Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) kertoo seuranneensa uusien hyvinvointialueiden ensimmäistä päivää jännityksellä, mutta luottavaisin mielin.
Kiurun tietojen mukaan pieniä hallinnollisia häiriöitä lukuun ottamatta kaikki näyttää sujuneen toistaiseksi ilman suurempia ongelmia. Esimerkiksi Turussa jouduttiin käännyttämään kiireettömiä potilaita kotiin, kun asiakaspalvelun tietokoneiden päivitys jumiutti järjestelmät.
– Tärkeintä on nyt se, että palvelut pystytään turvaamaan. Meidän tiedossamme ei tällä hetkellä ole mitään suurta, vakavaa, joka olisi tullut ilmi nyt ensimmäisenä arkipäivänä.
Vuoden vaihteessa aloittivat toimintansa uudet hyvinvointialueet, jotka vastaavat jatkossa sosiaali- ja terveydenhuollosta sekä pelastustoimesta. Sote-uudistuksen tavoitteena on tuottaa yhdenvertaiset sote-palvelut kaikille suomalaisille.
Ministeri toteaa kaiken suunnittelun tähdänneen siihen, että siirtymä olisi hallittu.
– Totta kai oli pelättävissä, että näin suuressa uudistuksessa voi sattua ja tapahtua monenlaista. Alueilla on tehty todella paljon töitä, että hallittu siirtymä olisi mahdollista.
Sosiaali- ja terveysministeriö tekee kaikille hyvinvointialueille kyselyä ensimmäisten päivien sujumisesta. Tiedot ovat saatavissa keskiviikkoaamuna.
Ensi viikolla näytönpaikka, kun palkat menevät maksuun
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus voi näkyä tavallisille ihmisille pieninä häiriöinä seuraavat pari viikkoa, arvioi sote-uudistuksen seurantaryhmän puheenjohtaja Kari Hakari sosiaali- ja terveysministeriöstä.
Hakarin mukaan osa tämän päivän ongelmista on liittynyt henkilöstön käyttöoikeuksien puuttumiseen. Kaikki henkilöstötiedot eivät ole siirtyneet kunnilta hyvinvointialueille, minkä vuoksi käyttäjätunnukset eivät ole välttämättä toimineet järjestelmissä.
Varsinainen näytönpaikka on 13. tammikuuta, jolloin on hyvinvointialueiden henkilöstön palkanmaksupäivä. Hakarin mukaan ongelmia palkanmaksussa voi tuolloin olla odotettavissa.
– Toisaalta alueet ovat niihin varautuneet esimerkiksi varamaksupäivillä ja käteismaksuilla.
Hakari sanoo, että uudistukseen ei olisi voitu varautua juuri paremmin muuten kuin sillä, että valmistautumisaikaa olisi ollut enemmän.
– Se olisi tarkoittanut, että uudistus olisi tullut voimaan vuotta myöhemmin. Poliittisissa päätöksissä on kuitenkin tehty ratkaisu, että uudistus on haluttu voimaan vuoden 2023 alusta.
Todellinen muutos alkaa näkyä pian
Kari Hakari toteaa, että isompi muutos alkaa näkyä kansalaisille vähitellen. Ensimmäisiä konkreettisia asioita ovat esimerkiksi asiakasmaksujen, etuuksien ja hyvinvointialueiden henkilöstön palkkojen yhdenmukaistaminen.
Hakari muistuttaa, että kokonaisuudessaan kyse on pitkästä muutosprosessista, joka kestää jopa vuosia.
– Pitkällä aikavälillä alkaa näkyä, millaisia tulevat sotekeskukset ovat, ja miten palveluverkko rakennetaan jonkin alueen sisällä. Ensimmäisiä merkkejä näkyy jo keväällä, mutta monet ratkaisut tulevat syksyn ja ensi vuoden aikana.
Ministeri Krista Kiurun mukaan muutoksen suurin konkreettinen hyöty tulee olemaan se, että tästä lähtien suomalaiset saavat apua vaivoihinsa yhden katon alta.
– Jatkossa kansalaisille ei enää niinkään näy, kuka on vastuussa vaivan paranemisesta, vaan saman katon alla kuljetaan sujuvasti palvelusta toiseen.