Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Suhangon kaivoksen purkuputken sijoituspaikka yhä epävarma – kaivosyhtiö suunnittelee silti lupahakemuksen jättämistä alkukeväällä

Tervolalaiset haluaisivat kaivoksen purkuputken johdettavaksi Perämereen. Ely-keskus antaa oman lausuntonsa kaivoksen purkuputkesta vuodenvaihteessa.

Ossauskosken voimalaitos
Suhangon kaivoksen purkuputken YVA-selvityksessä on purkuputkelle kuusi sijoitusvaihtoehtoa. Kemijoen Ossauskosken voimalaitoksen yläpuolella on neljä ja kaksi ehdotusta on voimalan alapuolella. Kuva: Kemijoki Oy

Tervolan kunnanhallitus haluaisi Suhangon kaivoksen purkuputken jätevedet Perämereen. Ely-keskuksen tarkastelussa uusi ehdotus ei silti saa samaa painoarvoa kuin YVA-selvityksessä esitetyt aiemmat vaihtoehdot.

Aiemmin esillä olleissa vaihtoehdoissa purkuputki on suunniteltu johdettavaksi Kemijokeen Ossauksen voimalaitoksen läheisyyteen. Neljässä vaihtoehdossa purkupaikka on voimalaitoksen yläpuolella ja kaksi alapuolella.

Tervolalaisia esitetyt vaihtoehdot eivät miellytä.

Se, mitä sieltä putken päästä lopulta tulee, ei ole varmuutta. Ei ole oikein, että hyödyt menevät muualle ja meille jäävät vain haitat.

Eero Ylimartimo, Tervolan kunnanhallituksen puhenejohtaja

– Me katsomme tätä asiaa kuntalaisten edun kannalta. Meidän mielestä yksikään esitetyistä vaihtoehdoista ei ole kelvollinen ja siksi me haluamme, että kaivoksen vedet johdetaan Perämereen, kertoo Tervolan kunnanhallituksen puheenjohtaja Eero Ylimartimo.

Purkuputken vientiä Perämereen ei Ylimartimon mukaan ole selvitetty. Ylimartimon mukaan selvittämättä on jäänyt myös se, mitä purkuputken kautta vesiin ollaan johtamassa.

– Se, mitä sieltä putken päästä lopulta tulee, ei ole varmuutta. Ei ole oikein, että hyödyt menevät muualle ja meille jäävät vain haitat. Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin Perämeri, Ylimartimo korostaa.

Tervolan kunnanjohtajan Mika Simoskan mukaan Tervolassa päät kääntyvät nyt lupaviranomaisten suuntaan purkuputken lopullisen paikan osalta.

– Koska meillä ei ole mahdollista vaikuttaa putken sijoituspaikkaan, niin siellä varsinaisessa lupamenettelyssä tulisi vaatia ympäristöluvat niin tiukoiksi, että sillä ei olisi Kemijoen vedenlaatuun heikentäviä vaikutuksia.

Tervolassa uskotaan silti, että lausunnolla on merkitystä, koska se tullaan huomioimaan purkuputken YVA-selvityksestä tehtävässä perustellussa päätelmässä ja siten myös lopullisessa lupamenettelyssä.

Tervolan kunnanjohtaja Mika Simoska.
Tervolan kunnanjohtaja Mika Simoska. Kuva: Antti Ullakko / Yle

Ely-keskus keskittyy YVA-vaihtoehtoihin

Purkuputken ympäristövaikutusten arviointimenettely valmistuu vuoden lopulla, kun Lapin ely-keskuksen perusteltu päätelmä YVA-prosessista valmistuu.

Purkuputken YVA-selvityksen lausuntojen jättöaika loppui lokakuun lopussa, mutta muun muassa Tervolan kunta oli anonut ja saanut jatkoaikaa omalle lausunnolleen.

Tervolan kunnanhallitus teki 14. marraskuuta päätöksen, jossa esitettiiin purkuputken vetämistä suoraan Perämereen Kemijoen sijasta.

Tätä vaihtoehtoa ely-keskus ei kuitenkaan tarkastele varsinaisena vaihtoehtona perusteltua päätelmää tehtäessä, koska se ei ole mukana YVA-selvityksessä.

– Tässä arviointiselostuksesta on esitetty vaihtoehtoja, joten niiden mukaisesti tuota asiaa tarkastellaan, vahvistaa Lapin ely-keskuksen ylitarkastaja Olli-Pekka Vieltojärvi.

Vieltojärvi kuitenkin korostaa sitä, että perusteltu päätelmä ei anna lupaa mihinkään. Luvista päättävät lopulta aluehallintovirasto sekä turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes.

Vieltojärven mukaan kaikki YVA-selvityksestä jätetyt lausunnot käsitellään ja tulevat siten huomioiduksi.

– Teemme tähän perusteltuun päätelmään myös yhteenvedon siitä, että minkälaisia lausuntoja tästä on saatu tai minkälaisia mielipiteitä ja mitä niissä on tuotu esille.

Ely-keskuksen perusteltu päätelmä valmistuu vuoden loppuun mennessä.

Suhangon kaivoksen purkuputkelle suunnitellut paikat Kemijoessa Ossauskosken patoaltaassa.
Suhangon kaivoksen purkuputkelle suunnitellut paikat Kemijoessa Ossauskosken voimalaitoksen yläpuolisessa patoaltaassa. Kuva: Yle

Kaivosyhtiö odottaa päätelmää ja valmistautuu hakuprosessin jatkoon

Itse kaivosyhtiö Suhanko Arctic Platinum on kovaa vauhtia valmistelemassa kaivoksen avaamista.

Ympäristöpäällikön Erkki Kantolan mukaan kaivosyhtiö on valmistellut ympäristö- ja vesitalousluvan hakemusta jo yli vuoden.

Seuraava askel on ely-keskuksen purkuputken YVA-arvioinnista valmistuva perusteltu päätelmä vuoden lopulla.

– Katsotaan rauhassa se, mitä tässä putkiasiassa tulee siinä päätelmässä huomioitavaksi, ja otetaan huomioon siinä lupahakemuksessa.

Kantolan mukaan lupahakemus jätetään viimeistään helmi-maaliskuussa. Ympäristöpäällikkö myös vahvistaa, että kaivosyhtiö etenee niiden vaihtoehtojen mukaan mitä purkuputken YVA-selvityksessä on selvitetty.

– Ei ole tullut mitään sellaista esille, joka ei mahdollistaisi näillä eteenpäin menemisen. Radikaalit vaihtoehdot pitäisi tulla esille jo siinä vaiheessa kun YVA-ohjelmaa tehdään.

Tervolan esityksen mukaista vaihtoehtoa purkuputken siirtämisestä Perämereen ei ole selvitetty, joten se ei ole mukana suunnitelmissa, ellei sitä nosteta erityisesti elyn päätelmässä esiin.

– Tottakai tarkasti katsotaan ja luetaan, että minkälainen perusteltu päätelmä sieltä tulee. Meillä on se näkemys, että tämä ympäristövaikutusten arviointi, on tehty hyvin ja se on riittävä, vakuuttelee ympäristöpäällikkö Erkki Kantola.