Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Sähkön hinta on noussut voimakkaasti ja kansalaisten avuksi on räätälöity kolme erilaista tukea: sähkövähennys, sähkötuki ja viimeisimpänä sähköhyvitys.
Tässä jutussa olevilla laskureilla voit laskea, mihin tukeen olet mahdollisesti oikeutettu ja kuinka paljon tukea olisi suurin piirtein tulossa. Saatat olla oikeutettu useampaan tukeen.
Huomaathan, että kaikki tuet koskevat vain sähköenergiaa, ei siirtomaksua. Sähkölaskuja on pyritty pienentämään myös laskemalla sähkön arvonlisäveroa väliaikaisesti 24 prosentista 10 prosenttiin.
Laskurin tiedot ovat suuntaa-antavia, joten tarkista oikeutesi tukiin Verohallinnosta ja Kelasta.
1. Sähköhyvitys
Sähköhyvitystä saavat kaikki, jotka maksavat sähköstä yli 10 senttiä kilowattitunnilta. Pörssisähkösopimukset kuuluvat suoraan tuen piiriin.
Hyvityksen omavastuu olisi 90 euroa kuukaudessa marras–helmikuulta. Sen ylittävästä osasta asiakkaalle hyvitettäisiin puolet. Tukea saa enimmillään 700 euroa kuukaudessa.
Sähköhyvityksen määrä lasketaan marras–joulukuun sähkönkulutuksen perusteella sekä ottaen huomioon marras-tammikuun sähköenergian hinta.
Hyvitystä ei tarvitse erikseen hakea, vaan sähköyhtiö hyvittää sen automaattisesti laskusta. Hyvitys tulee kahdessa erässä: ensimmäinen mahdollisimman pian, mutta viimeistään maaliskuussa ja toinen erä seuraavassa laskussa.
Sähköhyvitys ei vaikuttaisi verotuksen sähkövähennykseen tai Kelan sähkötukeen, jotka esitellään tarkemmin tämän jälkeen.
Esityksessä sähköyhtiöiden tulisi asiakkaan pyynnöstä myöntää tammi–huhtikuun laskuihin jopa neljä kuukautta maksuaikaa.
Hallitus valmistelee parhaillaan vastaavanlaista tukimallia asunto-osakeyhtiöille.
Sähköhyvityksen yksityiskohdat voivat vielä muuttua, sillä virkatyönä tehty lakiluonnos on vasta lausuntokierroksella.
2. Verotuksen sähkövähennys
Karkeasti jaoteltuna verotuksen sähkövähennystä saavat keski- ja suurituloiset, kun taas pienituloiset saavat Kelan sähkötukea, joka esitellään seuraavassa kohdassa.
Verotuksen sähkövähennystä voi saada, jos sähköenergian kulut ovat tammi–huhtikuulta yhteensä yli 2 000 euroa. 2 000 euroa ylittävistä kuluista saa vähennystä 60 prosenttia.
Vähennys on suurimmillaan 2 400 euroa, josta vähennetään 100 euron omavastuu jos muita kotitalousvähennyksiä ei ole. Asuinkumppanit voivat jakaa sähkövähennyksen, jos he ovat maksaneet sähkökuluja yhdessä.
Sähkövähennystä saa yhdestä vakituisesta asunnosta. Vapaa-ajan asuntoon ei saa vähennystä. Maatalouden ja elinkeinotoiminnan kuluista ei saa sähkövähennystä.
Vähennystä ei saa heti palautuksena pankkitilille, vaan sähkövähennys tehdään suoraan veroista eli se pienentää veroprosenttia loppuvuodeksi. Siksi hakijalla pitää olla tarpeeksi tuloja, joista maksaa veroja.
Jos et saa sähkövähennystä, voit hakea Kelan sähkötukea. Samaan aikaan ei voi saada sekä sähkövähennystä että sähkötukea.
3. Kelan sähkötuki
Kelan sähkötukea saavat pienituloiset, joille ei kerry riittävästi veroja edellä esiteltyyn verotuksen sähkövähennykseen.
Sähkötukea voi saada yhteen vakituisessa käytössä olevan asunnon tammi–huhtikuun sähkölaskuun. Sähkötukea voi saada sähköenergia, arvonlisäveron ja perusmaksun kustannuksiin, mutta ei sähkönsiirtoon tai viivästysmaksuihin.
Tuen omavastuu on 400 euroa kuussa. Sitä maksetaan 60 prosenttia omavastuun ylittävästä osasta. Sähkötukea voi saada enintään 660 euroa kuukaudessa.
Jos sähkölasku ei ole kokonaiselta kalenterikuukaudelta, omavastuu lasketaan päiväkohtaisesti.
Saman laskun perusteella ei voi saada sekä perustoimeentulotukea että sähkötukea. Sähkötuesta ei mene veroa eikä se vaikuta muihin etuuksiin.
Voit keskustella aiheesta torstaihin 12. tammikuuta kello 23:een saakka.