Radiolähetys katkeaa hetkeksi liikennetiedotteeseen: ”Erikoiskuljetus liikkuu lähituntien aikana tieosuudella…”
Monen radionkuuntelijan mielestä ilmoituksia pitkistä erikoiskuljetuksista on kuultu lähetysvirrassa kuluneen vuoden aikana useammin kuin ennen.
Lupapäällikkö Petteri Pietilä Pirkanmaan ely-keskuksesta vahvistaa havainnon. Tuulivoiman kiivas lisärakentaminen on näkynyt myös tien päällä.
– Joo, se pitää paikkansa. Kuljetusten määrät ovat tosiaan kasvaneet viime vuosien aikana merkittävästi.
Lupia tuulivoimakuljetuksille on myönnetty tänä vuonna enemmän kuin aiemmin. Verrattaessa tilannetta kolmen vuoden takaiseen, määrät ovat liki nelinkertaistuneet.
Koko maan erikoiskuljetusten luvat Ahvenanmaata lukuun ottamatta käsitellään Pirkanmaan ely-keskuksessa, jossa niiden käsittelyyn piti tänä vuonna palkata lisää henkilökuntaa.
Luparuuhkaa lisäsi myös se, että kuljetuksia satamista rakenteilla oleviin tuulivoimapuistoihin kasaantui keväälle ja alkukesään, koska Venäjän hyökkäys Ukrainaan vaikutti alkuvuonna laivojen saatavuuteen, Pietilä toteaa.
Raahen ja Kalajoen satamien kautta kulki tuulivoimaloita ennätystahtiin
Useissa satamissa arvioidaan, että ensi vuonna tuulivoimarakentaminen pysyy tämän vuoden tasolla tai vähenee hieman. Vuodelle 2024 odotetaan taas kasvua.
Kiivas tuulivoiman rakentaminen on näkynyt myös Pohjois-Pohjanmaan satamissa, joissa on tehty uusia tuulivoimaloiden kuljetusennätyksiä.
Raahen sataman kautta kulki tänä vuonna noin 150 tuulivoimalaa. Kalajoella määrä oli 61. Määrät ovat suurempia kuin aiempina vuosina.
Myös muiden Pohjanmaan satamien kautta on kulkenut tuulivoimaloita ennätystahtiin.
Ensi vuonna tuulivoimakuljetusten odotetaan olevan tämän vuoden tasolla tai laskevan hieman. Kalajoen satamaoperaattori Blomberg Stevedoringin aluepäällikkö Tytti Toikkanen kuvaa alkuvuoden näyttävän tätä vuotta rauhallisemmalta, ja loppuvuoden osalta näkymä on vielä osittain avoin.
Raahen sataman toimitusjohtaja Pauli Sarpola arvioi ensi vuonna kuljetusten määrän pysyvän tämän vuoden tasolla. Loppuvuoden aikana satamaan on jo laivattu valmiiksi tuulimyllyn osia, joita toimitetaan rakenteilla oleviin puistoihin keväällä.
Tällä hetkellä rannikon hankkeita hidastaa esimerkiksi voimakkaan tuulivoimarakentamisen täyttämä sähkön kantaverkon kapasiteetti, jota ollaan lähivuosina kasvattamassa.
Kuljetusmatkat kasvavat
Tähän asti tuulivoimaloita on rakennettu paljon länsirannikolle, ja kuljetusmatkat satamista puistoihin ovat olleet usein varsin lyhyitä. Tuulivoimarakentamisen yleistyessä myös sisämaassa kasvaa kuljetusten kilometrimääräinen pituus.
– Kohti Keski-Suomea ollaan menossa. Sinne tulee isoja puistoja ja silloin myös kuljetusmatkat satamasta kohti tuulivoimapuistoa pitenevät. Se tulee vaikuttamaan entistä enemmän muihin tienkäyttäjiin, Pietilä arvioi.
Kuljetuksia satamasta rakenteilla oleviin puistoihin pyritäänkin ajoittamaan hiljaisen liikenteen aikaan: aamuihin ennen ruuhkia ja ilta- tai yöaikaan, kertoo liiketoiminta-alueen johtaja Tom Slotte Ahola Specialilta.
Tuulivoimakuljetukset kulkevat yleensä vakiintuneita reittejä pitkin, ja niiden erityisvaatimukset kohdistuvat Petteri Pietilän mukaan erityisesti esimerkiksi pitkien siipikuljetusten vaatimaan tilaan risteysalueilla ja käännöksissä.
– Kulumiselle tai tien rakenteille isot kuljetukset eivät ole valtava ongelma. Tiestön haasteet tulevat sitten loppupäässä, kun tieverkko menee pienemmäksi. Enemmän haitta kohdistuu nimenomaan muuhun liikenteeseen, kun kuljetukset ovat liikkeellä.
Kuljetusten määrän lisääntyessä muiden tienkäyttäjien reagointi erikoiskuljetuksiin on muuttunut välinpitämättömämmäksi. Se huolettaa Slottea.
– Kehitys on mennyt vähän huonoon suuntaan, sillä kärsivällisyyttä ei ole niin paljon kuin pitäisi.
Slotte muistuttaa, että erikoiskuljetuksissa tulee seurata liikenteenohjaajien opasteita, sillä onnettomuuden sattuessa jälki voi olla rumaa. Maltti on valttia.
– Painavimmat komponentit ovat sadan tonnin luokkaa. Kuljetukset pyritään hoitamaan niin joustavasti kuin mahdollista, ja vilkkuautot pyrkivät ohjaamaan liikennettä niin, että onnettomuuksia ei syntyisi.
Voit keskustella aiheesta 30. joulukuuta klo 23 saakka.