Valtioneuvosto on antanut torstaina asetuksen yhteismajoituskokeilun jatkamisesta varusmiespalveluksessa vuoden 2023 loppuun saakka.
Puolustusministeriö kertoo tiedotteessaan, että vuonna 2020 aloitettu yhteismajoituskokeilu on vastannut pääosin sille asetettuja tavoitteita ja kokemukset ovat olleet enemmän myönteisiä kuin kielteisiä.
Ministeriön mukaan kokeilun merkittävimpinä hyötyinä on havaittu ryhmäkiinteyden kehittyminen, tiedonkulun tehostuminen ja majoitustilojen käytön tehostuminen.
Tutkimuskyselyn perusteella yhteismajoituskokeiluun suhtautui melko tai erittäin myönteisesti kaikista naisista 80 prosenttia ja kaikista kokeiluun osallistuneista varusmiehistä 71 prosenttia.
Yhteismajoitukseen osallistuminen perustuisi edelleen osallistujien vapaaehtoisuuteen, kuten tähänkin saakka. Tavoitteena on saada kokeilusta vielä laajempaa lisätietoa sekä vakiinnuttaa sääntely myöhemmin.
Asetus on voimassa määräajan, 1.1.2023–31.12.2023.