Jalkapallon maailmanmestaruuden voittanutta Argentiinan joukkuetta juhlittiin villisti Buenos Airesissa. Juhla sai valtavat kansanjoukot liikkeelle ja kansallisena vapaapäivänä koko 15 miljoonan ihmisen kaupungin kaaokseen.
Innokkaiden argentiinalaisten juhlinta pakotti jalkapallon maailmanmestarijoukkueen vaihtamaan bussista helikopteriin Buenos Airesissa, kun miljoonat ihmiset juhlivat kotimaahan palanneita kultasankareitaan. Joukkuetta kuljettaneen bussin reitille oli pakkautunut valtavat ihmismassat, hallitustiedon mukaan jopa 5–6 miljoonaa ihmistä.
Joukkueen bussin oli tarkoitus kulkea ympäri pääkaupunki Buenos Airesia, mutta esimerkiksi keskustassa Obelisco-maamerkillä oli niin paljon ihmisiä, että suunnitelmia jouduttiin muuttamaan.
– MM-voittajat lentävät paraatireitin yllä helikopterilla, koska väkijoukon ilo oli niin hurjaa, että bussiparaatia oli mahdotonta jatkaa, sanoi Argentiinan presidentin tiedottaja Gabriela Cerruti uutistoimisto AFP:n mukaan.
Argentiinalaismedian mukaan paraatin yhteydessä loukkaantui useita ihmisiä. La Nacion -lehden mukaan 64 ihmistä ohjattiin Buenos Airesin sairaaloihin erilaisten vammojen takia.
Myös välikohtauksia nähtiin, kun ihmiset ottivat yhteen poliisien ja palomiesten kanssa. La Nacionin mukaan pidätyksiä tehtiin 14, ja loukkaantuneista 21 oli poliiseja ja palomiehiä.
Ylen toimittaja Maija Salmi kertoi aiemmin paikan päältä, kuinka ihmiset suuntasivat Obeliscolta kohti moottoritien ylittävää siltaa, josta bussin voisi nähdä.
Seuraavaksi Salmi olikin sillalla, jossa tuhannet fanit odottivat bussia.
– Täällä on ollut tänään aivan mieletön kaaos. Esimerkiksi metronkuljettaja joutui pyytämään matkustajia rauhoittumaan, jotta metro ei olisi suistunut raiteiltaan. Pelaajien bussin reittiä on muutettu lukuisia kertoja ja vieläkään ei ole täysin varmaa, mistä pelaajat kulkevat, Salmi kertoi.
Seuraava raportti tuli moottoritieltä. Siinä useat paikallisetkin pääsivät ääneen riemukkaissa tunnelmissa.
Argentiinan jalkapalloliiton AFA:n puheenjohtaja Claudio Tapia syytti poliisia bussiparaatin keskeyttämisestä ja pahoitteli tapahtunutta.
– Meidän ei sallita mennä tervehtimään ihmisiä (Buenos Airesin keskustan kuuluisalle) Obelisco-monumentin aukiolle. Samat turvallisuusvastaavat, jotka meitä saattelivat, eivät nyt anna meidän jatkaa matkaa. Tuhannesti anteeksi, kaikkien mestaripelaajien puolesta. Tämä on sääli, Tapia twiittasi.
Kaaos kaupungissa oli melkoinen, ja kun tieto pelaajien helikopterikyydistä levisi, sadat ihmiset lähtivät juoksujalkaa kohti presidentin palatsia. Huhujen mukaan pelaajat olisivat matkalla sinne. Helikopterimatka seurasi kuitenkin vain suunniteltua reittiä, ennen kuin pelaajat tuotiin takaisin AFA:n tiloihin.
Erään miehen kerrottiin hypänneen sillalta kohti pelaajien bussia. Mies ei kuitenkaan pudonnut bussiin vaan ihmisjoukkoon.
Argentiina voitti edellisen maailmanmestaruutensa vuonna 1986. Kapteeni Lionel Messin johdattaman joukkueen oli tarkoitus kulkea avonaisilla busseilla noin 30 kilometriä kattavassa paraatissa, jonka kestoksi arvioitiin kahdeksan tuntia. Jo ennakkoon oli epävarmaa, pystyykö paraati etenemään loppuun asti väkijoukkojen paineessa.
Juttua muokattu 21.12 klo 13.10: Lisätty tieto mestaruusjuhlissa loukkaantuneista henkilöistä.