Tietoisuuden saavuttaneista koneista on kirjoitettu lukuisia tarinoita. Joskus kone kääntyy ihmisiä vastaan, kuten Skynet-tietoverkon hallitsemat terminaattorit tai HAL 9000 -tekoäly, ja joskus se taas auttaa ihmisiä, kuten Tähtien sodan RD-D2 tai Star Trekin Data. Jossain välimaastossa ovat Blade Runnerin replikat.
Länsimaisen ihmisen ei ole tarvinnut lukea sivuakaan tieteiskirjaa tai katsoa yhtäkään scifi-elokuvaa omatakseen jonkinlaisen käsityksen tietoisesta robotista.
– Monista tieteiskirjallisuuden hahmoista, esineistä, asioista ja käsitteistä on tullut kollektiivisen alitajunnan materiaalia, sanoo tieteiskirjallisuuden tutkija Jari Käkelä Helsingin yliopistosta.
– Kaikki tietävät Frankensteinin.
Mary Shelleyn vuonna 1818 julkaisemaa Frankensteinia pidetään robottitarinoiden esiasteena. Siinä ihmisen henkiin herättämä olento kääntyy luojaansa vastaan. Se on tarina, joka on toistunut tieteiskirjallisuudessa useita kertoja. Nyt jotkut näkevät viitteitä tarinasta myös tosielämässä.
Digitaalinen maailma on scifin kyllästämä
Tekoälystä on tullut trendisana teknologiapiireissä ja niiden ulkopuolella. Lyhyessä ajassa kehittyneet koneoppimismallit ja laskentatehon kasvu ovat mahdollistaneet sovelluksia, jotka tuntuvat scifiltä. Tästä loistava esimerkki on tekoäly-yhtiö OpenAI:n kehittämä ChatGPT-sovellus, jonka kanssa kuka tahansa voi käydä keskusteluja.
Ei siis ole ihme, että tekoälyjärjestelmistä puhuttaessa yhä useammin esille nousee kysymys koneen tietoisuudesta. Tietoinen kone jos mikä on scifiä.
Tieteisfiktiota tutkinut tutkijatohtori Hanna-Riikka Roine Tampereen yliopistosta huomauttaa, että scifin muokkaamat kuvitelmat vaikuttavat suoraan siihen, miten me lähestymme uusia teknologioita.
– Varsinkin digitaalisen teknologian kohdalla, kun me näemme vain sen pinnan, meidän kuvitelmat ohjaavat sitä, miten me toimimme sen kanssa. Jos me ajattelemme, että se on scifi-kirjoista opittu uhka tai ihmeentekijä, niin molemmat kuvitelmat ohjaavat meitä, Roine sanoo.
Näin kävi viime keväänä Googlen insinöörille, joka vakuuttui, että yhtiön kehittämä tekoäly oli saavuttanut tietoisuuden. Myöhemmin potkut saanut insinööri oli niin vakuuttunut tekoälyn tietoisuudesta, että hän hankki sille jopa oman asianajajan. Tekoälyn asianajaja on… noh, scifiä.
Tekoäly on ihmisyyden peili niin taiteessa kuin elämässä
Tieteiskirjallisuus ei juurikaan tarjoa näkökulmia juuri tähän hetkeen. Hetkeen, jolloin osa ihmisistä alkaa pitää tekoälyä tietoisena. Tieteistarinoissa kone on usein jo valmiiksi tietoinen.
– Sitä ei tulla ajatelleeksi, kuinka monimutkainen kysymys on sanoa jotain tietoiseksi, Käkelä huomauttaa.
Vanhoissa tarinoissa jää Käkelän mukaan usein hämäräksi, millä tavalla tekoäly tai robotti on tietoinen. Niissä hypätään suoraan tilanteeseen, joissa tekoäly on jo tietoinen toimija muiden hahmojen joukossa. Toisaalta tietoisuuden määrittely on hankalaa myös tosielämän tieteessä.
Sen sijaan scifissä usein keskitytään robottien kautta pohtimaan ihmisyyttä, moraalia ja yhteiskunnallisia kysymyksiä. Käkelä nostaa jälleen esille Frankensteinin, jossa käsitellään behaviorismin hengessä yhteiskunnan vaikutusta ihmiseen.
– Siitä olennosta tulee ihmisyyden, yhteiskunnan peili. Siitä tulee paha, koska ihmiskunta on paha, Käkelä sanoo.
Vastaavan kasvutarinan koki Microsoftin Tay-chatbotti, jonka tarkoituksena oli kehittyä vuorovaikutuksessa oikeiden ihmisten kanssa. Twitterissä ihmiset suhtautuivat Tayhin samalla tavalla kuin Shelleyn kirjassa ihmiset suhtautuivat Frankensteinin olentoon. Vuorokaudessa Taysta tuli naisvihamielinen rasisti.
Scifi on aikansa peili
Tieteiskirjallisuus on aina ollut oman aikansa peili. 1900-luvun alussa teknologinen kehitys näkyi toiveikkaina tarinoina ihmiskunnan tulevaisuudesta. 1950-luvulla tarinoista alkoi paistaa läpi ydinpommin aikaansaama pelko ihmiskunnan tuhoutumisesta.
Tasa-arvo ja yhtäläiset ihmisoikeudet ovat kulkeneet mukana lähes koko taiteenlajin olemassa olon ajan.
Tällä hetkellä pinnalla ovat kysymykset tunteista ja siitä, kuka on niistä vastuussa.
– Nykyscifissä kysymys tunteista liittyy siihen, että ovatko ne tunteet sun omia vai ovatko ne jonkun toisen ohjelmoimia, Roine kertoo.
Tämän teeman avulla pohditaan, missä määrin ihmisen tunteet ovat hänen itsensä hallittavissa ja missä määrin ne ovat geenien tai biologian määräämiä. Roineen mukaan tarinoissa nostetaan usein esille se, että asioilla on aina sosiaalinen ja yhteiskunnallinen konteksti.
Tämä eroaa kultakauden scifistä, jota kirjoitettaessa ajateltiin, että on mahdollista luoda luonnontieteellisiä mallinnuksia, joilla voidaan ennustaa, miten asiat tulevat menemään. Tämä on sitä scifiä, jonka innoittamana monet tämän päivän tekoälyjärjestelmät on rakennettu.
Todellisuus on kuitenkin lähempänä nykyscifiä.
Lue myös:
Tietoinen tekoäly aiheuttaa ongelmia jo ennen tietoisuutensa saavuttamista