Turun Palloseuran kannattajat saattoivat hieraista silmiään tänään, kun TPS:n kokoonpano illan Jukurit-otteluun julkaistiin.
Loukkaantumisten vuoksi turkulaisilta on sivussa kolme pelaajaa. Sen lisäksi mustavalkoisten riveistä puuttuu viisi joukkueen avainpelaajaa.
Näin TPS tiedotti poissaoloista:
Illan miehistöstä on poissa Jonne Tammela, Lassi Lehtinen, Aleksi Anttalainen, Ruben Rafkin sekä Topias Haapanen. Pelaajien puuttuminen kokoonpanosta on joukkueen sisäinen asia. Viisikko on jälleen valmennuksen käytettävissä perjantain TPS-HIFK-ottelussa.
Seura ei halunnut kommentoida enempää poissaoloja.
Yle Urheilun tietojen mukaan pelaajien pudottaminen kokoonpanosta liittyy viime viikonlopun tapahtumiin. Edellä mainittu viisikko oli lähtenyt viettämään iltaa pidemmän kaavan mukaan Vaasassa viime lauantaina, kun TPS yöpyi siellä palatessaan Oulussa pelatusta ottelusta.
Sunnuntai oli koko joukkueelle myönnetty vapaapäiväksi, mutta TPS:n valmennus ei silti katsonut hyvällä viisikon baari-iltaa.
Jääkiekon SM-liigassa pelataan keskiviikkona neljän pelin kierros. Yle Puheen Jääkiekkokierros seuraa kaikki ottelut alusta loppuun. Lähetys alkaa kello 18.00.