Pörssiyhtiö Rapala VMC Oyj kertoi maanantaina keskittävänsä puukko- ja uistinvalmistuksensa Viroon. Uutinen otettiin Vääksyssä vastaan järkyttynein mielin. Yhtiö teki viime vuonna ennätystuloksen, ja lukujen valossa päätöstä voi olla vaikea ymmärtää. Yritys itse on niukkasanainen päätöksen taustoista, mutta viittaa tiedotteessa kansainvälistä kasvua tavoittelevaan globaaliin strategiaansa.
Rapalaa työkseen seuraava analyytikko Olli Vilppo arvioi, että Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan sinetöi Vääksyn-tehtaan kohtalon. Toimitusketju kauppojen hyllyille kulki aikaisemmin Vääksystä Sortavalan-tehtaan kautta Pärnuun viimeistelyyn, analyysitalo Inderesillä työskentelevä Vilppo selittää. Sortavala jäi välistä, kun sota syttyi.
– Rapala päätti käsityksemme mukaan keskittää Pärnuun, ettei tarvitse sitä rekkarallia enää ajaa, Vilppo arvioi.
Kuluvasta vuodesta olisi Vilpon mukaan tullut heikko ilman Venäjääkin.
– Alkuvuoteen lähdettiin hyvällä tilauskirjalla ja kaupat olivat kasvattaneet varastojaan, koska pelättiin, että saadaanko tavaraa tarpeeksi. Kalastusbuumi hiipui kuitenkin paljon nopeammin mitä Rapala tai kaupat odottivat.
Mainehaitta ei huoleta
Rapalan suomalaisiksi miellettyjen uistimien virallinen valmistusmaa on jo pitkään ollut Viro. Vääksyssä on tähänkin asti tehty vain osa valmistustyöstä.
– Uistinpakkauksissa on jo pitkään kerrottu, että ne on valmistettu Eestissä, Rapalan lakiasiainjohtaja Olli Aho kertoo.
Mahdollisesta mainehaitasta ei yhtiössä olla huolissaan.
– Arvioimme, että kuluttajan ostokäyttäytymisen kannalta ei ole ratkaisevaa, onko tuote valmistettu vai suunniteltu Suomessa.
Aiheesta enemmän:
Rapalan toimitusjohtaja jättää tehtävänsä – vajaan kolmen vuoden pesti päättyi ”yhteisymmärryksessä”