Iranilainen naispelaaja Sara Khadem, 25, ilmestyi Kazaktanissa pelattavissa pikashakin MM-kisoissa otteluun ilman hijabia, mikä on vastoin Iranin pukeutumissääntöjä. Khadem vahvisti tämän jälkeen Norjan yleisradioyhtiö NRK:lle, ettei aio palata kotimaahansa Iraniin.
MM-kisat päättyivät joulukuun 30. päivä. Khadem, jonka sanotaan olevan yksi maailman lupaavimmista pelaajista, ei ole halunnut kommentoida syytä sille, miksi hän pelasi ilman hijabia tai ei halua palata Iraniin. Iranissa naisten on lain mukaan peitettävä hiuksensa.
Khademin perheellä on talo Espanjassa. Hän on naimisissa kuuluisan iranilaisen elokuvaohjaaja Ardeshir Ahmadin kanssa. Parilla on helmikuussa syntynyt lapsi. Muun muassa espanjalaislehti El Pais'n mukaan perhe on suunnannut MM-kisojen jälkeen nimenomaan Espanjaan.
Pää paljaana pelaamisen tulkittiin olevan tuenosoitus Mahsa Aminille. 22-vuotias iranilaisnainen kuoli, kun Iranin siveyspoliisi otti hänet kiinni ja hakkasi hänet autossa. Amini oli pidätetty hänen rikottuaan lakia, jossa naisia määrätään muun muassa pukeutumaan päähuiviin.
Kuolema nousi maailmanlaajuiseksi uutiseksi. Kuoleman jälkeen sekä Iranissa että muualla maailmassa on protestoitu voimakkaasti naisten huivipakkoa vastaan.
Khademia olisi siis voitu rangaista jopa rikoksesta, mikäli hän olisi palannut takaisin kotimaahansa MM-kisojen jälkeen. NRK:n haastattelema uskonnontutkija Marianne Hafnor Bö vieroksuu Iranin huivipakkoa, mutta uskoo huivittomuuden johtaneen Khademin päätökseen.
– Olemme nähneet useita kertoja, että päättäjät ovat reagoineet nimenomaan tähän. Siinä on luultavasti syy, miksi hän päätti olla palaamatta Iraniin, Bö sanoo artikkelissa.
El Pais kertoo pelaajaa lähellä olevien lähteidensä sanoneen, ettei Ahmadi välttämättä edusta enää koskaan Irania. Ahmadin perheen Espanjan kotikaupunkia ei ole kerrottu julkisuuteen.
MM-kisoissa myös toinen iranilaissyntyinen naispelaaja esiintyi ilman pään ja kaulan alueen peittävää huivia. Yhdysvalloissa asuva ja nykyään maata edustava Atousa Pourkashian nähtiin kuvissa ilman asustetta. Hän on kuusinkertainen naisten Iranin mestari.