Kuhmossa käynnistyi kysely suurpedoista.
Kyselyllä halutaan saada paikallisten ääni kuuluviin, kun esimerkiksi Saunajärven susilupakiistassa se tahtoi jäädä pieneen osaan, kertoo Kuhmon suurpetotyöryhmän puheenjohtaja Tuomas Huotari.
Kuhmon kaupunki perusti alkuvuodesta suurpetotyöryhmän pohtimaan alueen suurpetopolitiikkaan liittyviä kysymyksiä. Työryhmässä on edustus jokaisesta kaupunginvaltuuston valtuustoryhmästä, ja sen tehtävänä on valmistella kannanotto suurpetoihin liittyen.
Huotari kertoo, että ryhmä on kuullut vuoden aikana runsaasti eri asiantuntijoita kannanmuodostuksen taustoittamiseksi. Nyt vuorossa on kuntalaiskysely.
– Kyselyn kautta jokaisella kuntalaisella on nyt mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa suurpetoihin liittyvään kannanmuodostukseen, Huotari toteaa.
Hän kertoo, että kysely on avoinna loppiaisen yli, jotta jokainen halukas ehtii varmasti vastaamaan siihen.
– Toivottavasti mahdollisimman moni käy vastaamassa kyselyyn. Tällöin saamme kasaan kattavan aineiston mielipiteitä työryhmän työskentelyn tueksi.
Vielä ennen työryhmän kannanoton kirjoittamista suurpedoista järjestetään kaikille avoin keskustelutilaisuus 4. helmikuuta. Tapahtuma toteutetaan Kuhmossa käynnissä olevan ”Kestävä kehitys elämään arjen teoissa” -hankkeen työnä.
Tästä pääset kyselyyn.
Lue lisää aiheesta:
Aiheesta voi keskustella 20. joulukuuta kello 23 asti.
Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.