Laiturin nokassa on täysin hiljaista ja harmaata.
Hiljaisuuden rikkoo vain riitteen räsähdys, kun Annu Huotarin lapio osuu avannon pintaan.
Kaitlammen ranta Vihdissä on Huotarille erityisen tuttu. Täällä hän ui jo lapsena ja lauantaisin saunareissuilla paistettiin makkaraa.
1960-luvun alussa Annu Huotarin Eino-vaari nimittäin keksi rakentaa mailleen viisi lautamökkiä, joita vuokrata helsinkiläisille. Ensin piti raivata tie halki metsien ja soiden.
Nyt, tasan 60 vuotta myöhemmin, Hawkhill Cottage Resort -perheyritystä pitää kolmas polvi eli Huotari sisaruksineen.
Mökkikylä on tätä nykyä Nuuksion kansallispuiston ympäröimä, ja vaarin lautamökkien sijoille on noussut hirsihuviloita. Yöpyjiä niissä on vuosittain jopa 11 000.
Tämä ainutlaatuinen yhtälö on saanut perheyrityksen toimimaan uudistavan matkailun keinoin.
Matkailukohde on lähtiessä jätettävä aiempaa parempaan kuntoon
Uudistavassa matkailussa on osittain kyse tutun toimintatavan uudelleen sanoittamisesta – muttei täysin, sanoo Liisa Kokkarinen.
Hän työskentelee kestävän kehityksen johtavana asiantuntijana Visit Finlandilla, jonka tehtävänä on edistää Suomeen suuntautuvaa matkailua.
Kokkarisen mukaan tämän päivän matkailijat ovat tietoisia matkailunsa aiheuttamista mahdollisista negatiivisista vaikutuksista. Yleinen odotusarvo onkin, että matkailun on oltava vastuullista ja kestävää.
– Suomella on tähän todella hyvät lähtökohdat. Meillä on tehty kestävän kehityksen mukaista työtä jo niin pitkään, ettei pyörää tarvitse keksiä alusta asti, Kokkarinen sanoo.
Silti Suomessakin on nyt otettu vielä yksi askel eteenpäin.
Uudistavan matkailun idea on, että vierailtava kohde jää matkailun jäljiltä aiempaa parempaan kuntoon. Vastuullinen tai kestävä matkailu puolestaan edellyttää, että matkailun vaikutukset kohteeseen ovat vähintään neutraalit.
– Lähtökohtaisesti ei mietittäisikään sitä, mitä annettavaa yrityksellä tai alueella on matkailulle, vaan käännettäisiin asia toisinpäin: mitä matkailulla on annettavaa sille alueelle.
Uudistavasta matkailusta käytetään englanninkielistä termiä regenerative travel. Maailmalla nousevasta matkailuilmiöstä ovat kirjoittaneet muun muassa New York Times ja Vogue.
Kyse voi siis olla matkailuyrityksen ja matkailijoiden toiminnasta esimerkiksi paikallisen luonnon suojelemiseksi tai paikalliskulttuurin elvyttämiseksi.
– Enää ei mennä vain katsomaan jotain kulttuuritapahtumaa, vaan päästään myös itse opettelemaan kädentaitoja tai vaikkapa kanteleen soittoa. Sitä kautta voimme elvyttää omaa kulttuuriamme, Kokkarinen selventää.
Vuokramökillä ei kuitenkaan joudu työleirille
Annu Huotari lupaa, ettei matkailija joudu heidän mökkikylässään työleirille, vaikka yhdelle seinustalle onkin koottu työvälineet lupiinin kitkemistä varten.
– Uskon, että viime kesänä täällä jonkin verran kitkettiin lupiinia. Vieraat tosin ovat täällä omatoimisesti, joten emme näe, mitä kaikkea täällä touhutaan.
Huotarin perheyrityksessä uudistava matkailu näkyy ennen kaikkea luonnon ennallistamisessa.
Matkailijoilla on halutessaan mahdollisuus kitkeä vieraslajeja ympäristöstään, lampaat laiduntavat läheistä niittyä ja omaa suota ennallistetaan hiilinieluksi, jolla kompensoida matkailuyrityksen päästöt.
Myös osa yrityksen tuloista jää alueen hyväksi, kun esimerkiksi mökkien siivouksesta vastaa paikallinen yrittäjä ja catering-toimintaa varten kyläyhdistykseltä on vuokrattu entisen kyläkoulun keittiö.
– Lisäksi myymistämme suoretkistä lahjoitamme kymmenen prosenttia lyhentämättömänä paikallisen ruoka-avun hyväksi, Huotari sanoo.
Suomesta halutaan kestävän matkailun johtotähti
Visit Finlandin tavoitteena on tehdä Suomesta maailman johtava kestävän matkailun maa vuoteen 2025 mennessä.
Sen saavuttamiseksi on muun muassa kehitetty maksuton kestävän matkailun Sustainable Travel Finland -ohjelma.
Yrityksiä, jotka ovat läpikäyneet ohjelman ja täyttäneet sen kriteerit, on tällä hetkellä parisataa. Alueista merkin ovat saaneet Posio ja Kristiinankaupunki.
Sustainable Travel Finland -merkin yritykset saavat muun muassa tukea kestävän kehityksen mukaisen osaamisen kasvattamiseen, markkinointitukea ja lisänäkyvyyttä Visit Finlandin kanavissa.
– Joitain vuosia sitten kestävä matkailu oli pieni osa niin sanottua tavallista matkailua. Nyt tilanne on päinvastainen. Jos kestävä matkailu ei jostain syystä matkailijalle kelpaa, sitten hänen pitää omin neuvoin etsiä muunlaista matkailua, Visit Finlandin Liisa Kokkarinen toteaa.
Hawkhill Cottage Resort Nuuksiossa sai vastuullisen matkailun merkin ensimmäisten joukossa muutama vuosi sitten. Jo sitä ennen perheyritys oli hankkinut kansainvälisen matkailualan ympäristömerkin, Green Keyn.
– Halusimme valita sertifikaatin, joka olisi meille tarpeeksi haastava, jotta prosessi veisi meitä eteenpäin, yrittäjä Annu Huotari sanoo.
Ennen koronapandemiaa Huotarin perheen mökkikylän vieraista lähes puolet tuli ulkomailta. Viime vuonna ulkomaisten turistien osuus oli reilu viidennes.
– Kansainväliset matkanjärjestäjät vaativat, että vastuullisuustekoja on tehty ja että tekojen on oltava todennettavissa.
Nyt Kaitlammen rannoilla matkailuyrittämistä seuraa jo perheen neljäs sukupolvi.
Tulevaisuutta ajatellen Huotari sanoo, että omaa yritystä on tarkoitus käyttää ilmastotyöhön.
– Mielestäni näitä tekoja pitää jakaa. Jos meidän työmme perusteella edes joku muu ryhtyy toimenpiteisiin, niin sillä on merkitystä.
Mitä ajatuksia uudistava matkailu herättää? Voit keskustella aiheesta perjantaihin 20. tammikuuta kello 23:een asti.