Syyttäjä vaatii elinkautista tuomiota miehelle, joka puukotti avopuolisonsa kuoliaaksi Joensuun Noljakassa. Epäillyn murhan käsittely alkoi Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa tänään.
Henkirikos tapahtui heinäkuun viimeisenä päivänä Lähdesuonkadulla. Poliisi sai hätäkeskukselta aamuyöllä ilmoituksen, jonka mukaan 24-vuotias nainen makasi rappukäytävässä verisenä ja elottomana.
Kun poliisi saapui paikalle, nainen oli kuollut. Hänessä oli runsaasti ulkoisen väkivallan merkkejä.
Syyttäjän mukaan naisen puoliso, 27-vuotias mies, oli lyönyt uhria lukuisia kertoja keittiöveitsellä. Ennen iskuja mies oli yrittänyt viiltää naisen kurkun auki kuorimaveitsellä.
Syyttäjä pitää miehen toimintaa vakaasti harkittuna, koska nainen oli väkivallan alkaessa nukkumassa. Nainen yritti paeta, mutta mies seurasi tätä rappukäytävään ja jatkoi puukotustaan.
Poliisin kuulusteluissa mies on myöntänyt aiheuttaneensa avopuolisonsa kuoleman. Hän on ollut vangittuna heinäkuun lopulta lähtien.
Syyttäjä pyytää miehelle mielentilatutkimuksen tekemistä. Poliisin esitutkinnassa teolle ei ole selvinnyt motiivia.
Juttua muokattu klo 16.15: Lisätty tieto pyydetystä mielentilatutkimuksesta.