Ylen kyselyn mukaan Pohde suunnittelee leikkaavansa jopa 280 vanhusten ympärivuorokautista hoivapaikkaa vuoteen 2025 mennessä ja korvaavansa paikat kotihoidolla.
Tällä hetkellä ympärivuorokautisia paikkoja alueella on noin 3 000.
Ylen kyselyyn vastasi 18 kaikkiaan 21 hyvinvointialueesta. Pohjanmaa on toinen runsaasti ympärivuorokautista hoivaa leikkaavia hyvinvointialueita Suomessa.
Vanhuustutkija Maria Jylhä näkee ympärivuorokautisen hoivan karsimisessa valtavia yhteiskunnallisia vaikutuksia inhimillisen kärsimyksen lisäksi. Tampereen yliopiston gerontologian professorina toimivan Jylhän mukaan väestön ikääntyessä ei ole muuta tietä kuin nimenomaan lisätä hoivakodeissa annettavaa hoivaa.
Pohteen Ikäihmisten palvelujen toimialuejohtaja Mervi Kosken mukaan vanhuspalvelulaki ja valtakunnallinen suositus ohjaavat hyvinvointialueita kotiin annettaviin palveluihin eikä ympärivuorokautista hoivaa tarvita nykyisen laajuisesti, jos näihin palveluihin satsataan. Myös sote-ammattilaisten rekrytoinnin haaste lisää painetta hoivapaikkojen vähentämiseen.
Esimerkiksi Oulussa odotti lokakuun lopussa tehostetun palveluasumisen paikkaa odottaa 154 palvelukriteerit täyttävää ikääntynyttä. Koko Pohteen alueelta tietoa ei vielä ole Mervi Kosken mukaan käytettävissä.
Aiheesta voi keskustella torstaihin 22. joulukuuta kello 23 asti.
Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.