Joitain vuosia sitten Antti, 29, sai puolen vuoden työttömyyden jälkeen vakituisen työpaikan.
Historiaa ja museologiaa opiskellut tuore maisteri odotti pääsevänsä syventämään opinnoissa hankittua osaamista ja työskentelemään erityisesti museokokoelmien parissa – niin hakuilmoituksessa oli lukenut.
Todellisuus oli kuitenkin toinen.
Työn johtaminen oli sekavaa ja tavoitteet mahdottomia pienen työyhteisön resursseihin nähden. Antti ei saanut keskittyä niihin tehtäviin, joita hänet oli palkattu tekemään.
– Petyin työelämään pahasti. Työ paljastui epävarmaksi kaaokseksi, jossa projektit toteutettiin kiireellä ja puolihuolimattomasti, mutta myytiin eteenpäin suurina saavutuksina, Antti sanoo.
Antti koki, että firman ykkösprioriteetti oli näyttää ulospäin hyvältä, vaikka sisäisesti hommat hoidettiin vähän sinne päin ja työntekijöiden jaksamisesta välittämättä.
– Jos tulostavoitteet vaativat, työntekijät ajettiin surutta loppuun. Positiivisen pöhinän ilmapiirissä normaali ei koskaan riittänyt.
“Antti” on yksi vastanneista Ylen verkkokyselyssä, jossa kysyttiin nuorten kokemuksia työelämään pettymisestä.
Haastatellut esiintyvät tässä jutussa nimettöminä, jotta heidän kertomansa ei vaikuttaisi heidän kohteluunsa työelämässä. Heidän henkilöllisyytensä on toimituksen tiedossa.
Moni kyselyyn vastanneista kuvaili pettyneensä johtamiseen, johtamisen puutteeseen tai siihen, että uusi työntekijä jätettiin yksin liian suuren työtaakan alle.
Kun työura alkaa ”väärällä jalalla”
Työuran alun kokemuksilla voi olla kauaskantoiset vaikutukset työhön liittyviin asenteisiin ja uran muovautumiseen, sanoo Työterveyslaitoksen erikoistutkija Mikko Nykänen.
– Ne ovat todella tärkeitä hetkiä, jotka lähtevät muovaamaan käsitystämme koko työelämästä: miten minua kohdellaan ja mitkä valmiudet minulla on?
Parhaimmillaan ensimmäiset työkokemukset tarjoavat onnistumisia, jotka vahvistavat ammatillista itsetuntoa ja luovat uskoa omaan osaamiseen.
Tietynasteiset pettymyksen ja etenkin yllätyksen tunteet ovat kuitenkin hyvin tavallisia uuden työn alussa, Nykänen sanoo.
Ne kumpuavat usein siitä, että työlle asetetut odotukset ja toiveet eivät kohtaa todellisuutta.
– Näillä sanomattomilla odotuksilla työstä on merkittävä vaikutus työtyytyväisyyteen, -motivaatioon ja työhön sitoutumiseen, Nykänen sanoo.
Antti huomasi jo ensimmäisten kuukausien aikana, ettei uusi työ ollut sitä, mitä oli sovittu.
Hänen ydinosaamisensa ja -kiinnostuksensa museokokoelmien hoidossa jäi sivuosaan.
Työhön tuli jatkuvasti keskeytyksiä ja edellisten päälle annettiin uusia tehtäviä, joihin ei kuitenkaan saanut lisää aikaa.
Antti koki esihenkilöstön olevan kiinnostuneita vain siitä, että museo sai rahaa ja näkyvyyttä ulospäin – varsinainen perinteiden säilyttäminen ja museon ydintehtävät jäivät paitsioon.
– Tuntui jopa, että opiskeluajan pätkätöissä työtä sai tehdä korkeamman standardin mukaan ja järkevämmässä tahdissa kuin vakituisessa työssä, Antti sanoo.
Kun Antti yritti keskustella ongelmista, lähin esihenkilö kyllä pahoitteli tilannetta ja kuunteli, mutta muutos oli aina kiinni jostain ylemmästä tahosta – eikä sitä koskaan tapahtunut.
Tilanne tuntui kuormittavalta ja stressaavalta.
Mieti syitä pettymyksen taustalla
Työterveyspsykologi Nina Lyytisen mukaan on äärimmäisen tärkeää kohdata pettymyksen tunteet ja käsitellä niitä.
Jos ikäviä tunteita yrittää välttää ja työntää pois, ne voimistuvat. Negatiivisten tunteiden kierre taas kuormittaa sekä mieltä että kehoa, Lyytinen sanoo.
– Jatkuvat pettymyksen tunteet ja kuormitus kaventavat omaa katsetta ja uskoa omiin mahdollisuuksiin sekä siihen, että tarjolla voisi olla jotain parempaa. Ihminen ikään kuin sokeutuu sille, että muutos olisi mahdollinen.
Siksi pettymyksestä ja turhautumisesta kannattaa Lyytisen mukaan puhua – työnantajalle, mutta myös läheisille tai tarvittaessa ammattilaiselle, kuten psykologille tai uravalmentajalle.
Kannattaa myös yrittää tunnistaa syitä pettymyksen taustalla. Silloin on helpompi miettiä, miten tilannetta lähtisi ratkomaan.
Joskus turhautumista voi helpottaa se, että tulee ylipäätään kuulluksi ja saa asiansa sanottua.
Toisinaan taas ratkaisu voi löytyä pienilläkin muutoksilla omassa työyhteisössä tai toisessa tehtävässä saman organisaation sisällä, Lyytinen sanoo.
Aina ratkaisua ei yrityksestä huolimatta löydy.
Liian pitkään ei kannatakaan sinnitellä työssä, joka vain ruokkii pettymystä ja turhautumista.
– Jos työssä on koko ajan ikävä olla eikä tunteesta pääse irtautumaan työpäivän jälkeen tai edes viikonloppuna, kehottaisin tutkimaan muita työmahdollisuuksia, Lyytinen sanoo.
Aino, 34, yritti muutosta, mutta leimautui ”hankalaksi”
Aino, 34, on työelämässä pettynyt eniten juuri siihen, että muutosta ei yrityksestä huolimatta tapahdu.
Kauppatieteiden opiskelijana hän päätyi töihin parin sadan hengen yritykseen, jossa nyt työskentelee vakituisena asiakasvastaavana.
Aino on ollut samassa työpaikassa jo useita vuosia.
Työtehtävät ovat suurimmaksi osaksi mielekkäitä ja vastaavat hänen osaamistaan, mutta työtä johdetaan Ainon mukaan auttamattoman vanhanaikaisesti ja hierarkkisesti.
– Hyvä veli -verkostot ovat voimissaan ja naisten sekä vähemmistöjen asema on huono, vaikka virallisissa lausumissa muuta väitetäänkin, Aino sanoo.
Aino kokee, ettei yrityksen johto luota työntekijöihin lainkaan eikä kehittymismahdollisuuksia juuri ole. Osa työntekijöistä on johdon silmissä parempia kuin toiset. Esimerkiksi Ainon kaltaisen nuoren naisen näkemyksiä ei juuri pidetä arvossa.
Jos vakiintuneita käytäntöjä yrittää ravistella tai huonoja ideoita kyseenalaistaa, saa hankalan ihmisen maineen, Aino kertoo.
– En ole ollut ainoa ongelmia esiin nostanut. Parin vuoden sisällä työyhteisöstämme on kuitenkin irtisanoutunut useampi tällainen “hankala henkilö”.
Huono johtaminen ja vaikutusmahdollisuuksien puute kuormittavat Ainoa. Mukavat työkaverit ovat kuitenkin auttaneet jaksamaan.
Tutkija katse kääntyy työnantajiin
Työterveyslaitoksen erikoistutkija Mikko Nykänen pitää Ainon ja Antin kokemuksia ikävinä.
On myös työnantajan etu, että työntekijät viihtyvät ja pääsevät kehittämään omaa osaamistaan ja ammatillista identiteettiään, hän sanoo.
– Katson tässä työnantajien suuntaan. Kehittämisen varaa on siinä, millaiset olosuhteet työelämään astuville luodaan ja kuinka heitä valmennetaan.
Perehdytys, palaute ja rinnalla kulkeminen ovat Nykäsen taikasanat työnantajille.
Perehdytyksellä myötävaikutetaan siihen, että nuori työntekijä tietää, mitä häneltä odotetaan ja mikä hänen merkityksensä työyhteisössä on. Se edistää työhyvinvointia.
Positiivinen palaute taas auttaa hahmottamaan omaa kehitystä ja omia vahvuuksia. Työyhteisöön pitäisi myös luoda ilmapiiriä, jossa omia negatiivisiakin tunteita saa tuoda esille pelkäämättä, Nykänen sanoo.
Rinnalla kulkeminen tarkoittaa, ettei työntekijää jätetä heti alussa yksin. Kokeneemman työkaverin tuki lisää omaa varmuutta ja oppimisen mahdollisuuksia.
– Työntekijää muistuttaisin, että pettymyksen tunteet eivät tee meistä epäonnistujia. Ne voi nähdä välivaiheina ja oppimiskokemuksina kohti uutta suuntaa ja mahdollisuuksia, Nykänen sanoo.
Antti: ”Olen pettynyt siihen, miten idealisti olin”
Antti ei nähnyt lopulta muuta ratkaisua kuin uuden suunnan.
Hän irtisanoutui vakituisesta työstään mietittyään ratkaisua yli vuoden.
Antti muutti puolisonsa työn perässä toiseen kaupunkiin ja sai töitä erään yrityksen puhelinasiakaspalvelussa, mutta samanlainen “tulos edellä” –ajattelu toistui siellä.
– Virallisesti oltiin korkean palvelun ja laadun firma. Todellisuudessa ainoa parametri mitä seurattiin oli se, kuinka paljon otat puheluita vastaan, koska sen perusteella firma sai rahaa. Siinä oli selkeä ristiriita arvojen ja käytännön painotuksen välillä, Antti sanoo.
Kaksi huonoa kokemusta ovat tehneet Antista kyynisemmän työelämää kohtaan. Hän miettii, olivatko hänen ajatuksensa ehkä liian ruusuiset jo opintojen aikana.
– Olen pettynyt siihen, miten idealisti itse olin. Olisiko pitänyt vain orientoitua siihen, että töissä tehdään tulosta ja työ on keino hankkia elanto, eikä odottaa alalta itsessään niin paljon? hän kysyy.
Antti haluaisi yhä palata museotyöhön, joka tuo hänelle myös iloa.
Odotukset työn suhteen ovat kuitenkin nyt matalammat, eikä hän aio enää tehdä työtä oman hyvinvointinsa kustannuksella.
Myös Aino ajattelee, että hänen ainoa vaihtoehtonsa on etsiä uusi työ.
Hän ei enää usko, että nykyisen työpaikan työkulttuuri voisi muuttua paremmaksi, jos johto ei vaihdu.
– Olen jonkin verran menettänyt uskoani työelämään. En usko tämän olevan ainoa myrkyllinen ja vanhanaikainen organisaatio, mutta parempiakin on varmasti olemassa.
Aino unelmoi tasa-arvoisemmasta työyhteisöstä, jossa työntekijät saisivat enemmän vastuuta ja jossa sisäisistä asioista viestittäisiin avoimesti.
– Nykyisen työpaikkani johtajat ovat oppineet konsulteilta hienoja korulauseita valmentavasta johtamisesta ja puhuvat niistä mielellään, mutta selvästi merkitystä ei ymmärretä lainkaan.
Asiantuntijat muistuttavat, että se oikea ei aina löydy ensimmäisellä yrittämällä.
Työn ei pidä viedä terveyttä, vaan tuoda sitä, muistuttaa työterveyspsykologi Nina Lyytinen.
– Yleisesti ottaen työ kuitenkin tukee mielenterveyttä. Vaikka ensimmäinen tai toinenkaan työpaikka ei olisi itselleen sopiva, ei kannata luovuttaa.
Mitä ajatuksia juttu herättää? Voit keskustella aiheesta 14.1. kello 23:een saakka.