Joutsalainen LVI-yrittäjä Kari Kivisaari, 60, on loppuvuonna hieman jäähdytellyt työntekoa. Joulunvieton hän sanoo aloittavansa helpottuneena. Viimeinen työntekijä lopetti työt jouluviikolla ja samalla hän maksoi myös viimeisen palkan.
– Saan irtisanoa aika monta vakuutusta ja ajaa kulut alas. Nyt koittaa yrittäjän vapaus, sanoo Kivisaari.
Kivisaari pohti toiminnan alasajamista pitkään. Päätös kypsyi, kun ensin tuli korona, materiaalipula ja hintojennousu, sitten Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.
– Toiminta muuttui täysin ennustamattomaksi. Vaikka olen ostanut isoihin urakoihin aina tarvikkeet heti kuin se on mahdollista, hintojen nousu oli niin nopeaa, että katteet alkoivat huveta. Jossain vaiheessa viivan alle ei olisi jäänyt mitään, sanoo Kivisaari.
Kivisaaren yritystoiminta on ollut kannattavaa ja hän on maksanut itselleenkin kunnon palkkaa. 60-vuotispäiviensä alla hän päätti, ettei haluaa enää ottaa riskejä.
Yrittäjä kertoi rehellisesti suunnitelmistaan työntekijöille, ja antoi heille aikaa etsiä uudet työpaikat.
Kivisaaren kaltaisten työnantajamikroyritysten eli alle kymmenen ihmistä työllistävien yritysten määrä on vuodesta 2013 lähtien pudonnut yli 12 000:lla.
Yhteiskunnallisesti on iso ongelma, ettei työnantajayritysten määrä kasva, sanoo Oulun yliopiston professori Matti Muhos.
Hän pitää huolestuttavana erityisesti työllistävien mikroyritysten vähenemistä, koska vain viidennes kaikista mikroyrityksistä työllistää yrittäjän lisäksi työntekijöitä.
– Ongelmaa vaikeuttaa lisäksi se, että uusien yritysten perustamisaktiivisuus on alhaista verrattuna muihin Pohjoismaihin. Yhteiskunnassa on kannustimia olla yrittämättä ja toisaalta koulutusjärjestelmämme on rakennettu tuottamaan osaavia työntekijöitä, eikä niinkään kasvuyrittäjiä, sanoo Muhos.
Palkkaaminen pelottaa, rekrytoinitaidoissa puutteita
Kivisaaren yritys täyttää ensi vuonna 40 vuotta. Hän aikoo jatkaa edelleen töitä yhtenä lukuisista Suomen yksinyrittäjistä. Heidän määränsä on 2000-luvulla kasvanut yli 50 prosenttia.
Suomen Yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismanen sanoo, ettei yhteiskunnan kannalta yritysten perustamisaktiivisuus ole itseisarvo.
– Määrää oleellisempi on, että meillä työtä ja työnantajia - sellaisia, jotka oikeasti haluavat tehdä tulosta, sanoo Kuismanen.
Sekä Kuismanen että professori Muhos sanovat, että moni pieni yrittäjä kokee työntekijän palkkaamisen liian suurena riskinä, koska työnantajan sivukulut ovat isot. Kuismasen mukaan monilta yrityksiltä puuttuu myös rekrytointiosaamista, mikä voi estää kasvusuunnitelmia.
Yrittäjän arki on vaativaa, ja siksi Muhoksen mielestä tarvitaan uutta tietoa ja toimia yrittämisen ja työllistämisen esteiden purkamiseen. Oulun yliopistossa tehtävään aiotaan paneutua lahjoisvaroin perustettavalla mikroyrittäjyyden professuurilla.
Yrittäjien Kuismasen mielestä yhteiskunnassa on nyt vakavan pohdinnan paikka: halutaanko järjestelmää jäykistää lisää, jolloin seurauksena on palkkasuhteisten työpaikkojen väheneminen.
– Esimerkiksi paikallinen sopiminen työpaikan ja työntekijöiden välillä on tällä hetkellä liian rajoittunutta, hän sanoo.
Kivisaari toivoo, että joskus muistettaisiin, että yrittäjä maksaa työntekijän työterveyden, sosiaalikustannukset, palkan, kesäloman ja tuloksestaan veroa. Kivisaaren alalla päälle tulevat vielä Tukesin valvomat ammattipätevyyskortit, joihin liittyvät koulutuspäivät ja koulutuksen aikainen palkka. Hänen mielestään enempää ei yhteiskunta voi vaatia.
– Selkäranka katkeaa, jos osittain verovapaat osingot poistuvat. Yrittäjät eivät voi olla yhteiskunnan maksuautomaatti.
Yksinyrittäjät suosivat verkostoja ja välttävät palkkaamista
Muhos ja Kuismanen ovat yhtä mieltä siitäkin, että työpaikkoja jää syntymättä, koska monelle yrittäjälle toiminnan kasvattaminen verkostojen kautta on turvallisempaa kuin työntekijän palkkaaminen. Silloin yksinyrittäjä tekee yhteistyötä muiden yritysten kanssa.
Olemassa olevia työpaikkoja puolestaan häviää, kun yrittäjiä eläköityy tai lopettaa toiminnan löytämättä jatkajaa.
Kivisaari olisi myös valmis myymään liiketoimintansa. Hän uskoo, että 15 000 asukkaan kysyntäalueella töitä riittäisi jatkajalle. Ennen alasajoa hän yrityksellään oli miljoonan euron liikevaihto.
– Voisin jäädä auttamaan jatkajan alkuun, koska minulla on aiemmista töistä saatuja referenssejä ja osaamista ja löydän myös tarvittavat työntekijät, sanoo Kivisaari.
Kivisaari uskoo, että referensseillä on edelleen merkitystä, aivan samoin kuin hänen aloittaessaan yrittäjän uraansa. Silloin epäluulo parikymppistä yrittäjää kohtaan oli aluksi kova.
– Verojohtaja ei suostunut antamaan ennakkoveronumeroa, ennen kuin kirjanpitäjäni soitti hänelle. Paikalliselta huoltoasemalta en saanut polttoainetiliä, kun silloinen yrittäjä, ikätoverini, oli sitä mieltä, että se jää maksamatta, sanoo Kivisaari.
Kivisaari uskoo, että sitkeyden ja ahkeruuden ansiosta hän pääsi vähitellen kiinni isoihin urakoihin. Töistä ei ole ollut pulaa 1990-luvun lamaa lukuunottamatta.
Kivisaari kuvailee omaa yrittäjänarkeaan oravanpyöräksi: yleensä hän kävi aina aloittamassa urakan, mutta pian hänen piti jo alkaa etsiä seuraavaa.
– Se vie yrittäjästä mehut, kun kaikki on omilla harteilla. Olen laskenut, että jokaisella putkiasentajalla pitäisi olla vähintään kuusi tuntia laskutettavaa työtä päivässä, koska työntekijälle palkkaa maksetaan kahdeksasta tunnista. Jos se jää alle, on sama, vaikka ei mennä töihin ollenkaan.