Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Marinin mukaan ministeriöllä oli koko syksy aikaa valmistella sähkötukia – korkea virkamies eri linjoilla: ”Rykäistiin viikossa”

Oppositio on arvostellut hallitusta hitaudesta ja hosumisesta sähkölaskujen kanssa kamppailevien tukemiseksi.

Hallitus on luvannut takautuvaa hyvitystä kansalaisten kalliisiin sähkölaskuihin. Pääministeri Sanna Marin (sd.) muistuttaa A-studiossa, että kaikkea valtio ei korvaa.

Hallitus on luvannut auttaa kansalaisia kallistuvan sähkön kanssa.

Yhtenä uutena keinona on kuitata takautuvasti marras- ja joulukuun sähkölaskuja. Välitöntä helpotusta hätää kärsiville tästä ei ole luvassa, sillä hyvitys näkyy ehkä vasta maaliskuun laskuissa.

Maanantain A-studiossa pääministeri Sanna Marin (sd.) kaipasi ripeyttä sähköyhtiöiltä.

– Toivomme, että tämän toteuttaminen onnistuisi yhtiöiltä mahdollisimman nopeasti. On mahdollista, että yhtiöt toteuttavat tämän eritahtisesti.

Oppositio sen sijaan on arvostellut hallitusta siitä, ettei se ole toiminut ajoissa.

– Minuakin käy sääliksi työ- ja elinkeinoministeriön virkamiehet, jotka ovat joutuneet yrittämään juosta kasaan viidessä päivässä erittäin vaikeaa harjoitusta, kokoomuksen kansanedustaja Kai Mykkänen sanoi.

Marin puolustautui sillä, että ministeriössä on voitu koko syksyn tehdä valmistelua.

– Ymmärtääkseni siellä on arvioitu tarkasti esimerkiksi sitä, millaisia malleja muualla on käytössä.

A-studiossa myös esiintynyt työ- ja elinkeinoministeriön energiaosaston ylijohtaja Riku Huttunen puolestaan huomautti, että toimeksianto valmisteluun tuli myöhään.

– Onhan meillä osastolla vankka asiantuntemus, mutta kyllä nämä nyt rykäistiin noin viikossa.

Huttusen mukaan määrärahoja tällaisia toimia varten ei ollut ennen viime viikkoa.

Voit katsoa koko maanantain A-studion lähetyksen Yle Areenasta.