Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Entinen F1-kuski Heikki Kovalainen toteuttaa haaveensa rallin SM-sarjassa – kertoo vakuuttuneensa Janni Hussin kartanlukijan kyvyistä

Formula ykkösten jälkeen Japanissa rata-autoillut Heikki Kovalainen on siirtynyt viime vuosina rallin pariin. Ensi kaudella hän ajaa rallin SM-sarjaa kartturinaan Janni Hussi.

Entinen formulakuski Heikki Kovalainen kertoo, mikä sai hänet palaamaan Suomeen.

Autourheilija Heikki Kovalainen, 41, on palannut Suomeen ja kilpailee ensi kaudella rallin SM-sarjassa kartturinaan Janni Hussi.

– Nyt oli oikea aika tulla takaisin Suomeen. Siitä on ollut vaimon kanssa jo pidemmän aikaa suunnitelmia, ja nyt työkuvioiden takia olen yhä enemmän Suomen päässä, Kovalainen kertoo Yle Urheilulle Helsingissä.

Kainuulaislähtöinen entinen F1-kuski saa Secto Automotive Labs -tallissa tiimikaverikseen formulamestari Kimi Räikkösen 17-vuotiaan veljenpojan, Justus Räikkösen.

Mittavan uransa kartingista aloittanut Kovalainen ajoi formula 1 -sarjaa seitsemän kauden ajan vuosina 2007–2013. Vuodesta 2015 vuoteen 2021 hän kilpaili Japanissa rata-autoilun GT-sarjassa, jonka mestaruuden hän voitti vuonna 2016.

Tänä vuonna Kovalainen voitti rallissa Japanin mestaruuden ja osallistui Japanissa ensimmäiseen rallin MM-sarjan osakilpailuunsa.

– Ralli on ottanut valtaa urani tässä vaiheessa. Ratahommat jäivät viime vuoden jälkeen sivuun eikä takaisin ole ollut poltetta. Minulla tuli mahdollisuus ajaa rallia Japanissa täysi kausi. Siellä nälkä on kasvanut syödessä, ja Secton kanssa tuli mahdollisuus keskustella SM-sarjan ajamisesta. Se oli ollut haaveenani, Kovalainen kertoo.

Janni Hussi ja Heikki Kovalainen kyykyssä ralliauton vierellä.
Heikki Kovalainen ja kartturi Janni Hussi ovat vielä ralliuransa alkutaipaleella, mutta Kovalainen luottaa kaksikon yhteistyöhön. Kuva: Patrik Molander / Yle

Asiat etenivät nopeasti. Kovalainen pyysi kartanlukijakseen Janni Hussia, jonka työskentelyä Sami Pajarin kyydissä Kovalainen oli seurannut vaikuttuneena. Juontajana tunnettu Hussi kieltäytyi ensin pestistä, mutta pyörsi päätöksensä muutamaa päivää myöhemmin.

– Jannilla on kartturinhommat todella hyvin hallussa, vaikka on kokematon. Meillä on molemmilla opittavaa, mutta molemmilla kova halu ja into kehittyä. Uskon, että se vie pitkälle. Minulla ei ole pienintäkään epäilystä, etteikö yhteistyö voisi toimia, Kovalainen sanoo.

Haaste on kova, mutta niin on intokin

SM-ralliin Kovalainen lähtee maltillisin tavoittein: ensimmäisellä kaudella kokeillaan, toisella päästään mitaleille ja kolmannella juhlitaan mestaruutta. Suomalaiset leveät tiet ovat hyvin erilaisia kuin Japanissa tyypillinen ”kapea syherö”, kuten Kovalainen kuvailee.

– Ralli on sellainen laji, että siihen ei ihan pystymetsästä pysty hyppäämään ja ajamaan kärkeen. Porukka menee niin kovaa, tuntee tiet ja osaa tehdä nuottia tällaiselle tielle. Se voi olla aika vaikeaa alussa ja haaste on kova, mutta niin on intokin, Kovalainen sanoo.

SM-ralliprojektissa Kovalainen kiehtoi erityisesti tallin vihkiytyneisyys ympäristöasioihin ja positiivinen tunnelma tiimin sisällä.

Kovalainen kertoo kohdanneensa hyvin erilaisia ihmisiä kolme vuosikymmentä kestäneen autourheilu-uransa aikana.

– Formulauran loppuaikoina tein sellaisten ihmisten kanssa töitä, joihin ei voinut oikein luottaa. Silloin päätin, että haluan tehdä yhteistyötä ihmisten kanssa, joihin luotan ja joiden kanssa homma toimii. Nyt on sellainen porukka kasassa, kenen kanssa on kiva lähteä tekemään töitä.

Heikki Kovalainen lehdistötilaisuudessa Japanissa.
Kovalainen ajoi ensimmäisen MM-rallinsa Japanissa marraskuussa. Kuva: IMAGO/PanoramiC/ All Over Press

SM-sarjaa Kovalainen aikoo ajaa tutulla R5 Skoda Fabialla, jonkalaisella hän ajoi myös Japanissa.

– Tuttu auto, mutta ei ihan tuorein peli. Meillä on uudempi auto tilauksessa ja ehkä sellainen saadaan kesäkaudelle. Tuo on kuitenkin sopiva auto minun tasoiselleni kuljettajalle, Kovalainen sanoo.

Kovalainen sijoittui viime kaudella uransa ensimmäisessä MM-rallissa Japanissa kymmenenneksi. Jyväskylän MM-rallin sorateille hän ei vielä ensimmäisellä Suomen-kaudellaan haikaile.

– Ei ole tarkoitus ajaa Suomen MM-rallia ensi kesänä. Japanin ralliin voisin ehkä osallistua kauden päätteeksi. Keskitytään nyt SM-sarjan alkuun, Kovalainen sanoo.