Tilanne on loskakeleillä monelle jalankulkijalle valitettavan tuttu: ohi ajava ajoneuvo osuu lätäkköön, ja kurat roiskuvat jalankulkijan päälle.
Kurakylpy harmittaa. Lisäksi se voi pilata vaatteet tai saattaa ne pesulakuntoon.
Nämä vahingot autoilija on velvollinen korvaamaan jalankulkijalle.
Vahingoista voi saada korvauksia ajoneuvon liikennevakuutuksesta, sanoo asianajaja, Liikenneoikeusyhdistyksen puheenjohtaja Risto Tuori.
Korvauksen saanti edellyttää, että vahingon aiheuttaja saadaan selville. Jalankulkijan pitää siis tietää, mikä auto kurat roiskutti, ja ottaa ylös sen rekisteritunnus.
Lisäksi hänen on hyvä ottaa tilanteesta talteen todisteita, Tuori neuvoo. Hän suosittaa ottamaan kuvat vesilätäköstä sekä likaantuneista vaatteista ja säästämään pesulakuitin. Jos mahdollista, olisi hyvä olla myös todistaja, joka osaa kertoa, missä ja milloin kura roiskui.
– Autoilijan, tai käytännössä vakuutusyhtiön, pitäisi esittää jotain sellaista vastanäyttöä, joka tekisi mahdottomaksi jalankulkijan väittämän tapahtuman, Tuori sanoo.
– Kokemukseni mukaan vakuutusyhtiöt eivät vaadi mitään kauhean suurta, tarkkaa näyttöä. Jos rekisterinumero on pystytty tunnistamaan ja autoilija ei suoraan pysty näyttämään, että auto ei siihen aikaan ollut siellä, rupeaa todennäköisyyskysymys jo ylittymään.
Rekisteritunnuksen ylösottaminen voi kuitenkin osoittautua hankalaksi. Tilanteet tulevat yllätyksenä, ja jos kuraa roiskuu, lienee auton nopeuskin tilanteessa melko kova.
Vahinko ei poista korvausvastuuta
Autoilijan korvausvelvollisuus ei poistu, vaikka hän olisi ajanut lätäkköön vahingossa.
– Jos törmäät toisen autoon vahingossa, niin vaikka se on kuinka vahinko, olet silti korvausvelvollinen, Helsingin liikennevalvontatoiminnon johtaja, ylikomisario Dennis Pasterstein vertaa.
Hän pitää harmillisena tapauksia, joissa kuraa roiskuu jalankulkijoiden päälle.
– Niin ei missään nimessä kuljettaja saa toimia. Ajonopeus pitää suhteuttaa liikenneympäristöön.
Käytännössä poliisin silmiin osuu vain hyvin harvoin tapauksia, joissa kuraa roiskuu pahasti jalankulkijoiden päälle, Pasterstein arvioi.
Kuran roiskuttaminen ei ole rikos vaan liikennerikkomus. Poliisi voi määrätä siitä siis liikennevirhemaksun.
– En ole nähnyt tällaista liikennevirhemaksua kenenkään määräävään, Pasterstein sanoo.
Voit keskustella aiheesta 14.1. kello 23:een saakka.