työt Ouluntien ja Pohjoisväylän risteyksessä alkavat vuodenvaihteessa ja valmista pitäisi olla kahden vuoden päästä. Käyttöönotto on vuoden 2025 puolella.
Rakennukseen sijoittuvat päiväkoti, esikoulu, peruskoulun luokat 1.-.9. ja liikuntasali.
Kokkolan historian suurin kouluhanke rahoitetaan leasing-mallilla. Kaupunginhallitus päätti eilen nostaa kymmeniä miljoonia maksavan hankkeen rahoituslimiitin ylärajaa 11 miljoonalla eurolla aiemmasta.
Uusi malli valvontaan
Piispanmäen jättihankkeen toteutuksessa on otettu oppia Isokylän koulutyömaalla sattuneista ongelmista, joissa osa töistä jouduttiin tekemään uudestaan rakennusvirheen vuoksi.
Valvonta on aiempaa huomattavasti tiukempaa ja siihen on kehitetty kokonaan uusi malli, kertoo kaupungin rakennuspäällikkö Veli-Matti Isoaho:
– Kaupunki osoittaa pelkän rakentamisen ajaksi kahdeksi vuodeksi kaksi henkilöä kokopäiväisesti tukemaan, opastamaan ja antamaan suuntaviivoja työmaalla. Lisäksi kaikki rakentamiseen liittyvät osat sovitaan etukäteen ja ne vastaanotetaan valmistumisen jälkeen.
Juttua muokattu 29.11. klo 14.35: Monitoimitalo rakennetaan Ouluntien ja Pohjoisväylän rajaamalle alueelle.
Juttua muokattu 30.11. klo 9.44: Täsmennetty rakentamissuunnitelman hintalappua. Jutussa mainittu 11 prosenttia tarkoittaa rakennusmariaalien yleistä kustannusnousua. Tarkennettu myös rakennushankkeen kokonaiskustannusten muodostumista.
Lisää:
Piispanmäen monitoimitalon rakennusurakkaan vain yksi tarjous
Työt Isokylän työmaalla seisovat edelleen Kokkolassa – rakennusvirhe siirtää koulujärjestelyitä