Tampereen Sulkavuoreen rakennettavan uuden jätevedenpuhdistamon purkuputken kokoamisaikataulua on myöhästetty. Massiivinen putki on määrä koota Tampereen Eteläpuistossa.
Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo haki alueen käyttölupaa Tampereen kaupungin kiinteistötoimesta jo kesälle 2023, mutta ei saanut sitä. Uudessa hakemuksessa työt alkaisivat syyskuun alussa.
Puhdistamoyhtiön toimitusjohtaja Timo Heinosen mukaan varmuutta uudenkaan hakemuksen läpimenosta ei ole, mutta hänen mukaansa massiiviselle rakennelmalle ei ole löytynyt muuta kokoamispaikkaa.
Pyhäjärven pohjaan tulee asennettavaksi kaksi metriä halkaisijaltaan oleva jäykkä putki, jota on yhteensä 1,7 kilometriä.
Suunnitelman mukaan putki tulee Tampereelle noin 20 metrin palasissa rekalla. Palat hitsataan Eteläpuistossa yhtenäiseksi putkeksi ja työnnetään pientä ratasysteemiä pitkin järveen.
Eteläpuiston käyttö työmaa-alueena on herättänyt harmistusta alueen lähistön toimijoissa. Aluetta on viime vuosina kehitetty virkistyskäyttöön. Alueella toimiva Tönö-kahvila iloitsee työmaan siirtymisestä sosiaalisessa mediassa.
Alkuperäisen aikataulun mukaan putken kokoaminen olisi alkanut ensi keväänä, heti jäiden lähtiessä. Työ olisi kestänyt kesään 2024. Keskuspuhdistamo otetaan käyttöön vuonna 2025.
Timo Heinosen mukaan kokoamisen myöhästäminen ei vaikuta keskuspuhdistamon käyttöönottoon, mutta lisää Heinosen mukaan kustannuksia. Hän ei kuitenkaan osaa tässä vaiheessa sanoa, kuinka paljon kustannukset nousevat.