Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Sammontalon rakennustyöt alkavat huhtikuussa

Sammonlahteen rakennettavan talon rakennusbudjetti on yli 44 miljoonaa. Sammontaloon tulee koulu, päiväkoti, nuorisotalo, kirjasto ja liikuntahalli.

Sammontalon havainnekuva
Havainnekuva Sammontalosta, joka rakennetaan Lappeenrannan Sammonlahten. Kuva: AS LL TK Arkkitehdit

Lappeenrannan Sammonlahteen rakennettavan Sammontalon rakennustyöt alkavat ensi keväänä.

Sammontalosta on määrä tulla Lappeenrannan kaupungin läntisen alueen keskus. Se tulee sisältämään tilat opetukselle, varhaiskasvatukselle, nuorisotoimelle, kirjastolle ja liikunnalle sekä niihin liittyvät tukitilat. Uuden rakennuksen tieltä puretaan päiväkoti ja liikuntahalli.

Sammonlahden koulu
Sammonlahden koulu aloitti toimintansa 1989. Kuva: Kare Lehtonen/Yle

Hankkeen tavoitehinta on 44,3 miljoonaa euroa, ja se pyritään vielä alittamaan.

Lappeenrannan toimitilojen Laton rakennuttamispäällikkö Pekka Talonpojan mukaan rakennushankkeelle on asetettu myös kattohinnaksi 46,4 miljoonaa euroa. Kattohinnan yli menevät kustannukset maksaa urakoitsija täysimääräisesti. Rakennusprojektia johtaa rakennusyhtiö SRV.

Rakentaminen on tarkoitus käynnistää ensi keväänä, kun hankkeelle on saatu rakennuslupa ja paikalla olevat vanhat päiväkoti- ja liikuntahallirakennukset on purettu.

Vanhojen rakennusten purkaminen alkaa helmikuussa.

Talonpojan mukaan väistötiloja Sammonlahden koululle selvitellään parhaillaan. Ne sijoitetaan joko parakkeihin tai vuokrattaviin tiloihin Skinnarilassa tai Sammonlahdessa.

Koulun toiminnat pidetään yhdessä, eikä hajasijoittelua tehdä. Ainoastaan teknisen työn tunnit ja liikuntatunnit joudutaan järjestämään erikseen, sillä liikuntahallille ei ole olemassa väistötiloja.

Sammontalon pitäisi valmistua vuonna 2025. Lappeenrannan kaupunginvaltuuston kaupunkikehityslautakunta päätti asiasta eilen.

Lisää Etelä-Karjalan uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki lappeenranta@yle.fi.