Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Hämeenlinnassa kulttuurin tekijät saavat tilat linja-autoasemalta

Kaupunkikulttuurin luovan tilan voi varata käyttöön maksuttomasti 1-10 viikon mittaisina jaksoina.

Linja-autoaseman edessä penkeillä istuu matkustajia.
Tiloissa tehdään pieniä kunnostuksia ennen kuin paikka otetaan käyttöön. Kuva: Anne-Maria Niskanen / Yle

Hämeenlinnan linja-autoasemalle syntyy kaupunkikulttuurin luova tila. Kaupunki vuokraa Matkahuollon pakettipalvelulta tyhjäksi jääneet tilat kahdeksi vuodeksi. Hämeenlinnan kulttuuripäällikkö Janne Nieminen kertoo, että luovan tilan saaminen kaupunkiin on ollut mielessä jo pitkään.

Tiloja etsittiin Niemisen mukaan jo korona-aikana.

– Kun tuli tieto Matkahuollon lopettamisesta, niin asiat lähtivät rullaamaan nopeaa tahtia. Hämeenlinnasta on puuttunut paikallisen kulttuurin ja tekemisen paikka ja nyt se saadaan linja-autoasemalle, Nieminen sanoo.

Luovaa tilaa voi käyttää esimerkiksi taiteelliseen työskentelyyn, teosten esittämiseen, näyttelyihin ja pienimuotoisiin tapahtumiin. Luovan tilan voi varata käyttöön maksuttomasti 1-10 viikon mittaisina jaksoina.

Uutinen luovasta tilasta on herättänyt kiinnostusta alalla heti, kun kaupunki tiedotti asiasta nettisivuillaan.

– Ensimmäisiä kyselyjä on jo tullut meille. Näyttää siltä, että kiinnostusta ja tarvetta on uusille tiloille paljon, kulttuuripäällikkö Janne Nieminen kertoo.

Hämeenlinnan kulttuuripalveluille voi jo nyt lähettää luovan tilan käyttöä koskevia ideoita.

Pieniä korjauksia tammikuun aikana

Ennen kuin paikka on käytettävässä kunnossa, pitää tiloissa tehdä pieniä muutoksia. Rakennuksen Paasikiventien puoleinen seinä on kokonaan ikkunaa, joten sille täytyy tehdä jotain. Esimerkiksi peittää ikkunaa osittain, jotta siihen saadaan esimerkiksi näyttelyiden tarvitsemaa ripustusseinää.

– Lisäksi luovan tilan akustiikkaa parannetaan ja valaistusta parannetaan. Tammikuussa voisimme saada paikan käyttökuntoon ja ensimmäiset yleisölle suunnatut sisällöt nähdään kevättalvella, Nieminen pohtii.

Hämeenlinnan kaupunki on ottanut toiminnalle mallia muun muassa Tampereen kaupungin välitilakonseptista, jossa uutta käyttöä, korjausta tai purkua odottavia tiloja annetaan määräajaksi kulttuurin ja luovan alan toimijoille.

Seuraa Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkossa.