Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Thaimaan prinsessa sairastui vakavasti, ja brittitoimittaja tviittasi asiasta – rojalistit syyttävät häpeällisestä toiminnasta

Mahdollisena kruununperijänä pidetty prinsessa Bajrakitiyabha Narendira Debyavati on sairaalassa.

Prinsessa Bajrakitiyabha Narendira Debyavatia kuvataan Thaimaan kuningashuoneen pidetyimpiin kuuluvaksi jäseneksi.

Thaimaassa kauppojen vaatevalikoimiin on lisätty rekeittäin mustia vaatteita kansakuntaa mahdollisesti kohtaavan suru-uutisen varalta. 44-vuotias prinsessa Bajrakitiyabha Narendira Debyavati on ollut sairaalassa joulukuun puolivälistä lähtien.

Prinsessa Bajrakitiyabha menetti tajuntansa joulukuun puolivälissä Thaimaan keskiosassa sijaitsevassa Nakhon Ratchasiman maakunnassa. Prinsessa oli ollut ulkona kouluttamassa koiriaan.

The Guardian -brittilehti kirjoittaa, että Thaimaan korkein oikeus on kehottanut kansalaisia välttämään riehakasta uudenvuoden juhlintaa ja rukoilemaan Ong-Bha-nimellä kotimaassaan paremmin tunnetun prinsessan puolesta.

Virallista tietoa prinsessan tilasta jaetaan niukalti, ja huhumylly pyörii. Aluksi prinsessan sanottiin kärsineen sydänongelmista, mutta myös laajaa tuhoa aiheuttaneesta aivoverenvuodosta ja muun muassa maksan, keuhkojen ja sydämen vaurioista.

Mahdollinen Thaimaan seuraava hallitsija?

Prinsessan sairastumisella on merkitystä myös monarkian jatkuvuudelle.

Kruununperimysjärjestys suosii poikia, mutta kuningasperhe ei ole nimennyt ketään viralliseksi kruununperijäksi. Prinsessa on kuninkaan vanhin lapsi hänen ensimmäisestä avioliitostaan.

Virallisen julkisivun takana prinsessasta tiedetään hyvin vähän. Hän on opiskellut Cornellin yliopistossa ja toiminut muun muassa Thaimaan Itävallan-suurlähettiläänä. Lisäksi hän on työskennellyt thaimaalaisten naisvankien olojen kohentamiseksi.

Prinsessaa luonnehditaan kuningashuoneen pidetyimpiin kuuluvaksi jäseneksi.

Prinsessa on pysytellyt päivänpolitiikan ulkopuolella. Hän ei ole julkisesti kommentoinut esimerkiksi vuoden 2020 kuningashuoneen uudistamista vaatineita joukkomielenosoituksia demokratian puolesta.

Toimittaja kertoi sairastumisesta – sai vihat niskaansa

Thaimaan kuningasperhettä ympäröi salamyhkäisyys. Thaimaata seuraava brittitoimittaja Andrew MacGregor Marshall kuitenkin kirjoitti asiasta hyvin suorasukaisesti sosiaalisessa mediassa.

Hän sai niskaansa viharyöpyn.

– Tarkoitukseni ei ole millään tavoin hyökätä kuninkaallista perhettä vastaan. On ikävä asia, että jotain näin vakavaa tapahtuu kenellekään, MacGregor sanoo Ylelle puhelinhaastattelussa Edinburghista.

MacGregorin lähteiden mukaan prinsessa on käytännössä aivokuollut. MacGregor raportoi ensimmäisenä, että prinsessan elintoimintoja pidetään yllä keinotekoisesti.

– Olen toimittaja ja teen työtäni, koska ihmiset ansaitsevat mielestäni tietää, mitä on tapahtumassa. Thaimaan hovilla on valitettavasti pitkä perinne salailusta. Yhä useammat haluavat nyt tietoa.

”Jumalolennot eivät voi sairastua”

MacGregorin mukaan Thaimaan hovilla on tilanteessa myös poliittisia tavoitteita.

Skandaaleissa ryvettyneen kuningasperheen asemaa yritetään lujittaa, kun miljoonat ihmiset on mobilisoitu rukoilemaan prinsessan tervehtymistä, jota ei ole kuitenkaan näköpiirissä sisäelinten vaurioitumisen vuoksi.

– Tilanne voi jatkua päiviä ja viikkoja. Thaimaassa kuninkaalliset nähdään edelleen jumalallista alkuperää olevina. Sairastuminen rikkoo taian. Huonot uutiset ovat monelle vaikeita ymmärtää.

MacGregor arvioi, että hovin niukan tiedotuslinjan takana voi olla myös aito hämmennys. Ei tiedetä, mitä tehdä, kun terve, suhteellisen nuori ihminen sairastuu äkillisesti.

”Raportointia on jatkettava”

Andrew MacGregor sanoo perustavansa tietonsa luotettaviin lähteisiin, joita hän ei journalistisen etiikan mukaan paljasta.

– Mieluusti tekisin työtä avoimien lähteiden kanssa, mutta tässä tilanteessa se ei ole mahdollista.

Myös muun muassa yhdysvaltalainen verkkouutissivusto VOA on kirjoittanut sairastumisesta. Sen mukaan hovin lähteet olivat ennen joulua luonnehtineet prinsessan tilaa ”jossain määrin vakaaksi”.

Loukkaantuneet rojalistit ovat syyttäneet toimittaja MacGregoria häpeällisestä toiminnasta. MacGregor sanoo tottuneensa vihapuheeseen.

– Jos hovi kertoisi totuuden, jäisin työttömäksi. Minun on jatkettava raportointia, koska huhut kiertävät, hän sanoo.

– Yksityisesti saan kosolti kannustavaa palautetta. Osa rojalisteista on kiihkoiljoita, ja palaute on sen mukaista.

Thaimaa ei halua vaarantaa vilkkainta lomakautta

Prinsessan terveystietojen julkistuksen lykkäämisellä voi olla Thaimaassa myös taloudellinen syy.

Uudenvuoden matkailua ei haluta sekoittaa raskaan pandemiakauden ja kahden poikkeusvuoden jälkeen. Erityisesti Bangkok on kuulu vuodenvaihteen juhlinnasta.

MacGregorin lähteiden mukaan ilmoitus kuolemasta saattaa tulla tammikuussa. Hän muistuttaa, että virallista ilmoitusta Thaimaan entisen kuninkaan Bhumibol Adulyadejin kuolemasta lykättiin kuukausia ja aika ajoin tiedotettiin, että hänen vointinsa on kohentunut.

– Toki syy on myös inhimillinen. Varmasti jokainen hengityskoneen vierellä istuva omainen toivoo, että ihme kuitenkin tapahtuisi ja käänne parempaan jonain päivänä tulisi, MacGregor sanoo.