Joulupuun voi tänäkin vuonna hakea valtion metsästä Kainuussa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa, kun on ensin hankkinut siihen luvan.
Lupa maksaa 10 euroa, ja sen voi ostaa Metsähallituksen Eräluvat -verkkokaupasta.
Enintään kolme metriä pitkän joulukuusen voi hakea valtion talouskäytössä olevista monikäyttömetsistä. Joulupuu noudetaan tien varresta, korkeintaan parinkymmenen metrin etäisyydellä. Enontekiön, Utsjoen ja Inarin kunnissa joulukuusiluvalla joulupuuksi saa hakea männyn.
Joulupuuta ei saa hakea suojelu- tai retkeilyalueilta. Luvan ostajan on varmistettava alueen kuuluminen Metsähallituksen metsätalouskäytössä oleviin metsiin. Asian voi tarkistaa esimerkiksi Retkikartasta valitsemalla kartasta tason ”metsätalouden monikäyttömetsät”.
Joulupuun lupamyyntiä ei ole Etelä-, Keski- ja Itä-Suomessa, koska alueilla on suhteellisen vähän valtion metsiä ja ne ovat hajallaan. Lisäksi osa metsistä on erityiskäytössä tai suojelussa.
Valtion metsistä on haettu viime vuosina 2 000–2 500 joulupuuta vuosittain.
Aiheesta voi keskustella torstaihin 15. joulukuuta kello 23 asti.
Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.
Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.