Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Jyväskylässä Vehkahalli sortui kesken lumenpudotustöiden – yksi henkilö loukkaantui

Keski-Suomen pelastuslaitoksen mukaan onnettomuus tapahtui tiistaina vähän kello 10 jälkeen. Poliisi tutkii onnettomuutta työtapaturmana.

Vehkahalli kokonaan sortuneena Jyväskylässä.
Vehkahalli romahti tiistaina kokonaan. Kuva: Jaana Polamo

Jyväskylän Kortesuolla sijaitseva palloiluhalli on sortunut lumenpudotustyön yhteydessä, kertoo Keski-Suomen pelastuslaitos.

Vehkahalli sijaitsee Wilhelm Shildtin kadulla. Onnettomuus tapahtui pelastuslaitoksen mukaan tiistaina aamulla kello 10 jälkeen.

Työtehtävissä oli sortuman aikaan kuusi henkilöä ja yksi heistä on lievästi loukkaantunut tapahtuneen johdosta.

– Hallin katolla on ollut pieni notkahdus ja sitä lähestyttäessä halli on romahtanut koko alaltaan maan tasalle. Yksi henkilö loukkasi itsensä lievästi ja ensihoito tarkasti hänet kohteessa, kuvailee päivystävä palomestari Olli Markkanen Keski-Suomen pelastuslaitokselta.

Pelastuslaitos ei kommentoi hallin kuntoa.

Poliisi tutkii onnettomuutta ja sen kulkua työtapaturmana.

Vehkahalli on ylipainehalli eli niin sanottu kuplahalli ja halli on lyyhistynyt lumen painosta aiempinakin talvina.

– Tällaisissa ylipaineella kasassa pysyvissä halleissa on lähes joka talvi ainakin pieniä romahduksia ollut eli ei tämä nyt ihan tavaton tapahtuma ole, sanoo Markkanen.

Vehkahallin  katolla lumenpudottajia.
Vehkahallin katolta pudoteltiin lumia myös viime talvena. Arkistokuva. Kuva: Simo Pitkänen / Yle

Vehkahalli on nyt pois käytöstä arviolta viikkoja.

Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelut on jo aloittanut korvaavien tilojen etsinnän jalkapallon talviharjoittelun mahdollistamiseksi.

Liikuntapalvelut aikoo kutsua hallia käyttävät urheiluseurat yhteiseen keskustelutilaisuuteen, jossa hallin vaurioita ja harjoittelun mahdollisuuksia käydään läpi.

Jyväskylän kaupungin liikuntajohtaja Anna-Leena Sahindal kertoo, että halli on repeytynyt äkillisen romahduksen yhteydessä.

Kaupunki varautui lumikuormaan nostamalla painetta ylipainehallissa ja hallin päältä poistettiin myös lunta romahduksen välttämiseksi.

Varsinaista syytä hallin lyyhistymiselle selvitellään.

Sahindal arvioi, että ikääntynyt halli on aikaisempien romahdusten vuoksi vaurioitunut, eikä sen takia ole kestänyt nyt kertynyttä lumikuormaa.

Lisätty Markkasen kommentit kello 11.41

Lisätty Sahindalin kommentit kello 11.52