Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Jari-Matti Latvala myöntää tietovuodon mestaritiimistä, miten käy Kalle Rovanperän? Ota haltuun alkavan MM-rallikauden kuumimmat puheenaiheet

Yle Urheilun asiantuntija Henri Haapamäki ja Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala kommentoivat torstaina alkavan MM-rallikauden kuumimpia kysymyksiä.

Esapekka Lappi ja Janne Ferm ajoivat ilman konepeltiä Jyväskylässä 2022.
Esapekka Lappi (oik.) ja Janne Ferm sykähdyttivät, kun ajoivat ilman tuulilasia kolmanneksi Jyväskylän MM-rallissa viime kesänä. Nyt Lappi ja Ferm ovat siirtyneet Hyundain rattiin. Kuva: Tomi Hänninen

Rallin MM-sarja alkaa tällä viikolla Monte Carlosta. Rallia ajetaan torstaista sunnuntaihin.

1. Ott Tänak asettamassa kovan haasteen Kalle Rovanperälle

Rallin MM-sarja käynnistyy 20 vuoden tauon jälkeen suomalaisen maailmanmestarin komennossa. Kalle Rovanperä lähtee puolustamaan mestaruutta Monte Carlon MM-rallin legendaarisille teille.

Viime vuoden MM-kakkonen Ott Tänak siirtyi pettymyksien täytteisten Hyundai-vuosien jälkeen M-Sportin Fordille havittelemaan Rovanperän päänahkaa.

Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala uskoo, että alkavasta kaudesta tulee tasaisempi kuin viime kaudesta. Latvala asettaa Rovanperälle kauden alkuun maltillisia odotuksia.

– Kallella ei ole paineita. Mestaruus on jo taskussa. Monte ei ole Kallen lempikisa. En odota, että Kalle ajaa siellä voitosta. Montesta hyvä avaus ja sitten Ruotsiin, joka voisi olla Kallelle vahva, Latvala toteaa.

Portion Boys lauloi, kun Kalle Rovanperä ajoi yleisön eteen mestaruusjuhlissa Jyväskylässä.
Kalle Rovanperän ja Toyotan mestaruuksia juhlittiin Jyväskylässä joulukuussa kuukausi sitten. Kuva: Tomi Hänninen - Chilipictures

Hyvä avaus voisi olla Latvalan mukaan esimerkiksi Rovanperän uran ensimmäinen palkintokorokesija Monte Carlosta.

Yle Urheilun asiantuntija Henri Haapamäki uskoo, että Rovanperä on heti iskussa kauden alussa. Haapamäki ei usko puheisiin ”mestaruuskrapulasta”.

– Motivaatio on muiden nöyryyttäminen ja muiden päihittäminen. Kyllä siinä on sitä nälkää. En usko lainkaan mestaruuskrapulaan. Kaikki on pelissä. Häviäminen tuntuu yhtä kamalalta oli mestari tai ei, Haapamäki toteaa.

Latvala laskeskeli, että Toyotalla oli tuplamestaruuskauden jälkeen viidet eri pippalot.

Latvalan mukaan yhden mestaruuden jälkeen motivaation saaminen aiemmalle tasolle vaatii työtä ja muistuttaa Ott Tänakista. Virolaisen nälkä on kasvanut vuoden 2019 mestaruuden jälkeen, kun uutta ei ole tullut.

– Tänakilla on suuri kipinä voittaa mestaruus. Kallen täytyy vain ylläpitää samaa tasoa kuin viime kaudella. Kalle on onneksi kuitenkin niin nuori, että motivaatiota on silloin helpompi pitää yllä kuin yli kolmekymppisenä, Latvala sanoo.

Kalle Rovanperä testeissä Korpilahdella 15. joulukuuta.
Kalle Rovanperä ajoi testiä Korpilahdella joulukuun puolivälissä. Kuva: Tomi Hänninen - Chilipictures

Tänak tulee kuitenkin sekä Latvalan että Haapamäen mukaan lyömään ison haasteen Toyotalle, tietenkään viime kauden lopussa parantanutta Hyundaita unohtamatta.

– Fordin auto ei ole ollut huono. Siellä ei ole ollut vaan viimeisen niitin antavaa kuljettajaa. Uskon, että Tänakin kokemuksella saadaan kaikki irti autosta, Haapamäki povaa.

2. Lappi voi voittaa kisoja Hyundailla – Latvala myöntää tietovuodon

Ott Tänakin siirtyminen Hyundailta M-Sport Fordille aloitti mielenkiintoisen dominoefektin kuljettajapelissä.

Latvala oli toistellut pitkin syksyä, että mestaruuksia voittavaa kokoonpanoa on turha vaihtaa. Toyotalla viime kaudella ajoivat Rovanperä, Elfyn Evans sekä kolmoskuljettajan paikalla vuorotelleet Sébastien Ogier ja Esapekka Lappi.

Kun Tänak päätti lähteä Hyundailta, tiimi reagoi nopeasti ottamalla yhteyttä Lappiin ja tarjosi koko kauden mittaista sopimusta.

Latvalan mukaan Toyotan piti jatkaa samalla kokoonpanolla ennen kuin Tänak ilmoitti aikeistaan.

– Olisi ollut hienoa pitää Esapekka tiimissä. Hyundai reagoi välittömästi ja teki tarjouksen Esapekalle. Pystyimme tarjoamaan vaan puolta kautta, koska Ogier haluaa ajaa noin puolet kaudesta. Oli täysin ymmärrettävää, että Esapekka tarttui Hyundain tarjoukseen täydestä kaudesta, Latvala avaa.

Latvala myöntää, että Lapin siirron takia tietoa vuotaa Toyotalta pahimmalle kilpailijalle.

– Tiedän sen itsekin eri tiimeissä ajaneena, että aina tietoa menee kuljettajan mukana. Sille ei voi mitään. On vain hyväksyttävä tappio. Sen kanssa pitää elää, Latvala toteaa.

Jari-Matti Latvala kommentoi Esapekka Lapin lähdön vaikutuksia Yle Urheilun haastattelussa.

Haapamäki näkee, että Lappi kertoo kaikki ajamiseen vaikuttavat tiedot uudelle tiimilleen.

– Kun puhutaan Lapin kaltaisesta kokeneesta kuljettajasta, hänen kova tietotaitonsa halutaan uuteen tiimiin. Kuullaan, miten eri asiat hoidettiin tiimissä ja miten tietyt asiat pelasivat Toyotan auton kanssa, Haapamäki toteaa.

Haapamäen mukaan Lapilla on mainiot menestysmahdollisuudet ja hän pystyy haastamaan tallitoverinsa parhaan Hyundai-kuljettajan tittelistä. Hyundailla ajaa täyden kauden Lapin lisäksi belgialainen Thierry Neuville. Craig Breen ja Dani Sordo jakavat kolmatta autoa.

3. Lyökö Sébastien Ogier heti luun kurkkuun Kalle Rovanperälle?

Toyotan kuljettajapuolella nähdään siis muutoksia, kun Takamoto Katsuta ajaa Toyotan päätiimissä niissä kisoissa, joissa Sébastien Ogier ei aja.

Japanilainen Katsuta ehti ajaa WRC-autolla Toyotan kehitystiimissä kaksi täyttä kautta. 29-vuotias Katsuta nousi viime kaudella kaksi kertaa palkintokorokkeelle, kun hän oli kolmas Keniassa Safari-rallissa ja kotikisassaan Japanissa. Safari-rallista tuli kaudella 2021 myös uran ensimmäinen palkintokorokesijoitus, kun Katsuta oli kisassa toinen.

Ogier on kuitenkin kotikisassaan Monte Carlossa Toyotan ratissa. Katsuta ajaa ”Next Generation” -tiimissä.

Haapamäen mukaan tilanne on nyt sellainen, että Ogier saa ajaa paineettomasti niin kauan kuin homma luonnistuu ja saa sitten heittää halutessaan pyyhkeen kehään.

– Jos voittoja alkaa putoilla ja kannatellaan mestaruusvyötä, niin koska tulee ensimmäinen välikisa? Haapamäki spekuloi Ogierin intoa kisata kunnolla tänä vuonna.

Sebastien Ogier tuijottaa tuimasti.
Sébastien Ogier pääsi todistamaan viime vuonna Uudessa-Seelanissa lähietäisyydeltä mestaruuden ratkeamista Kalle Rovanperälle. Kuva: HANNU RAINAMO

Ensimmäinen välikisa on jo toki lyöty lukkoon. Kauden toista kisaa Ruotsia Ogier ei aja.

Tiimipäällikkö Latvala uskoo, että Ogier on Toyotan vahvin voittajaehdokas kauden avauskisassa. Onhan Monte Carlo Ogierin kotikisa. Viime vuonna Ogier oli konkarien sävyttämässä voittotaistossa kepittämässä Sébastien Loebia, kunnes rengasrikko viimeistä edellisellä erikoiskokeella pilasi haaveet.

Latvala kuvaili vuodenvaihteessa Yle Urheilulle, että Ogier ajaa alkavalla kaudella ”suurin piirtein seitsemän kilpailua” eli noin puoli kautta. Ogierin entinen tallikaveri ja nykyinen pomo Latvala näkee myös, että kahdeksankertaisella maailmanmestarilla on nälkää.

– Kun 22-vuotias poika (Rovanperä) vei mestaruuden, Ogierin ilmeestä näki voitonhalun. Se ei ole kadonnut. Pieni harmitus tuli esiin kauden lopulla. Nyt kun hän ajaa vähemmän kilpailuja, nälkä pysyy hyvin yllä, Latvala toteaa.

Latvalan mukaan Katsuta oli kenties viime kaudella kaikkein tasaisin kuljettaja MM-sarjassa.

– Odotan, että hän pystyy ylläpitämään viime kauden tason. Se auttaisi pisteiden keräämisessä. Kun tulee vielä lisää itseluottamusta, niin tulee parannusta. Ruotsissa ”Taka” voisi ajaa neljän joukkoon.

4. Toyotan autoa on uudistettu näkyvästi – Latvala avaa taustat

Jari-Matti Latvalan johtamalla Toyotalla ei voi viime vuosien mestaruuksien jälkeen olla muuta tavoitetta kuin jatkaa putkeaan. Viime kauden lopussa kuitenkin nähtiin, että Hyundai kiri Toyotan etumatkaa kiinni.

Toyota on pyrkinyt kehittämään autoaan niin paljon kuin rajoitukset sallivat. Yksi näkyvä muutos on Monte Carlon MM-rallin testeissä nähty.

Autossa on ollut hybridimoottorin jäädytykseen tarkoitetut sivutorvet, jotka on nyt poistettu. Nyt autossa on vaan ritiläaukot, joilla jäähdytetään moottoria.

– Tämän pitäisi parantaa auton takapään aerodynamiikkaa. Auton takapää on ollut sellainen, mitä kuljettajat ovat valittaneet välillä. Takapään pitoa on nyt yritetty lisätä. Toivon, että olemme onnistuneet siinä. Luotan, että tämä on hyvä askel eteenpäin, Latvala sanoo.

Toyotan auton hybridimoottorin on tehty lisäksi parannuksia debyyttikauden oppien jälkeen. Haapamäki uskoo, että Toyotan tapaan muutkin tiimit ovat voineet tehdä vastaavia muutoksia.

– Nyt on saatu dataa hybridistä ja saatu tehtyä haluttu moottori. Se sama tietomäärä on varmasti kaikilla. Uskon, että viime kauden alku herätti esimerkiksi Hyundaita. Ollaan laitettu rasti ruutuun, että nyt on oltava kaikki valmiina, Haapamäki sanoo.

Päivitetty klo 10.06. Korjattu, että Katsutan ensimmäinen palkintokorokesijoitus tuli jo kaudella 2021, ei viime kaudella.

Rallin MM-sarja 2023