Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Joensuun syväsataman laajentaminen jatkuu, vaikka laivaliikenteessä on hiljaista

Kaupunki uskoo, että jatkossa satama toimii eri kuljetusmuotoja yhdistävänä liikennekeskuksena.

Nosturi, jonka kauhassa tukkeja. Laiva Pielisjoen rannassa.
Puulaiva Joensuun syväsatamassa vuonna 2018. Sataman laajennus on useita vuosia vievä työkohde. Kuva: Heikki Haapalainen / Yle

Joensuun kaupunki pitää kiinni syväsataman laajennuksesta, vaikka laivaliikenne Saimaalla elää hiljaiseloa.

Syvä- eli Ukonniemen satamassa on tarkoitus tehdä tänä vuonna valmiiksi muun muassa rahtikentän vesihuoltojärjestelmä ja valaistus.

Aikaisemmin Penttilässä on jo esimerkiksi rakennettu rantapengertä louheesta, sekä tehty varastokentän kaivuu- ja täyttötöitä.

Ukonnimen rahtisataman laajennuksen kustannusarvio on noin 2,5 miljoonaa euroa. Kustannuksiin on saatu Euroopan aluekehitysrahaston rahoitusta 1,2 miljoonaa euroa.

Joensuun syväsatamasta on tarkoitus kehittää eri kuljetusmuotoja yhdistävä liikenteellinen keskus, joka voi vastaanottaa entistä suurempia aluksia.

Satamalaajennuksen suunnitelmat ovat lautakuntakäsittelyssä tiistaina 19. päivä tammikuuta.

Laivaliikenne on hiljentynyt Saimaan kanavan liikenteen loputtua Venäjän aloittaman hyökkäyssodan vuoksi.

Joensuussa on käynyt sodan käynnistymisen jälkeen vain yksi ulkomainen alus. Kotimaan laivaliikenne on ollut normaalia.