Joulukuussa esiin tulleita epäilyjä järjestyksenvalvojien tekemistä rikoksista käydään nyt turvallisuusalalla kuumeisesti läpi.
Helsingin poliisi epäilee ainakin yhdeksää Avarn Securityn työntekijää eriasteisista pahoinpitelyistä, väärinkäytöksistä ja muista rikoksista työpäivän aikana. Tällä hetkellä viisi heistä on vangittuna. Poliisilla on tutkittavanaan ainakin 24 tapausta.
Suomen vartioliikkeitten liitto SVLL järjesti eilen keskiviikkona kokouksen, missä alasta keskusteltiin esiin nousseiden rikosepäilyjen pohjalta. Liitolla on noin 11 000 jäsentä.
Kokouksessa Avarn Security ilmoitti tukevansa poliisiviranomaisten toimintaa väärinkäytösten selvittämiseksi. Se lupautui teettämään ulkopuolisen selvityksen yrityskulttuuristaan, päivittämään eettisiä ohjeitaan ja lisäämään henkilöstönsä vuorovaikutteiseen toimintaan tähtäävää koulutusta.
SVLL:n tiedotteen mukaan liitto suosittelee, että kaikki sen jäsenyritykset arvioivat voimankäytön valvontaan liittyvät prosessinsa ja sisäiset valvontamenettelynsä.
Liitto aikoo myös tarkastella jäsenistönsä koulutuksen sisältöä ja sisäisen valvonnan tehostamista.
Avarnin henkilöstö huolissaan
Avarn Securityn toimitusjohtaja Niclas Sacklén toivoo, että kaikki vastaavat tapaukset tulevat poliisin tutkinnassa esille.
– Se on muun selvitystyön ohella paras tapa, millä pystymme tarkastelemaan omaa toimintaamme ja miten sitä on parannettava, Sacklén kertoi Yle Radio Suomen päivässä eilen keskiviikkona.
Sisäisen tutkinnan lisäksi Avarn tilaa nyt myös ulkopuolisen selvityksen yrityskulttuuristaan.
– Yksikin tapaus on liikaa, ja näitä on nyt näin monta. Ajatukseni ovat uhrien puolella. Olen todella pahoillani koko tilanteesta, Sacklén sanoo.
Uhrien lisäksi Sacklénin sympatiat kohdistuvat turva-alan henkilöstöön. Hänen mukaansa Avarnin työntekijät ovat olleet todella huolissaan tapahtuneesta.
Yritys on jakanut henkilöstölle selontekoja tapahtumista ja järjestänyt keskustelutilaisuuden. Sacklén pelkää, että tapahtumat heijastuvat siihen, miten järjestyksenvalvojiin nyt suhtaudutaan työtehtävissä.
– Ala on täynnä työlleen todella omistautuneita rautaisia ammattilaisia. Heillä on hyvin suuri huoli siitä, miten heitä nyt katsotaan, kun ovat tekemässä työtään yön pimeinä tunteina, Sacklén sanoo.
Hänen mukaansa ala on nyt saanut ansaitusti mainehaitan ja keinot vastaavien tapausten kitkemiseen on löydettävä.
Säännöt ovat selvät, mutta niitä ei ole noudatettu
Sacklénin mukaan epäillyillä järjestyksenvalvojilla, kuten kaikilla Suomen järjestyksenvalvojilla, pitäisi olla täysin tiedossa, millainen voimankäyttö on työssä sallittua.
Hän uskoo, että nyt epäillyt teot eivät siis ole tapahtuneet huonoista ohjeista tai epäselvistä oikeuksista johtuen.
– Harmaata aluetta ei ole. Laki ja ohjeemme ovat niin selkeät kuin voi vain olla. Meillä on nollatoleranssi tällaisiin, mutta selvästikin jossain vaiheessa emme ole täysin onnistuneet tämän periaatteen jalkauttamisessa.
Suomen vartioliikkeitten liiton puheenjohtaja Jarmo Mikkonen on samoilla linjoilla. Hänen mukaansa nyt epäillyissä tapauksissa ei ole kyse vääränlaisista voimankäyttöoikeuksista.
Lain mukaan järjestyksenvalvojien toimenpiteiden pitää aina edistää turvallisuutta.
– Näissä pahoinpitelytilanteissa voimaa ei ole käytetty lain mukaisesti. Tässä on ollut kyse mielivallasta ja väkivallasta, joita epäillyt yksilöt ovat yksityisinä ihmisinä ja jopa ehkä ryhmänä harjoittaneet, Mikkonen sanoi Radio Suomen päivässä.
Mikkosella ei ole tiedossa, että alalla olisi asenneongelmaa tai työkulttuurin vinoumia.
– Asiasta on syytä keskustella. Toivotaan, että niitä ei ole, Mikkonen sanoo.
Yle yritti tavoittaa Suomen vartioliikkeitten liittoa kommentoimaan tarkemmin kokouksen sisältöä, mutta heitä ei tavoitettu.
Voit keskustella aiheesta 6.1.2023 kello 23:een saakka.