Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Ukrainalle kaavailtu EU:n valtava lainapaketti etenee – Unkari saamassa myönnytyksiä

EU-maat ovat päässeet alustavaan sopuun Ukrainalle ensi vuodelle myönnettävästä 18 miljardin euron lainapaketista. Samalla sovittiin suuryrityksille suunnatusta minimiverosta.

Ylen EU-kirjeenvaihtaja Rikhard Husu kertoi EU:n tukipäätöksestä tiistaina Brysselistä.

EU-maat ovat päässeet sopuun Ukrainalle annettavasta tuesta, jonka läpimenoa Unkari on viivyttänyt.

– Ukrainalle voidaan ensi vuodesta lähtien myöntää taloudellista tukea. Kysymys on vuositasolla 18 miljardista eurosta, joka tulee Ukrainalle tarpeeseen, kertoo Ylen EU-kirjeenvaihtaja Rikhard Husu Brysselistä.

Kuukausia jatkuneessa väännössä päästiin eteenpäin tekemällä Unkarille myönnytyksiä. EU on jäädyttänyt Unkarilta sekä pandemiasta selviämiseen tarkoitettuja elvytystukia että niin sanottua koheesiorahaa, jolla tuetaan EU:n köyhimpiä maita. EU vaatii Unkarilta uudistuksia, jotka parantaisivat maan oikeusvaltion tilaa.

– EU sopi muun muassa minimiyritysverosta, jota erityisesti Ranska on ajanut. Unkari puolestaan sai hyväksynnän omalle elvytyspaketilleen, Husu kertoi Ylen aamussa.

Yli kuusi miljardia pysyy jäädytettynä

Yli kuusi miljardia euroa suoria EU-tukia Unkarille pysyy kuitenkin jäädytettynä edelleen.

– Unkarilla on mahdollisuus päästä käsiksi näihin rahoihin, mutta se edellyttää, että Unkari myös tekee EU:n vaatimat muutokset oikeusvaltion tilanteeseen liittyen. Unkarilla on kaksi vuotta aikaa tehdä nämä toimenpiteet. Keskustelut Unkarin oikeusvaltiotilanteesta varmasti jatkuvat, Rikhard Husu toteaa.

Alustavan sovun mukaan EU hyväksyy Unkarin suunnitelman siitä, miten se käyttää 5,8 miljardin euron arvosta EU-rahoja. Tätä ennen Unkarin täytyy kuitenkin vielä täyttää lukuisia ehtoja. Lisäksi EU pienentää prosenttiosuutta, joka Unkarin niin sanotuista koheesiorahoista jäädytetään.

Unkari jumitti lainapaketin viime viikolla, kun EU:n valtiovarainministerit käsittelivät sen kanssa samoihin aikoihin Unkarin EU-rahojen jäädyttämistä.

Unkarin pääministeri Viktor Orban on hakenut viime kuukausina tukiasiaan ratkaisua muun muassa muuttamalla kansallisia lakeja, jotta maa pystyisi tyynnyttämään EU:n pitkäaikaisia Unkaria koskevia korruptiohuolia.

Tuet ovat Orbanin hallinnolle tarpeen vaikean taloustilanteen vuoksi. Inflaatio on kiivennyt Unkarissa 26 prosenttiin, ja valtion velka on kovassa kasvussa.

Lähteet: Reuters, AP, Yle

Päivitetty 13.12. klo 7.46: Lisätty Rikhard Husun kommentteja.

Kuuntele alta Uutispodcastin jakso, jossa Ylen Nato-kirjeenvaihtaja Mika Hentunen kertoo, miksi Unkari jarruttaa Suomen Nato-jäsenyyttä ja pelaa Putinin pussiin.

Unkari jarruttaa Nato-Suomea ja pelaa Putinin pussiin