Nykyisenä kriisitalvena moni suomalainen tarttuisi ilomielin sähkösopimukseen, jossa sähkö maksaa 8,03 senttiä kilowattitunnilta. Tällä hinnalla sähköä myy pietarsaarelainen Herrfors. Toistaiseksi voimassa oleva sopimus on suunnattu yhtiön vanhoille asiakkaille, joista valtaosa asuu Herrforsin omalla verkkoalueella eli Pietarsaaressa ja lähiseudun kunnissa.
Energiayhtiö Helen lanseerasi puolestaan maanantaina omille asiakkailleen uuden hintarajoitteisen sähkösopimuksen, joka tulee myyntiin vuodenvaihteessa. Sopimuksessa sähkö maksaa 20 c/kWh ja päälle tulee oman kulutuksen mukainen vähennys tai lisäys.
Sähköyhtiöt ovat kuitenkin keskenään hyvin erilaisissa tilanteissa. Esimerkiksi oman sähköntuotannon määrä vaihtelee paljon yhtiöstä toiseen.
Keravan Energialla oma tuotanto kattaa noin neljänneksen yhtiön myymästä sähköstä. Koska yhtiö ostaa valtaosan sähköstään markkinoilta, sillä on rajallisesti liikkumavaraa hintojen ja sopimusten osalta.
Keravan Energia tarjoaa oman alueensa eli Keravan ja Sipoon asukkaille kahden vuoden määräaikaista sähkösopimusta. Hinta on päivällä 25,73 snt/kWh ja yöllä 11,44 snt/kWh. Tuote on lanseerattu meneillään olevan energiakriisin vuoksi.
Kaikille asiakkaille myytävissä kiinteähintaisissa sopimuksissa hinnat ovat korkeampia, eli edullisempi tarjous on suunnattu Keravan Energian oman alueen kuluttajille.
– Tämä on jonkinnäköinen arvovalinta, sanoo Keravan Energian toimitusjohtaja Jussi Lehto STT:lle.
Lehdon mukaan yhtiössä nähtiin jo keväällä, mihin sähkömarkkina on menossa, ja mietittiin, mitä olisi mahdollista tehdä.
– Me tähtäämme nollatulokseen ihan puhtaasti. Tulosta ei tehdä.
Hinnan ennustaminen vaikeaa Lehto sanoo, että paikallisille suunnatusta sähkösopimuksesta on tullut asiakkailta valtaosin hyvää palautetta.
– Mutta joukossa on myös negatiivista palautetta, että tämä ei olisi riittävää, että enemmänkin pitäisi pystyä tekemään.
Hän sanoo ymmärtävänsä hyvin kuluttajia, jotka olivat vuosien ajan tottuneet ostamaan sähköä neljällä sentillä kilowattitunnilta tai halvemmallakin. Lehdon mukaan sähkön hinnan ennustaminen on nyt erittäin vaikeaa. Epävarmuutta tuovat muun muassa Olkiluoto 3:n tilanne sekä lämpötilan ja tuuliolojen vaikutus.
– En itse jaksa uskoa, että sinne neljän sentin tasolle tullaan enää koskaan palaamaan.