Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Liike Nytiin siirtynyt Christa Lahto kertoo epäasiallisesta käytöksestä palloiluhalliäänestyksen jälkeen: ”Voidaan puhua kiusaamisesta”

Uuteen puolueeseen liittymisellä Christa Lahto toivoo olevan hyviä vaikutuksia. Lahto on varma siitä, että yhteistyöhön perussuomalaisten kanssa pystytään jatkossakin.

Christa Lahto, Harry Harkimo, Niko Viinamäki ja Jari Haapaniemi.
Christa Lahto, Harry Harkimo, Niko Viinamäki ja Jari Haapaniemi tiedotustilaisuudessa Porin kaupungintalolla perjantaina. Kuva: Karri Laihonen / Yle

Porissa Liike Nytin tuoreeseen valtuustoryhmään liittynyt Christa Lahto kertoo, että päätös uuteen puolueeseen liittymisestä syntyi syksyn aikana.

– Prosessi on ollut tosi pitkä. Muutaman kuukauden olemme käsitelleet ja miettineet asiaa, itsenäisesti ja yhdessä, Lahto kertoo.

Lahto, valtuutettu Niko Viinamäki ja varavaltuutettu Jari Haapaniemi erotettiin syksyllä perussuomalaisten valtuustoryhmästä, koska nämä äänestivät Porin palloiluhallihanketta vastaan.

Lahto kertoo, ettei erottamispäätöksen taustalla hänen tietääkseensä ole muita asioita.

– Halliäänestyksen seurauksena käytös erinäisten henkilöiden osalta on ollut erittäin epäasiallista. Voidaan puhua jopa kiusaamisesta. Sellainen ei kuulu tämän päivän politiikkaan tai muutenkaan ihmisten väliseen kanssakäymiseen, Lahto sanoo.

Christa Lahto kertoo päätöksestään liittyä Liike Nytiin
Karri Laihonen haastattelee.

Lahto ei kysyttäessä nimeä ketään epäasiallisesta käytöksestä tai kiusaamisesta.

– En ota tähän kantaa, mutta kyllä se varmaan on tulkittavissa ilman, että sanon nimiä.

Uuteen puolueeseen liittymisellä Christa Lahto toivoo olevan hyviä vaikutuksia.

– Toivon, että yhteistyö myös perussuomalaisten kanssa tulee olemaan nyt helpompaa, kun työrauha säilyy molemmin puolin. Vältetään konfliktitilanteita, se on kuntalaistenkin etu.

Lahto on varma siitä, että yhteistyöhön perussuomalaisten kanssa pystytään jatkossakin.

– Ehdottomasti. Huomattavasti paremmin pystymme toimimaan ja tekemään.

Ryhmäpäätöksiä Lahto pitää menneen ajan politiikkana.

– Se, että jokaisella on mielipiteen- ja sananvapaus, täytyy näkyä myös käytännössä.

Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta

Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta