Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Iisalmen Pihla Sallinen on joululeivonnan Suomen mestari – kisapaineista nauttiva nuori taituri kannustaa kotileipureita rentouteen

Iisalmen kaupungin brändilähettiläs on jo 18-vuotiaana tunnettu leipurimestari.

Nuori nainen katsoo pöydällä olevia makeita leivonnaisia, joiden vieressä on kupillinen vadelmia.
Pihla Sallinen leipoo paljon, jotta kehittyisi. Leipomuksista valtaosa syntyy kotikeittiössä Iisalmessa. Kuva: Jukka Eskanen / Yle

Stressittömyys. Se on tärkeintä joulun leivonnaisten valmistuksessa, vinkkaa iisalmelainen leipurimestari Pihla Sallinen.

18-vuotias Sallinen palkittiin joulukuun alussa Suomen parhaana nuorena joululeipurina. Kotimaisen elintarvikekonsernin järjestämässä SM-kilpailussa Sallinen taituroi valkosuklaa-vadelma -juustokakkupiiraan, porodonitseja ja pipariversion omasta kodistaan.

Leipomustrio toi voiton 15-20 -vuotiaiden sarjassa.

– Tykkään kisojen tuottamasta paineesta – siksi niihin osallistunkin. Mutta keskimääräisellä leipurilla liika stressi voi viedä tekemisestä ilon, Sallinen sanoo.

Pihla Sallinen on joululeivonnan Suomen mestari

Iisalmen lukiota käyvä Sallinen on kotikaupungissaan jo leivontajulkkis. Hän nousi tunnettuuteen pärjättyään Koko Suomi leipoo -tv-ohjelmassa vuonna 2020. Seuraavana vuonna Sallinen voitti internetissä järjestetyn ”maailman paras marjapiirakka” -reseptikisan, mitä seurasi valinta Iisalmen kaupungin brändilähettilääksi.

Instagramissa Sallisen leipomuksia ihastelee jo yli 13 000 seuraajaa.

– Joskus leivon pelkästään somepäivityksiä varten. Jotta tili pysyy pinnalla, pitää nähdä vaivaa ja tehdä työtä, Sallinen kertoo.

Tuskin ammattileipuriksi

Jo yläkoululaisena leivonta-alan yrityksen perustanut Sallinen ei usko, että hänestä tulee isona pelkkä leipuri. Leivonta on nuorelle taiturille intohimo ja harrastus, jossa hän haluaa kehittyä niin pitkälle kuin suinkin.

– Tekemällä kehittyy. Jos vertaan leipomuksiani vaikkapa viiden vuoden takaisiin, niin onhan niissä ihan valtava ero. Osaan nykyään teknisesti vaikka mitä ja pystyn luottamaan, että todennäköisesti aina onnistun, Sallinen juttelee.

Makeita, ruskeita leivonnaisia valkoisen pöytäliinan päällä, vieressä kupillinen vadelmia.
Ylen maanantaista radiohaastattelua varten Sallinen loihti tarjolle tuplasuklaa-kuppikakkuja maitosuklaakuorrutteella. Kokonaisuuden kruunasivat vadelmat. Kuva: Jukka Eskanen / Yle

Sallisen omaan jouluun kuuluu monenlaisia leivonnaisia, joista suosikkeja ovat juustokakut.

– Niitä voi tehdä kätevästi valmiiksi pakkaseen. Kun sitten edeltävänä iltana nappaa kakun sulamaan, on valmiina näppärä herkku joulupöytään.