Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Jo kahdessa Helsingin McDonald'sissa tänään kaasupullovuoto

Hiilidioksidipullo on vuotanut tänään jo Herttoniemen ja Ala-Tikkurilan McDonald'seissa. Pelastuslaitos selvittää asiaa kaasutoimittajan kanssa.

Nuori kävelee McDonalds's mainoskyltin alta.
Helsingin McDonald's-ravintoloissa on vieraillut tänään tavallista enemmän pelastuslaitoksen työntekijöitä. Kuva: Janne Lindroos / Yle

Helsingin McDonald'seissa on tänään päästelty kaasuja tavanomaista tiheämmällä tahdilla. Tiistaipäivän aikana jo kahdessa Helsingin McDonald's-pikaruokaravintolassa on havaittu kaasupullovuoto.

Ensimmäinen vuoto havaittiin Herttoniemen McDonald'sissa hieman ennen puoltapäivää.

Helsingin pelastuslaitoksen mukaan ravintolan takatiloissa ollut hiilidioksidipullo oli vuotanut, ja henkilökunta joutui tyhjentämään ravintolan asiakkaista.

Pelastuslaitos siirsi pullon ulos ja tuuletti tilat.

Noin puoli yhden aikaan sama toistui Ala-Tikkurilan McDonald'sissa. Ravintolan takatiloissa ollut hiilidioksidipullo oli vuotanut. Ravintola tyhjennettiin ja pelastuslaitos toisti toimenpiteet.

– Kummassakin tapauksessa on ollut suuri tila kyseessä ja vuoto on ollut verrattain pieni. Välitöntä vaaraa terveydelle ei näissä tilanteissa ole syntynyt, kertoo Helsingin pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Joonatan Suosalo.

Molemmissa tapauksissa vältyttiin henkilövahingoilta.

Helsingin pelastuslaitos on ottanut yhteyttä kaasutoimittajaan. Vuotojen syytä selvitetään ja tarvittaviin toimenpiteisiin ryhdytään, jotta vastaavaa ei enää tapahdu.