Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Presidentti Niinistö Leopardeista: Jos yhteishanke avusta syntyy, Suomenkin panosta kaivataan – mutta määrä ei voi olla suuri

Niinistö muistuttaa Suomen ainutlaatuisesta asemasta Venäjän rajanaapurina ja Natoon kuulumattomana valtiona.

Leopard 2A6-mallin taistelupanssarivaunu odottaa lumisella tiellä käyttöönottoa.
Parolannummella kuvattu Suomen puolustusvoimien Leopard 2A6-malli on Euroopan yleisin panssarivaunu. Kuva: Pasi Peiponen / Yle
  • STT

Presidentti Sauli Niinistön mukaan Suomenkin panosta kaivataan, jos linjaus taistelupanssareiden luovuttamisesta Ukrainalle muuttuisi nykyisestä ja asiassa syntyy yhteistä eurooppalaista hanketta.

Euroopassa Leopardeja on käytössä yli kymmenessä maassa. Niinistö muistuttaa Suomen olevan näistä kuitenkin ainutlaatuisessa asemassa siksi, että me emme ole Naton jäsen ja meillä on välitön raja Venäjään.

Tämä on Niinistön mukaan otettava huomioon. Jos taistelupanssarivaunujen luovuttamiseen päädytään, Suomen anti ei siten määrällisesti voi olla kovin lukuisa, Niinistö toteaa kommenteissaan STT:lle.

Niinistö kehottaa myös huomiomaan Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin ja Saksan liittokanslerin Olaf Scholzin vuoden alussa käymän keskustelun, jonka päätteeksi maat päättivät lähettää Ukrainaan rynnäkköpanssarivaunuja.

Taistelupanssarivaunujen, kuten Leopardien, osalta luovutuksiin ei ole päädytty ja siihen on varmasti omat syynsä, Niinistö toteaa.