Sähköverkkoyhtiö Elenia korottaa sähkönsiirtohintojaan.
Yhtiö kertoo, että sen verkkopalveluhinnat nousevat (elenia.fi) kuluvan lämmityskauden jälkeen, toukokuun alusta lähtien keskimäärin 5,8 prosenttia.
Elenian mukaan hinnankorotusten taustalla on pitkään jatkunut kustannuspaine eli muun muassa rakentamisen, materiaalien ja polttoaiheiden kallistuminen.
Toukokuussa tehtävä korotus tarkoittaa Elenian mukaan esimerkiksi omakotitalossa 18 000 kilowattitunnin vuosikulutuksella noin 6 euron 70 sentin kuukausittaista lisämaksua.
Elenia on nostanut hintojaan viimeksi vuonna 2019.
Elenialla on yhteensä 435 000 asiakasta ja sähköverkkoa 76 000 kilometriä Kanta- ja Päijät-Hämeessä, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa sekä Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla.