Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Niskasten olympialoistoa, Leijonien ainutlaatuinen tuplakulta, Markkasen näytös – näistä hetkistä suomalainen urheiluvuosi muistetaan

Vuosi 2022 oli suomalaiselle huippu-urheilulle erityisen menestyksekäs.

Jukka Jalonen.
Mestariluotsi Jukka Jalonen sai juhlia keväällä niin olympiavoittoa kuin maailmanmestaruuttakin. Kuva: Tomi Hänninen

Päättyvä urheiluvuosi oli suomalaisittain erinomainen. Menestystä tuli laajalla rintamalla. Yle Urheilu kokosi yhteen vuoden ikimuistoisimmat suomalaiset urheiluhetket.

Kerttu Niskasen ensimmäinen henkilökohtainen arvokisamitali

Kerttu Niskasen pitkäaikainen haave henkilökohtaisesta arvokisamitalista toteutui vihdoin, kun konkarihiihtäjä lykki upealla hiihdolla toiseksi 10 kilometrin perinteisen väliaikalähtökisassa. Krista Pärmäkoski täydensi suomalaisjuhlat pronssillaan.

Edellisen kerran kaksi suomalaista oli yltänyt olympiatasolla samassa kisassa palkintokorokkeelle vuonna 2002 (Samppa Lajunen & Jaakko Tallus).

Niskasen mitalin arvoa lisäsi se, että vain vuotta aiemmin hän joutui jättämään MM-kisat väliin jalan rasitusmurtuman takia. Pekingissä Niskanen äityi uransa kovimpaan iskuun ja tykitti vielä 30 kilometrin vapaan kisassa hurjalla loppukirillä yllätyspronssille.

Huoltaja Jari Räsänen kannusti Kerttu Niskasta Pekingin väliaikalähtökisassa.

Iivo Niskasen kolmas olympiakulta

Iivo Niskanen jäi vuoden 2014 olympialaisissa vain 0,2 sekunnin päähän 15 kilometrin perinteisen väliaikalähdön pronssimitalista. 22-vuotias suomalainen päätti, että kahdeksan vuoden päästä hän on matkan olympiavoittaja.

Helmikuun 11. päivä Niskanen vastasi huutoon ja tykitti ylivoimaisella esityksellä kolmanteen olympiavoittoonsa. Kisoissa täyttyi värisuora, kun hiihtosuuruus ylsi yhdistelmäkisassa pronssille ja Joni Mäen kanssa perinteisen parisprintissä hopealle.

Niskasen huippuvuotta maustoivat kokonaiscupin kolmospaikka, distanssicupin voitto sekä Tour de Skin kolmossija.

Katso Iivo Niskasen olympiakultahiihdon loppuhetket.

Leijonien tuplakulta

Vuosi 2022 oli Jukka Jalosen valmentamalle Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueelle yhtä juhlaa. Helmikuussa Leijonat saavutti ensimmäisen olympiavoittonsa kukistamalla loppuottelussa Venäjän 2–1.

Toukokuussa Suomi voitti Tampereella neljännen maailmanmestaruutensa sekä ensimmäisen mitalinsa kotikisoissa. Jännittävässä finaalissa Leijonat päihitti Kanadan Sakari Mannisen jatkoaikamaalilla lukemin 4–3.

Molemmissa kisoissa kapteenina toiminut Valtteri Filppula ylsi ensimmäisenä suomalaisena jääkiekkoilijana kolmen kullan klubiin Stanley Cupilla, olympiakullalla ja maailmanmestaruudella.

Valtteri Filppulan ja Jussi Olkinuoran haastattelu maailmanmestaruuden jälkeen.

Suur-Hamarille toinen paralympiakulta

Matti Suur-Hamari laski Pekingin lumilautakrossissa toiseen peräkkäiseen parakympiakultaansa. 36-vuotias lautailija voitti kisoissa jokaisen laskunsa.

Suur-Hamarille kisat olivat jättimenestys, sillä banked slalomissa hän ylsi hopealle.

Mestaruudesta erityisen merkityksellisen Suur-Hamarille teki se, että viimeiset vuodet olivat hänelle haastavia. Marraskuussa 2019 hänen pitkäaikainen valmentajansa ja ystävänsä Mikko Wendelin kuoli äkilliseen sairaskohtaukseen. Suur-Hamari kertoi kesällä lopettavansa uransa.

Santeri Kiiveri puolestaan ylsi superpujottelussa kultaan ja superalppiyhdistetyssä hopealle. Ne olivat Suomen ensimmäiset mitalit paralympialaisten alppihiihdossa.

Katso Matti Suur-Hamarin voittolasku.

Rantaselle ja Lehkoselle Stanley Cup

Suomi sai kesällä kaksi uutta Stanley Cup -voittajaa, kun Mikko Rantasen ja Arttu Lehkosen edustama Colorado Avalanche nujersi 6. finaaliottelussa kaksi peräkkäistä mestaruutta voittaneen Tampa Bay Lightningin.

Siirtotakarajalla denveriläisjoukkueeseen hankittu Lehkonen nousi viimeisessä ottelussa valokeilaan iskemällä mestaruuden ratkaisseen voittomaalin.

Coloradon ydinpelaajiin vuosikaudet kuulunut Rantanen oli myös pudotuspeleissä elementissään viimeistelemällä 20 ottelussa 25 pistettä. Työjuhta Lehkonen peesasi 14 pisteellään.

Artturi Lehkonen iski voittomaalin Stanley Cup -finaalisarjan ratkaisseessa 6. ottelussa.

Wilma Murron Euroopan mestaruus

Wilma Murron tarina Münchenin EM-kisojen seiväsfinaalissa oli eittämättä yksi vuoden sykähdyttävimmistä suomalaisista urheiluhetkistä. Superlahjakkuutena tunnettu Murto kasvoi finaalin aikana urheilijana uusiin sfääreihin.

Nuorten ME-nainen paransi Suomen ennätystään kolmesti ja peräti 13 sentillä. Tuorein SE-hyppy 485 on maailmanluokan tulos, jolla on otettu aina MM- tai olympiamitali.

Murron Euroopan mestaruus oli suomalaiselle yleisurheilulle ensimmäinen muun kuin keihäsmiehen saavuttama ulkoratojen arvokisamitali 16 vuoteen.

Katso kaikki Wilma Murron ennätyshypyt EM-finaalissa.

Topi Raitasen Euroopan mestaruus

Jukka Keskisalo teki sen vuonna 2006. Nyt oli Topi Raitasen vuoro. Jo ennestään kovana arvokisaurheilijana tunnettu Raitanen osoitti 3 000 metrin estefinaalissa taktisen kypsyytensä sekä kirikykynsä.

Euroopan mestaruudesta teki entistä maukkaamman se, että kuukautta aiemmin MM-kisat menivät pieleen terveysmurheiden takia. Huikea nousu.

Murron ja Raitasen lisäksi EM-mitaleille ylsivät hopealle loikkinut Kristiina Mäkelä ja pronssille heittänyt Lassi Etelätalo. Mitaleilla mitattuna kisat olivat suomalaisille yleisurheilijoille parhaimmat 40 vuoteen.

Katso Topi Raitasen EM-kultajuoksu.

Topi Raitasen valmentaja Janne Ukonmaanaho innostui villiin karjuntaan EM-kultajuoksun jälkeen.

Lauri Markkasen huippuvuosi

Suomen koripallotähti Lauri Markkanen nousi tänä vuonna täysin uudelle tasolle. Markkanen oli huippuvireessä, kun Suomi eteni EM-kisoissa kahdeksan parhaan joukkoon ensimmäistä kertaa 55 vuoteen.

25-vuotias suomalaispelaaja oli EM-kisojen paras pistemies, kun tehdyt pisteet lasketaan yhteen. Kovin tähtihetki oli neljännesvälierissä Kroatiaa vastaan, kun Markkanen tehtaili 43 pistettä. Puolivälierässä Susijengi antoi tiukan vastuksen Espanjalle, joka vei lopulta kisojen Euroopan mestaruuden.

Ennen EM-kisoja Susijengi teki ehkä vielä kovemman teon, kun Suomi eteni ensimmäisenä eurooppalaisjoukkueena vuonna 2023 pelattaviin MM-kisoihin.

Cleveland Cavalierista Utah Jazziin kaupatulla Markkasella on kulkenut myös kuluvalla NBA-kaudella. Hän on muuan muassa takonut yhden ottelun ennätyspisteensä (38) sekä nakuttanut monessa pelissä 30 pistettä tai enemmän.

Katso Lauri Markkasen kaikki korit Kroatiaa vastaan.

Kalle Rovanperästä nuorin maailmanmestari

Kalle Rovanperästä tuli lokakuussa 22 vuoden iässä kaikkien aikojen nuorin rallin maailmanmestari. Ennen Rovanperää nuorimman maailmanmestarin titteliä piti hallussaan edesmennyt Colin McRae, joka saavutti mestaruuden 27-vuotiaana.

Täydellisen kauden ajanut Toyota-kuski varmisti MM-tittelin jo kolmanneksi viimeisessä kisassa Uudessa-Seelannissa. Rovanperä saavutti kauden aikana kuusi voittoa ja kahdeksan palkintokorokesijaa.

Katso Kalle Rovanperän maaliintulo Uuden-Seelannin MM-rallissa.