Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Ranskan ja Marokon välinen MM-välierä ei jättänyt juurikaan jälkipolville muisteltavaa: piskuinen Marokko taisteli, mutta ei onnistunut horjuttamaan jättiläistä, joka marssi MM-finaaliin 2–0-voitolla.
Ranskan maalit iskivät Theo Hernandez ja vaihdosta sisään tullut, ensimmäisellä kosketuksellaan maalin tehnyt Randal Kolo Muani.
Ottelun parhaaksi pelaajaksi valittiin kuitenkin Antoine Griezmann.
Griezmannin otteet ovat ilahduttaneet läpi MM-turnauksen – siitä huolimatta, että vuoden 2016 EM-turnauksen maalikuningas ei ole tehnyt Qatarissa ainuttakaan osumaa.
– Hän tekee ympärillään olevista parempia pelaajia. Hänen merkityksensä pelaamiseen molempiin suuntiin on jättimäinen, hänen tehoja mittaavat tilastonsa ovat kärkipäätä. Vaikka Griezmann ei viimeistele tai välttämättä anna ratkaisevia maalisyöttöjä, hän on järjestellyt isoja paikkoja muille, Yle Urheilun asiantuntija Jonne Kunnas kiteyttää.
Alkukaudesta Griezmann oli otsikoissa lähinnä sopimussaagansa takia: Atletico Madridissa lainalla Barcelonasta pelannut Griezmann tuli otteluissa sisään vasta tunnin jälkeen, sillä 40 miljoonan euron ulosostovelvoite täyttyi vasta tiettyjen minuuttien jälkeen.
Sittemmin Barcelona ja Atletico pääsivät sopuun, ja 31-vuotias Griezmann palasi pysyvästi Atleticon riveihin.
Atleticossa loistanut Griezmann oli siirtynyt Barcelonaan jättimäisellä 120 miljoonan euron siirtosummalla vuonna 2019, mutta katalonialaisseurassa pelit sujuivat tahmeasti. Hän palasikin Atleticoon lainalle jo syksyllä 2021.
– Vastoinkäymiset tekevät tästä vielä jotenkin makeampaa: miten huikeasti MM-kisat ovat sujuneet ja miten iso merkitys hänellä on taas Ranskan maajoukkueessa. Hänelle joka kausi ei ole ollut pelkästään tykitystä, tehoja ja mestaruuksia, joten hänen puolestaan voi fiilistellä vähän, Kunnas toteaa.
Näistä syistä Griezmann loistaa Qatarissa
Mutta mikä sitten tekee Griezmannista niin hyvän ja joukkueelleen tärkeän pelaajan? Yle Urheilun asiantuntija Jonne Kunnas vastaa.
1. Tekee muista parempia
Kylian Mbappe on eittämättä Ranskan joukkueen suurin tähti. Hän johtaa myös turnauksen maalipörssiä yhdessä Lionel Messin kanssa viidellä maalilla.
Myös konkarihyökkääjä Olivier Giroud on ollut iskussa ja osunut Qatarissa neljästi, ja onpa Ousmane Dembelekin saanut hehkutuksesta osansa.
– Mbappe ja Dembele ovat pelanneet aika hyvät kisat, mutta on selvää, että Ranska ei olisi niin hyvä ilman Griezmannia. Hänellä on iso rooli siinä, että Mbappe voi puolustaa löyhemmin. Jos Griezmann ei olisi rakentamassa hyökkäyksiä, Mbappe ei saisi niin paljon palloja eikä pääsisi olemaan yhtä paljoa tilanteissa mukana, Kunnas aloittaa.
– Hän tekee ympärillään olevista pelaajista parempia, mikä ei näy tulostaululla niin paljoa, koska hän ei ole päättämässä hyökkäyksiä.
2. Muuttunut rooli palvelee oikeuksia paremmin
Griezmann voitti maalikuninkuuden 2016 EM-kisoissa, joissa isäntämaa Ranska pelasi niin ikään loppuottelussa. Griezmann valittiin turnauksen parhaaksi pelaajaksi.
Nykyisin hänen roolinsa on enemmänkin järjestellä paikkoja muille, mikä palvelee Kunnaksen mukaan Griezmannin ominaisuuksia paremmin.
– Hän saa liikkua suhteellisen vapaasti vastustajan linjojen välissä siellä, missä häntä tarvitaan. Hän tunnistaa tilan ja on usein se, joka vapauttaa Mbappen, Dembelen ja Giroud'n maalipaikkoihin ja etenemisiin, Kunnas avaa.
– Hän pääsee antamaan peliä edistäviä syöttöjä ja vastuu on enemmän pelin rakentelussa kuin viimeistelyssä.
Griezmann on sopeutunut uuteen rooliinsa nöyrästi, vaikka työtä riittää.
– Hänellä on älytön työmaa molempiin suuntiin, hän on ensimmäisenä pallottomassa vaiheessa käynnistämässä prässiä, mutta toisaalta, kun vastustaja vyöryttää syvällä, hän suojelee boksia ja käynnistää vastahyökkäyksiä.
3. Tilastotkin sen kertovat
Ranskaa vuodesta 2012 luotsannut Didier Deschamps luottaa taituriinsa kuin vuoreen – MM-välierä Marokkoa vastaan oli Griezmannille jo 73:s peräkkäinen. Edellisen kerran Griezmann seurasi Ranskan ottelua juoksematta kentällä kesäkuussa 2017, kun joukkue kohtasi harjoitusottelussa Englannin.
Ranska taistelee MM-kullasta, vaikka sen riveistä ovat poissa Karim Benzeman, Paul Pogban ja N'Golo Kanten kaltaiset supertähdet. Keskikenttäpelaajien poissaolo on muuttanut myös jonkin verran Griezmannin tehtävää.
– Edellisissä kisoissa Griezmannin rooli oli vähän samanlainen, mutta erona oli, että Pogba oli isossa vastuussa pelin rakentelusta. Sitä vastuuta on hänelle tullut nyt enemmän. Griezmann onnistui hyvin myös 2018, mutta nyt Pogban ja Kanten puuttuessa hänen roolinsa on entistä tärkeämpi.
Griezmann loistaa myös tilastoissa.
– Mitä tahansa dataa katsoo, hänen vaikutuksensa on iso. Maalisyöttöodottama kertoo, että hän on syöttänyt paljon hyville maalipaikoille ja muut mittarit taas, että hän on käynnistämässä hyökkäystä, vaikka ei antaisikaan viimeistä syöttöä. Maalisyöttöodottama on koko MM-kisojen paras.