- Petteri Orpo ja Sanna Marin kohtasivat Politiikan toimittajien yhdistyksen väittelyssä. Suurin vääntö puheenjohtajien välillä syntyi talouskysymyksissä.
- Orpo ihmettelee SDP:n linjaa sulkea perussuomalaiset pois hallitusyhteistyöstä. Marinin mukaan olisi väärin uskotella äänestäjille, että SDP:n olisi mahdollista muodostaa yhteistä hallitusohjelmaa perussuomalaisten kanssa.
- Marin kuvailee perussuomalaisia avoimen rasistiseksi puolueeksi. Hänen mukaansa kulisseissa on myös selvästi lähdetty tekemään työtä kokoomuksen ja perussuomalaisten porvarihallituksen eteen. Orpo kiistää väitteen.
- Marin vakuuttaa haluavansa julkisen talouden tasapainoon. Orpon mukaan SDP ei ole tehnyt sen eteen mitään tällä hallituskaudella.
- Suomen talouspolitiikan linjan on Orpon mukaan pakko muuttua, sillä talous menee hänen mukaansa kohti haaksirikkoa.
Pääministeri Sanna Marin: Perussuomalaiset on sen kansanedustajien puheiden perusteella rasistinen puolue – väitteli tulisesti Petteri Orpon kanssa
Kokoomuksen Orpo ihmetteli SDP:n linjaa sulkea perussuomalaiset pois hallitusyhteistyöstä. Marinin mukaan olisi väärin uskotella äänestäjille, että SDP:n olisi mahdollista muodostaa yhteistä hallitusohjelmaa puolueen kanssa.
- Matti Koivisto
- Päivi Lakka
Puoluejohtajien välillä kipunoi
Sanna Marinin ja Petteri Orpon kohtaamisessa oli kipinää, kun puheenjohtajat haastoivat toisiaan reippaasti talouspolitiikasta ja tulevan hallituksen kokoonpanosta.
Väittelyn alkupuolella Marin vihjasi kokoomuksen hakevan tosissaan yhteistyötä perussuomalaisten kanssa. Marinin mukaan SDP:n vaalivoitto olisi ainoa tapa estää oikeistohallituksen muodostaminen.
Marin myös latasi täyslaidallisen perussuomalaisia kohti ja kutsui puoluetta sen kansanedustajien puheenvuorojen perusteella avoimen rasistiseksi perustellessaan, miksi SDP on sulkenut etukäteen pois mahdollisuuden hallitusyhteistyöstä perussuomalaisten kanssa.
Petteri Orpo kiisti, että hallitusta olisi lähdetty muodostamaan etukäteen.
– Me emme ole käyneet mitään hallitusneuvotteluita missään. Me keskitymme siihen, että ensin käymme vaalit, Orpo sanoi.
Rapsakkaa keskustelua käytiin myös talouspolitiikasta, jossa Orpo syytti Marinia holtittomasta taloudenpidosta ja Marin puolestaan kyseenalaisti kokoomuksen ajamat veronkevennykset vuorineuvosten tukemisena.
Tarkemman seurannan keskustelusta näet alla näkyvissä päivityksissä.
Sinipuna vaatisi molemmilta joustoa talouspolitiikassa
Petteri Orpo ja Sanna Marin vakuuttavat molemmat olevansa valmiita myös samaan hallitukseen, mikäli toinen puolue tulee kannoissaan vastaan.
– Se on mahdollista, jos kokoomus luopuu vuorineuvosten veronalennuksista ja muista haihatteluista, niin ilman muuta olemme valmiita neuvottelemaan ja keskustelemaan. Se ei tarkoita, että olisimme valmiita luopumaan arvoistamme tai periaatteistamme, Marin sanoi.
Orpo muistuttaa, että SDP:n kanssa ei päästy neljä vuotta sitten yhteisymmärrykseen talouspolitiikasta hallitusneuvotteluita silloin vetäneen Antti Rinteen kanssa.
– Talouspolitiikan linjan on pakko muuttua. Ei sen takia, että kokoomus niin sanoo, vaan sen takia, että talousasiantuntijoiden mukaan tämä on menossa kohti haaksirikkoa, Orpo sanoi.
Orpon mukaan yhteistä SDP:n kanssa löytyy esimerkiksi kaksivuotisen varhaiskasvatuksen tavoittelusta sekä Eurooppa-politiikan suurista linjoista.
Koko debatin näet tallenteesta alta:
Marin vakuutti haluavansa julkisen talouden tasapainoon – Orpo: "Te ette ole tehneet sen eteen mitään tällä hallituskaudella"
SDP on ilmoittanut olevansa valmis tekemään säästötoimia ensi hallituskaudella, mutta puolueen esittämistä menoleikkauksista ei ole saatu juuri konkretiaa.
Marin vakuutti SDP:n haluavan julkisen talouden tasapainoon ja julkaisevan pian ohjelman, jossa säästötoimista kerrotaan tarkemmin.
Ainoana konkreettisena esimerkkinä menoleikkauksista Marin mainitsi aiemmin kuullun ehdotuksen julkisten hankintojen tehostamisesta.
Orpon mielestä julkisten hankintojen tehostaminen olisi järkevää, mutta se ei riitä.
– Tämä on uutinen, että SDP myöskin haluaa julkisen talouden tasapainoon, koska te ette ole tehneet sen eteen mitään tällä hallituskaudella, Orpo tylytti SDP:n linjaa.
Marin puolestaan ihmetteli kokoomuksen esittämiä veronkevennyksiä.
– En ymmärrä, miksi vuorineuvoksille tai yhteiskunnan vauraimmille pitää antaa veronalennuksia, joita rahoitettaisiin leikkauksilla sosiaaliturvaan, Marin sanoi.
Orpon mukaan kokoomus haluaa ennen kaikkea, että keskituloiset ihmiset Suomessa pärjäävät.
Orpo myös huomautti, että Suomessa suurituloiset ihmiset maksavat Suomessa todella kovia veroja.
Marinin mukaan perussuomalaiset on puheiltaan avoimen rasistinen puolue
SDP:n puheenjohtaja, pääministeri Sanna Marin lataa täyslaidallisen kohti perussuomalaisia tentin alussa, kun puheenaiheena on mahdollinen hallitusyhteistyö perussuomalaisten kanssa.
Marinin mukaan nykyinen perussuomalaiset on selvästi oikealla ja esimerkiksi kansanedustajien puheenvuorojen perusteella avoimen rasistinen puolue, toisin kuin Timo Soinin aikana.
– Kun katsotaan yksittäisten kansanedustajien puheenvuoroja, nämä puheet ovat olleet rasistisia ja aidon vihamielisiä tiettyjä vähemmistöjä kohtaan. Ei tätä ole kiistäminen, se on tosiasia. En ymmärrä, miksi meidän poliitikkojen pitäisi hymistellä ja leikkiä, että nämä puheet eivät ole totta, Marin sanoi.
Marinin mukaan kulisseissa on selvästi lähdetty hakemaan yhteistyötä kokoomuksen ja perussuomalaisten porvarihallituksen eteen.
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kiisti väitteen etukäteen tehdyistä hallitustunnusteluista ja sanoi hallituspohjavihjailuja pelin politiikaksi.
– Me emme ole käyneet mitään hallitusneuvotteluita missään. Me keskitymme siihen, että ensin käymme vaalit, Orpo sanoi.
Orpo sanoi myös, että kokoomus ei ole valmis tinkimään ilmastotavoitteista.
Marin: Perussuomalaiset ja kokoomus hakevat yhteistyötä
Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan selvästi näkee, että perussuomalaiset ja kokoomus hakevat yhteistyötä.
Marinin mukaan tämä osoittaa, että vain SDP:tä äänestämällä voidaan aidosti estää se, että Suomeen ei muodostu porvaripohjaista hallitusta.
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo puolestaan ihmettelee SDP:n linjaa sulkea perussuomalaiset pois hallitusyhteistyöstä Marinin ilmoitettua, että SDP ei olisi valmis samaan hallitukseen perussuomalaisten kanssa.
Marin muistuttaa, että Orpo itse sulki perussuomalaiset pois hallitusyhteistyöstä Jussi Halla-ahon noustua puolueen johtoon vuonna 2017.
Marinin mukaan olisi väärin uskotella äänesätjille, että SDP:n ja perussuomalaisten arvoilla olisi mahdollista muodostaa yhteistä hallitusohjelmaa.
– Mielestäni on myös rehellistä kertoa äänestäjille, että olemme hyvin kaukana toisistamme, Marin sanoi.
Orpon ja Marinin kaksinkamppailu alkamassa
Pääministeri, SDP:n puheenjohtaja Sanna Marin ja kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kohtaavat toisensa tilanteessa, jossa vuoden ensimmäiset vaalitentit on jo nähty ja vaalikevät on selvästi kuumenemassa.
Kannatusmittauksia johtavan oppositiopuolue kokoomuksen tykit on suunnattu SDP:n talouspolitiikkaa kohtaan, josta viimeisimpänä osoituksena saatiin ilmoitus välikysymyksestä julkisen talouden velkaantumisesta.
SDP:ssä puolestaan pelotellaan mahdollisen oikeistohallituksen leikkauksilla, johon eväitä on antanut Ylen viimeisimmän kannatusmittauksen tulos, jossa perussuomalaiset nousi toiseksi suosituimmaksi puolueeksi ohi SDP:n.
Politiikan toimittajien yhdistyksen järjestämä väittely on alkamassa kello 11 ja sen odotetaan päättyvän noin 11.45.