Pörssisähkö on liidellyt joulukuussa jopa yli 60–70 sentin kilowattituntihinnoissa.
Tästä syystä moni asiakas on alkanut kiinnostua sähköyhtiöiden markkinoimista kahden vuoden määräaikaisista sähkösopimuksista.
Kahden vuoden sähkösopimuksia tarjotaan nyt usein hieman alle 30 sentin kilowattihinnalla. Kuluttajien kannattaa huomioida, ettei niistä pääse eroon kuin lähinnä asunnosta muuttamalla tai maksamalla sopimussakon.
Yhtiöt luopuneet sakosta kokonaan tai hilanneet hintaa ylös
Sopimussakkoja on nyt hyvin harvalla yhtiöllä tarjolla, ja nekin ovat nousseet entisistä sadoista euroista. Näin ollen mahdollisuudet päästä irti kahden vuoden sähkösopimuksesta ovat todella niukat.
Ylen kyselystä 16 sähköyhtiölle selviää, että yhtiöt ovat luopuneet sopimussakosta kokonaan tai nostaneet hintaa korkeaksi. Kyselyssä painotettiin niitä, joilla aiemmin oli sopimussakko.
Esimerkiksi Helenillä ehtoa ei ole enää uusille asiakkaille tehdyissä sopimuksissa.
– Markkina on todella nopeasti muuttuvassa tilanteessa ja tästä johtuen pitkän tähtäimen sopimusten hintariski on noussut merkittävästi. Tarjoamme tällä hetkellä 12 ja 24 kuukauden voimassa olevia sopimuksia uusmyynnissä. Sopimusehdoista on poistettu sopimussakkoehto 7.9.2022, kertoo Helenin myynti ja asiakaspalvelun johtaja Anu-Elina Hintsa.
Samaan ratkaisuun on päätynyt Turku Energia. Vanhoissa sopimuksissa sopimussakko on, uusissa ei.
– Nykyisin määräaikaisissa sopimuksissa ei ole irtisanomisoikeutta kesken sopimuskauden muuten kuin yleisten sopimusehtojen mukaisesti, Turku Energian myyntijohtaja Harri Salo sanoo.
Yhtiöt perustelevat sopimussakoista luopumista sillä, että yhtiöt sitoutuvat ostamaan asiakkaalle sovittuun hintaan sovitun energiamäärän koko sopimuskauden ajaksi.
Uutispodcastissa Ylen taloustoimittaja Timo-Pekka Heima pohtii, riittääkö sähkö ja millaista hintaa siitä joudutaan maksamaan.
Käytännössä joutuu maksamaan loppuun saakka
Isoista yhtiöistä esimerkiksi Vattenfallillakaan ei ole sopimussakkoa.
Fortumin Suomen-kuluttajaliiketoiminnan asiakkuuspäällikkö Tuomas Yrttiaho sanoo, että tarvittaessa asiakkaan kanssa neuvotellaan sopimuksen päättämisestä.
– Tällöin asiakkaan maksettavaksi tulee sadan euron sopimussakko ja mahdolliset muut kustannukset siitä, että sopimus päättyy sovittua aikaisemmin.
Fortum perii sopimussakon lisäksi hintojen erotuksen kerrottuna ennustetulla sähkönkulutuksella.
Näin tekee moni muukin yhtiö. Käytännössä asiakas siis maksaa suuren osan loppukauden sopimuksesta, vaikka irtisanoisi sopimuksen.
Perityn maksun prosenttiosuus vaihtelee yhtiöittäin.
Sakon hinta yli tuhat euroa
Nordic Greenillä sopimussakko on 25 prosenttia jäljellä olevan sopimuskauden arvioidusta kokonaislaskusta, mutta aina vähintään sata euroa. Yhtiö on niitä harvoja, joilla sakko on toimitusjohtaja Kenneth Kastrénin mukaan pysynyt samana.
Omavoimalla sopimussakko on 80 prosenttia arvioidusta jäljellä olevan sopimuskauden kokonaislaskutuksesta.
Väreellä se on puolestaan sopimuksessa jäljellä olevan sopimuksen mukaisen laskutuksen suuruinen. Yhtiöllä on tarjolla myös vaihtoturva-lisäpalvelu.
– Sähkömarkkinoiden toimivuuden ja asiakkaiden kannalta on erittäin tärkeää, että sopimusehtoja noudatetaan, Väreen toimitusjohtaja Juha Keski-Karhu sanoo.
Nurmijärven Sähköllä on toistaiseksi sopimussakko, mutta sen hinta voi olla yli tuhat euroa.
– Sopimussakko on 500 euroa, mikäli kohteen vuosikulutus on korkeintaan 10 000 kWh ja 1 250 euroa, mikäli vuosikulutus on yli 10 000 kWh. Uusien sopimusten osalta muutokset ovat mahdollisia, asiakaspalvelupäällikkö Katja Piipponen sanoo.
Irtisanoa voi vain painavista syistä
Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling-Pomoell vahvistaa, ettei määräaikaista sopimusta voi yleensä irtisanoa ennen sopimuskauden umpeutumista.
– Saat kuitenkin irtisanoa määräaikaisen myyntisopimuksen, jos sähkönkäytön tarpeesi on olennaisesti muuttunut vakavasta sairastumisesta, lähiomaisesi kuolemasta tai näihin rinnastettavista painavista syistä ja jos myyntisopimuksen jatkuminen tällöin on kannaltasi kohtuutonta. Yli kahdeksi vuodeksi tehdyn määräaikaisen sopimuksen voi irtisanoa kahden viikon irtisanomisajalla, kun sopimusta on takana vähintään kaksi vuotta.
Muuton takia sopimuksen saa irtisanoa kahden viikon irtisanomisajalla.
Juha Beurling-Pomoellin mukaan sopimussakkojen poistaminen kertoo siitä, että yhtiöt haluavat entistä hanakammin pitää määräaikaisista sopimuksista kiinni etenkin silloin, kun niiden hinnat ovat korkeita.
Osa sopimussakoista maksaa yhtä paljon kuin jäljellä oleva sopimuskausi.
– Mielestäni kuulostaa kohtuuttomalta.
Voit keskustella aiheesta 17.12. kello 23 asti.