Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Kesätyöhaut ovat jo alkaneet – etenkin palvelualoille kesätyöläisillä on suuri merkitys tekijäpulan helpottamisessa

Ensimmäisten joukossa kesätyöhakunsa avasivat esimerkiksi Osuuskaupat. Kaupan alalla työvoimatilanne on jo helpottanut, mutta majoituksessa ja ravintola-alalla tekijöitä tarvitaan.

Prisman työntekijä Tuomas Kurri kassalla.
Kesätyöläisiä työskentelee esimerkiksi kaupoissa, ravintoloissa ja kahviloissa. Kuvituskuva. Kuva: Jari Pelkonen / Yle

Työvoimapulasta kärsiville aloille kesätyöläiset tulevat suureen tarpeeseen. Esimerkiksi kaupan ja hotellialan yrityksissä kesätöissä olleista nuorista moni saa syksyn tullen uuden työsopimuksen heti entisen perään.

Savo-Karjalassa esimerkiksi Osuuskaupat avasivat kesätyöhaun tällä viikolla. Syitä totuttua aiemmin avattuun hakuun on useita, kertovat henkilöstöjohtajat.

– Olemme saaneet toiveita, että haku avattaisiin mahdollisimman ajoissa. Meillä kausityöntekijöitä tarvitaan jo keväällä, ensimmäiset voivat aloittaa työt jopa maalis–huhtikuussa, kertoo Osuuskauppa PeeÄssän henkilöstöjohtaja Suvi Honkanen.

Pelottaako, että päädyt huonoon kesäduuniin? 5 vinkkiä, joiden avulla varmistat asiallisen työpaikan

Pohjois-Savossa aikaistettuun kesätyöhakuun vaikuttaa myös palvelualan työvoimapula. Pohjois-Karjalan Osuuskaupassa päällimmäisin syy on sen sijaan aikataulutus.

– Toki työntekijäpula vaivaa meitäkin, mutta ensisijaisesti halusimme saada enemmän aikaa hakuprosessin käsittelyyn. Nyt ehdimme varmasti hoitamaan kaikki työhaastattelut ja -valinnat hyvissä ajoin. Jos meille tulee edellisten vuosien tapaan tuhat kesätyöläistä, ei kaikkea ehdi tehdä parissa viikossa, selventää PKO:n henkilöstöjohtaja Mika-Jussi Mononen.

Palkkakiista ja tekijäpula vaikuttavat hakijoihin

Palvelualojen ammattiliitto PAMin mukaan suurin työvoimapula alalla kohdistuu tällä hetkellä majoitus- ja ravintolapuolelle. Koronan myötä tapahtuneet alanvaihdot näkyvät edelleen osaajavajeena.

– Myös kaupan alalla on ollut välillä puhetta työvoimapulasta, mutta käsittääkseni tilanne on parantunut jo, PAMin Itä-Suomen aluepäällikkö Jarno Koski lisää.

Kesätyöntekijöillä on palvelualoille suuri merkitys. Ilman heitä esimerkiksi lomien pyörittäminen olisi haastavaa. Aina kuitenkaan kesätyöntekijöihin ei voi turvautua, kertoo Koski. Viime kesänä esimerkiksi osa kaupoista ei saanut riittävästi kesätyöläisiä, sillä hakijoiden määrä laski huomattavasti. Siksi osaavista työntekijöistä pidetään kiinni pidempäänkin.

– Meillä on jatkuva tarve työntekijöille, tänä vuonnakin on ollut paljon työpaikkoja auki. Toivomme, että kesätyö poikisi meille myös pysyvämpiä työsuhteita, kertoo Suvi Honkanen PeeÄssältä.

Myös PKO tarjoaa kesätöistä hyvin suoriutuneille nuorille uusia työsopimuksia heti syksyllä.

PAMin aluepäällikkö Jarno Koski uskoo, että nuorten halukkuuteen hakea kaupan alalle voi vaikuttaa meneillään oleva palkkakiista.

Mielenilmaisuun osallistuvia ihmisiä seisomassa kyltit käsissään. Yhdessä kyltissä lukee, kuka meitä arvostaa? Toisessa lukee palkkaa, ei tulonsiirtoja.
Marraskuussa Tampereen Linnainmaan K-Citymarkerissa järjestettiin kassasulku palkkaolojen puolesta. Kuva: Juha Kokkala / Yle

– Vakituistenkaan työntekijöiden palkankorotuksista ei ole saatu sovintoa. Nuori voi ajatella, ettei alalla ole hyvä tilanne menossa, kun asioista väännetään ja protestoidaan. Alan vetovoimaisuus on yksi tärkeimmistä tekijöistä siinä, minne nuori hakee kesätöihin, Koski arvelee.