Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Maahanmuuttovirasto myönsi tehneensä virheitä mongolialaisen sairaanhoitajan oleskeluluvan eväämiseen liittyvässä tapauksessa

Sairaanhoitaja haki Suomesta oleskelulupaa työnhakua varten. Hän oli suorittanut tutkintonsa Suomessa. Maahanmuuttovirasto eväsi luvan ja teki asiassa sekä laintulkinta- että menettelyvirheen.

Maahanmuuttovirasto Helsingissä. 3.2.2021.
Maahanmuuttovirasto aloittaa tapauksen jäljiltä virkamies­oikeudellisen prosessin. Kuva: Jorge Gonzalez / Yle

Maahanmuuttovirasto tiedottaa tehneensä sisäisen selvityksen Helsingin Sanomien uutisoimasta tapauksesta, jossa Migri hylkäsi mongolialaisen, Suomessa työskennelleen koronahoitajan oleskelulupahakemuksen ja salasi tältä ratkaisun perustelut.

Kun sairaanhoitaja haki oleskelulupaa, asian käsittelyssä eikä menettelyissä sen jälkeen ei ollut huomioitu Maahanmuuttoviraston oman selvityksen mukaan riittävästi asiakaslähtöisyyttä. Koko jupakka ei myöskään ole Maahanmuuttoviraston tavoitteleman asiakaskokemuksen mukainen.

Sairaanhoitajaa ei muun muassa kuultu lainkaan ennen päätöksentekoa, ja kielteinen oleskelulupapäätös perusteltiin hänelle puutteellisesti. Päätöksessä ei myöskään tehty riittävää kokonaisharkintaa, joka olisi huomioinut sairaanhoitajan erityiset olosuhteet: eli sen, että hän suorittanut tutkintonsa Suomessa ja työskennellyt Suomessa koronasairaanhoitajana jo vuodesta 2020 lähtien.

Maahanmuuttovirasto uudistaa toimintaansa nyt nopealla aikataululla. Virasto aikoo uudistaa toimintatapojaan, kokonaisharkintaa käsittelyssä ja päätöksenteossa, asiakkaiden kuulemista sekä päätösten salaamisen käytäntöjä. Asiakkaita halutaan huomioida tulevaisuudessa paremmin, läpi koko oleskelulupaprosessin.

Selvityksen pohjalta Maahanmuuttoviraston ylijohtaja Ilkka Haahtela on päättänyt käynnistää virkamiesoikeudellisen prosessin, Maahanmuuttoviraston tiedotteessa kerrotaan.