Terrorismirikoksesta epäilty 21-vuotias mies pysyy vangittuna.
Helsingin käräjäoikeus päätti pitää hänet edelleen vangittuna todennäköisin syin epäiltynä kouluttautumisesta terrorismirikoksen tekemistä varten.
Epäilty voi vaatia vapauttamista kahden viikon välein.
Keskusrikospoliisi tekee esitutkintaa yhteistyössä Helsingin poliisilaitoksen ja Suojelupoliisin kanssa.
Rikoksesta epäilty on Espanjan kansalainen ja asuu Suomessa.
Epäilty rikos on tullut esille Helsingin poliisilaitoksella erästä toista rikosepäilyä koskevan selvittelyn yhteydessä.
Poliisin tietojen mukaan epäilty on toiminut yksin. Hän on kiistänyt syyllistyneensä rikokseen.
Poliisi on edelleen vaitonainen tapauksen yksityiskohdista. Rikoskomisario, tutkinnanjohtaja Masi Puolakka sanoo, että poliisi kertoo tutkinnasta tarkemmin vasta myöhemmässä vaiheessa.
Hän on aiemmin tiedottanut, että poliisin tekemän laite-etsinnän yhteydessä oli tullut ilmi ääri-islamistista aineistoa, jota keskusrikospoliisissa nyt tutkitaan.
Epäillyn ensimmäinen vangitsemiskäsittely pidettiin joulukuun puolivälissä.