Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Metsä ei ole kunnalle pelkkä kukkaro – rahan lisäksi on huomioitava myös asukkaat ja ilmastotavoitteet

Kuntien asukkaille lähimetsä on tärkeä paikka ulkoilla ja kerätä voimia. Metsänomistajina kuntien on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota metsiensä hoitoon ja käyttöön.

Oranssiseen huomioliiviin pukeutunut Kaarina Aulin ja huomiotakkiin pukeutunut Leena Väisänen kävelevät lumisen metsäpolun mäkeä alas kohti kameraa.
Luonnonhoitopäällikkö Kaarina Aulin (vas.) ja metsätalousinsinööri Leena Väisänen kertovat, että Hämeenlinnan metsäohjelma valmistuu talven aikana. Kuva: Tiina Kokko / Yle

Hämeenlinnalaiselle Sonja Rehmanille Hämeenlinnan Ahveniston lenkkeilymaastot ovat lähellä sydäntä.

– Olen tosi iloinen, että tällainen niin sanottu keidas löytyy näinkin läheltä kaupungin keskustaa. Toivoisin, että tämä säilyisi mahdollisimman pitkälle luonnonvaraisena.

Rehman on huomannut, että maauimalan läheiseltä harjuosuudelta on kaadettu puita. Se hieman harmittaa. Kaupungin metsätalousinsinööri Leena Väisänen kertoo, mistä on kyse: alueelle on avattu paahde-elinympäristöjä.

Videolla Leena Väisänen kertoo, mitä Ahvenistolla on tehty paahdeympäristöjen lisäämiseksi.

Hämeenlinnan kaupunki laatii parhaillaan metsäohjelmaa, johon kirjataan periaatteet, miten kaupunki hoitaa ja käyttää metsiään. Myös asukkaat ovat saaneet sanoa oman mielipiteensä metsänhoidosta joko vastaamalla kyselyyn tai osallistumalla metsäkävelyyn.

Kyselyyn vastanneet kaupunkilaiset kertovat, että he menevät metsään ulkoilemaan tai urheilemaan, havainnoimaan luontoa, marjastamaan ja sienestämään. Metsä on paikka, jossa rauhoitutaan ja kerätään voimia. Kaupungin metsiin toivottiinkin lisää uusia reittejä.

Kuntien metsät ovat myös kuntalaisten asia

WWF:n johtavan metsäasiantuntijan Mai Suomisen mukaan kunnilla onkin suuri merkitys metsänomistajina, sillä kuntien metsät ovat yhteisesti omistettuja. Niistä päätetään demokraattisesti. Suomisen mukaan on oikeudenmukaista kysyä palvelevatko päätökset kuntalaisten parasta.

Metsien suojelun kannalta isoista metsähehtaareista on helpompi suojella laajoja, yhtenäisiä alueita, Suominen sanoo. Hän nostaa esiin myös lähiluonnon. Esimerkiksi kaavoituksella kunta voi edistää luonnon monimuotoisuutta ja virkistyskäyttöä.

Kuntaliiton vuonna 2020 tekemän kuntametsien käytön nykytilakartoituksen mukaan suomalaiset kunnat ovat entistä kiinnostuneempia kehittämään metsiensä käyttöä ja suunnittelua monipuolisemmaksi.

Kunnat pyrkivät huomioimaan metsän käytössä muitakin kuin pelkästään taloudellisia tavoitteita, kuten luonnon monimuotoisuutta, virkistyskäyttöä ja ilmastotavoitteita. Tosin kyselyn perusteella suunnitelmien laadinnassa on vielä parantamisen varaa.

Kuntien on kuitenkin pakko tarkastella metsäomaisuutensa hoitoa tarkemmin, sillä ihmiset ovat entistä tietoisempia metsien ja luonnon merkityksestä. Esimerkiksi Hämeenlinnan kaupunki muutti hakkuusuunnitelmiaan Taruksen retkeilyalueella muun muassa ympäristöjärjestöiltä tulleen voimakkaan kritiikin vuoksi.

Hämeenlinnan metsäomaisuus ei ole mitätön

– Metsät ovat aika isossa roolissa Hämeenlinnassa. Meillä on kuitenkin lähes 6 000 hehtaarin metsäomaisuus ja paljon käyttäjiä. Iso osa metsästä sijaitsee lähellä asutusta. Metsillä on myös iso virkistyksellinen rooli, luonnonhoitopäällikkö Kaarina Aulin Hämeenlinnan kaupungilta perustelee metsäohjelman laatimista.

Aiemmin Hämeenlinnan metsäomaisuuden tulevaisuutta on linjattu laajemmassa viheralueohjelmassa.

Kaupungin omistamasta metsästä noin 3 000 hehtaaria on metsätalouskäytössä, kymmenisen prosenttia on suojeltua ja loput ovat lähi- ja virkistysmetsiä.

Hämeenlinnalaisten mielestä metsänhoidon kolme tärkeintä tavoitetta ovat monimuotoinen luontoympäristö, virkistäytyminen sekä metsien terveys ja turvallisuus.

Hämeenlinna aikoo järjestää kaupunkilaisille metsäkävelyitä myös jatkossa. Kävelyllä pääsee suoraan keskusteluyhteyteen asukkaiden kanssa, metsätalousinsinööri Leena Väisänen sanoo.

– Varsinkin jos jossakin lähimetsässä tehdään isompi työmaa, pitää metsäkävelyyn kutsua lähiasukkaat ja asukkaita kauempaakin, jos on kiinnostusta. Asioista voidaan sitten keskustella kohteella.

Leena Väisänen ja Kaarina Aulin kertovat seuraavassa audiossa Hämeenlinnan metsistä ja metsäohjelman laatimisesta.

Hämeenlinnan metsien käyttöä linjaava metsäohjelma valmistuu talven aikana