BUDAPEST Korruptio tunkee kaikkialla läpi. Pääministeri Viktor Orbánin ja hänen Fidesz-puolueensa hallinto vaikuttaa kuitenkin myös avoimen yksinvaltaiselta.
Arviolta kymmenesosa unkarilaisista on muuttanut ulkomaille 2000-luvulla, suuri osa sen jälkeen, kun Orban vuonna 2010 nousi valtaan. Se tarkoittaa noin miljoonaa ihmistä vajaan kymmenen miljoonan asukkaan maasta.
Fideszilla ei ole pienintäkään aikomusta houkutella heitä takaisin. Päinvastoin, se on jatkanut opposition vaientamista. Donald Trump hallitsi Yhdysvaltoja polarisoimalla kansakuntaa, Orbán tekee saman Unkarissa vielä kärjistetymmin ja harkitummin.
Ennen viime kevään parlamenttivaaleja televisiossa ei näytetty ainuttakaan vaaliväittelyä. Keskusta-vasemmisto-oppositio sai ruutuaikaa valtion tv-kanavalla kaikkiaan viisi minuuttia, ja senkin yhdessä aamulähetyksessä.
Unkarin television pääuutislähetyksissä oppositiota ei näe.
Politiikan uutisissa puhuvat vain Fideszin eli Unkarin kansalaisliiton ja sen kanssa liittoutuneen kristillisdemokraattien edustajat. Tällä koalitiolla on määräenemmistön ansiosta lähes rajoittamaton päätösvalta maan parlamentissa.
Unkarista pois lähteneet ovat pääsääntöisesti kynnelle kykeneviä: lääkäreitä, opettajia ja muita korkeasti koulutettuja.
Budapestin kouluihin on palkattu koulupoliiseiksi kutsuttuja vartijoita siltä varalta, että lapset riehaantuvat. Kouluihin ei enää riitä tavallisia aikuisia valvojiksi.
Loputkin opettajat ovat viime viikkoina lakkoilleet. Unkarissa on pula opettajista, eikä minimipalkka houkuttele nuoria alalle.
Valtionhallinnolla on rahaa palkata ammattivartijoita 12-vuotiaita varten, mutta ei hankkia koululaisille lyijykyniä.
Fideszin-kristillisdemokraattien ratkaisu ongelmaan on yksityisissä kristillisissä kouluissa.
Entä sitten ne, joille ”kristillinen arvomaailma” on ideologinen ongelma?
Omapa on ongelmasi, kuuluu vastaus.
Tällainen julma itsekkyys leimaa kaikkea Unkarin nykyhallinnon toimintaa.
Trumpin tavoin Orbán on asettanut omia perheenjäseniään ja tuttaviaan maan talouden avainpaikoille.
Maan valtamedia julkaisee vain sitä, mitä Orbán haluaa. Niinpä esimerkiksi viime viikon pitkät jonot huoltoasemilla näkyivät vain kaupallisessa ja kansainvälisessä mediassa, vaihtoehtojulkaisuissa ja Youtubessa.
Koko maan yllättänyt bensapula on osoitus Unkarin vaarallisesta Venäjä-riippuvuudesta. Katkot Venäjän toimituksissa sattuivat samaan syssyyn Unkarin energiayhtiön MOL:n öljynjalostamon teknisten ongelmien kanssa.
Ongelmat paisuivat niin suuriksi, että hallitus joutui poistamaan 480 forintin eli noin 1,20 euron hintakaton bensalitralle.
Hinta nousi yhdessä yössä 1,70 euroon litralta. Hintakaton ansiosta Unkariin tultiin aiemmin naapurimaiden puolelta tankkaamaan, mutta nykyisin unkarilaiset käyvät bensanhakureissulla rajan takana.
Inflaatio on virallisesti 24 prosentissa, mutta bensan ja ruuan osalta se on jopa 50 prosenttia. Lukemat ovat eurooppalaisessa vertailussa korkeita.
Orbánin hallitus on vyöryttänyt syytä inflaatiostakin EU:lle.
Kaikkialla pääkaupungin katujen varsilla näkyvä ”Brysselin sanktiot tuhoavat Unkarin”-mainoskampanja on hallitukselle tyypillistä populistista politiikkaa, joka ei perustu faktoille.
EU:n pakoteuhalla sekä sen ja Unkarin tukikiistalla ei nimittäin ole mitään tekemistä bensapulan kanssa. Unkari ostaa EU:n vaatimuksista välittämättä öljyä ja maakaasua Vladimir Putinin Venäjältä.
Silti Unkarin hallitus edellyttää, että EU rientäisi apuun. Monille Fideszin kannattajille Euroopan unioni tuntuu olevan pelkkä raha-automaatti, josta nostettuihin tukiin ei liity vastavelvoitteita.
Lue myös: Ukrainalle kaavailtu EU:n valtava lainapaketti etenee – Unkari saamassa myönnytyksiä
Fideszin kansanedustaja Nacsa Lörinc lupasi Ylen haastattelussa, että parlamentti ottaa Suomen Nato-ratifioinnin käsittelyynsä heti ensi vuoden alussa.
Lörincin mukaan parlamentilla on ollut lainsäädäntökiireitä Brysselin tukivaatimusten täyttämiseksi.
Poliittiset tarkkailijat ovat toista mieltä: Hallitus on Suomen Nato-jäsenyyden jo hyväksynyt ja Fideszilla on parlamentissa määräenemmistö. Ratkaiseva äänestys on läpihuutojuttu, ja se olisi voitu järjestää milloin tahansa muutaman tunnin varoitusajalla.
Asiantuntijat pitävätkin selvänä, että syynä on Orbánin vehkeily.
Orbán on säännöllisesti yhteydessä Venäjän lisäksi Turkkiin. Hän pitää Suomen ja Ruotsin Nato-ratifiointia mahdollisena vipuvartena siltä varalta, että neuvottelut EU:n tuista ajautuvat umpikujaan.
On mahdollista, että Unkari aloittaa iltalypsyn myös Naton kanssa. Tähänastisesta temppuilusta on jo jäänyt ikävä maku, eikä Unkari näe, että sillä on hävittävää.
Odotteluaika antaa Suomelle mahdollisuuden pohtia, millainen Nato-kumppani sukulaiskansasta meille on tulossa.
Tarkennettu 16.12. klo 16.45:
Orbánin hallinto vaikuttaa yksinvaltaiselta.
Arviolta kymmenesosa unkarilaisista on muuttanut ulkomaille 2000-luvulla, suuri osa heistä sen jälkeen, kun Orbán 2010 nousi valtaan.
Keskusta-vasemmisto-oppositio sai ruutuaikaa valtiollisessa televisiossa kaikkiaan viisi minuuttia.
Kristilliset koulut ovat pelkästään ideologinen ongelma joillekin vanhemmille, ne ovat muuten ilmaisia.
Pitkät jonot huoltoasemilla näkyivät Unkarin kaupallisessa mediassa.
Korjaus:
Bensiinin hintakatto ei ollut Orbánin vaalilupaus.
Kuuntele alta Uutispodcastin jakso, jossa Nato-kirjeenvaihtaja Mika Hentunen kertoo, miten Unkari jarruttaa Suomen Nato-jäsenyyttä ja pelaa Putinin pussiin.
Lue lisää:
Unkarin talous ja EU-suhteet ovat syöksykierteessä, mikä voi tietää huonoa Suomen Nato-jäsenyydelle