Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Valtion avustusosuudet yksityisteiden perusparannuksiin nousevat kolmeksi vuodeksi – Lapissa tarjolla tänä vuonna neljä miljoonaa euroa

Lapin ely-keskuksen projektipäällikkö Jukka Rantajärvi kertoo, että avustusosuuksien korotuksilla halutaan edistää esimerkiksi puunhankintaa yksityisteitä parantamalla.

Lohjalla kunnostettu silta ja yksityistie.
Yksityisteiden siltojen perusparannukseen voi saada valtion tukea enimmillään 85 prosenttia. Kuvituskuva. Kuva: Jouni Immonen / Yle

Valtion avustusosuudet yksityisteiden perusparannuksiin nousevat kolmeksi vuodeksi. Enimmillään vuosina 2023–2025 tukea voi saada 85 prosenttia.

Avustuksia kohdennetaan erityisesti liikennöitävyyden kannalta kriittisiin perusparantamishankkeisiin, kuten siltaremontteihin. Kohteita voivat olla myös esimerkiksi teiden kantavuuden ja kuivatuksen parantaminen, sekä rumpujen uusimiset.

Normaali tien kunnossapito, kuten sorastaminen, lanaaminen, niitto tai auraus, ei täytä avustusehtoja. Avustettavien parantamishankkeiden koolla ei ole alarajaa, mutta Lapin ely-keskuksen mukaan alle 10 000 euron hankkeita avustetaan harvoin.

Lapin ely-keskuksen projektipäällikkö Jukka Rantajärvi kertoo, että avustusosuuksien korotuksilla halutaan edistää esimerkiksi puunhankintaa.

Lapissa valtionavustusta on jaossa neljä miljoonaa euroa tänä vuonna.

Rantajärven mukaan Lapissa on aiempina vuosina jäänyt käyttämättä avustuksia ja niitä on siirretty muihin ely-keskuksiin.

– Suurin syy sille, että ei oteta avustusta on se, että silloin tien puomi on poistettava kymmeneksi vuodeksi. Se johtuu siitä, että yhteiskunnan varojen käyttäminen tuo kaikelle kansalle oikeuden käyttää yksityisteitä, Rantajärvi kertoo.

Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.