Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Näillä kolmella keinolla hallitus aikoo helpottaa kansalaisia sähkölaskuissa

Sähkön käyttäjät voisivat siirtää sähkölaskujen maksua ainakin osittain myöhemmäksi ja saada kertakorvausta. Hallitus valmistelee myös sähkön hintakattoa.

Hallitus valmistelee uusia keinoja korkean sähkön hinnan kanssa kamppailevien kansalaisten tukemiseksi. Hallitus kertoi malleista eduskuntapuolueiden edustajille maanantaina iltapäivällä.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoi maanantaina, että tavoitteena on turvata kansalaisille kohtuuhintaista sähköä vaikeimpien talvikuukausien läpi.

Marin kertoi hallituksen kaavailemista keinoista puolueiden tapaamisen jälkeen. Alta voit lukea, mitä nämä uudet keinot merkitsevät sähkölaskujen kannalta. Mallien yksityiskohdat ovat vielä auki.

1. Kertakorvaus

Hallitus aikoo maksaa sähkön käyttäjille takautuvia kertakorvauksia. Tämä tarkoittaa sitä, että kansalaiset voivat saada sähkölaskuihin jo käyttämiään rahoja myöhemmin takaisin.

Marinin mukaan vielä on auki se, miten suuri osuus sähkölaskuista korvattaisiin.

Käytännössä kuluttajat saisivat korvauksen sähköyhtiöiltä sähkölaskuissa. Valtio taas maksaisi vastaavan korvauksen sähköyhtiöille.

Hallitus pyrkii tuomaan esityksen eduskuntaan heti tammikuun alkupuolella.

Kertakorvaus ei koske yrityksiä.

2. Sähkölaskun maksuaikojen pidennys

Hallitus aikoo myös tukea kansalaisia takaamalla joustoa sähkölaskujen maksuun.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että sähkölaskuja voisi ainakin osittain maksaa myöhemmin kuin muutoin. Tällä hallitus pyrkii auttamaan niitä, joilla yksittäiset sähkölaskut ovat kohtuuttoman suuria.

Tämä jousto koskisi myös yrityksiä.

3. Hintakatto

Hallitus aikoo valmistella myös sähkön hintakattoa. Se rajoittaa sitä, kuinka paljon sähkön käyttäjien pitää sähköstä maksaa.

Hintakaton valmistelu ottaa kuitenkin aikansa. Marinin mukaan se tulisi voimaan todennäköisesti maalis-huhtikuussa.

Hintakaton raja ei ole tiedossa. Aiemmin pääministeripuolue SDP esitti 20 sentin hintakattoa. Moni maksaa nyt sähköstä selvästi tätä enemmän.

Tampereen sähkölaitoksen lasku ja käteistä rahaa.
Monien suomalaisten sähkölaskut ovat nousseet nopeasti kuluvan vuoden aikana. Kuva: Matias Väänänen / Yle

Tuet vaativat jopa miljardi euroa

Pääministeri Marin sanoi, että uudet sähkötuet maksavat valtiolle paljon.

– Puhumme isosta hintalapusta, sadoista miljoonista jopa miljardiluokkaan.

Hallitus aikoo kerätä rahaa uusiin sähkötukiin muun muassa verottamalla energiayhtiöiden suuria voittoja. Tosin nämä verotulot valtio saa vasta myöhemmin tulevaisuudessa.

Oppositiopuolueiden kokoomuksen ja perussuomalaisten edustajat arvostelivat hallitusta hidastelusta. Myös hallituspuolue vasemmistoliitto esitti kritiikkiä siitä, että asiaan olisi pitänyt puuttua jo kuukausia sitten.

SDP:n mukaan sähkön hinta on noussut nopeammin kuin puolueessa ajateltiin silloin, kun hallitus päätti aiemmista sähkötuista.

Myös Olkiluodon ydinvoimalan kolmosreaktorin viivästyminen ja muualla Euroopassa toteutetut sähkötuet muuttivat puolueen mukaan tilannetta.

Sähkön hinta on noussut, koska Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Sodan vuoksi länsimaat ovat vähentäneet riippuvuuttaan venäläisestä energiasta. Tämä on tehnyt sähköstä aiempaa selvästi kalliimpaa ja lisännyt huolta sähkön riittävyydestä.

Hinnan nousu on kohdellut sähkön käyttäjiä varsin epätasaisesti sähkösopimuksesta riippuen.

Uudet keinot jo päätettyjen rinnalle

Ennen tätä hallitus on päättänyt tukea sähkön käyttäjiä kolmella tavalla: arvonlisäveron alennuksella, verovähennyksillä ja Kelan kautta saatavalla sähkötuella. Vielä ei ole tarkkaa tietoa siitä, miten uudet tukimuodot mahdollisesti vaikuttavat aiemmin päätettyihin.

Sähkön myyntiin sovellettava arvonlisävero aleni 24 prosentista 10 prosenttiin joulukuun alusta. Alennus on käytössä vuoden 2023 huhtikuun loppuun asti.

Verotuksen sähkövähennystä taas voi saada helpotukseksi vakituisen asunnon suuriin sähkölaskuihin. Sähkövähennys on 60 prosenttia niistä tammi-huhtikuun kuluista, jotka ylittävät 2 000 euroa. Vähennys on kuitenkin korkeintaan 2 400 euroa ja sen saa vain yhdestä asunnosta.

Väliaikainen sähkötuki puolestaan on suunnattu niille, joiden sähkölaskut ovat suuret mutta jotka eivät voi saada verotuksessa täysimääräistä sähkövähennystä pienten vuositulojen takia. Sähkötukea voi saada vuoden 2023 tammikuun alusta huhtikuun loppuun syntyneisiin, vakituisessa käytössä olevan asunnon menoihin.

Kuuntele, mitä Ylen Politiikkaradiossa puhuttiin sähköyhtiöiden jättivoittojen verottamisesta. Toimittajana on Antti Pilke.

Sähköyhtiöiden jättivoitoille pamahtamassa vero: Pitäisikö rahantulo ilman omaa ansiota laittaa laajemmin leikkuriin?