Teollisuustyöntekijöitä edustava Teollisuusliitto sekä toimihenkilöjärjestöt YTN ja Pro ovat antaneet lakkovaroitukset teknologia- ja kemianteollisuuteen.
Teollisuusliiton lakkovaroitus koskee viittäkymmentä toimipaikkaa. työtaistelun kohteena olevissa toimipaikoissa työskentelee noin 7 200 työntekijää.
Palkkaneuvottelut teknologiateollisuudessa ja kemianteollisuudessa katkesivat maanantaina tuloksettomina.
Toimipaikkakohtaiset työnseisaukset ovat voimassa 1.–3. helmikuuta. Lakon alaiset yritykset ja toimipaikat löytyvät Teollisuusliiton verkkosivuilta.
Teknologiateollisuuden neuvotteluja on käyty pitkään. Edellinen sopimus raukesi marraskuun lopussa. Kemianteollisuuden sopimus umpeutui vuoden vaihteessa.
– Eilisten neuvottelujen jälkeen tämä oli odotettavissa. Sopimus loppui jo marraskuussa, viime viikolla neuvottelu muuttui tahmeaksi ja tällä viikolla ei saatu enää tuloksia aikaan, Teknologiateollisuuden työnantajien toimitusjohtaja Jarkko Ruohoniemi kertoo Ylelle.
Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aallon mukaan tarkoin rajatun lakkovaroituksen tarkoituksena on antaa työnantajalle viimeinen mahdollisuus sopia palkankorotuksia koskevat erimielisyydet ennen työnseisauksien laajentumista.
– Me olemme nyt tehneet ilmoituksen meidän aloihimme liittyvistä kysymyksistä. Toivomme, että se riittää ja ettei enempää lakkovaroituksia tarvitse antaa, Aalto toteaa Ylelle.
Myös ylempien toimihenkilöiden YTN ja toimihenkilöjärjestö Pro antoivat lakkovaroitukset samaan ajankohtaan. YTN:n varoitus koskee noin kymmentä teknologiateollisuuden yritystä ja 5 000 toimihenkilöä.
Ammattiliitto Pron lakkovaroitus annettiin teknologiateollisuuteen sekä suunnittelu- ja konsulttialalle.
Neuvotteluja siirrytään seuraavaksi käymään sovittelun kautta. Valtakunnansovittelijan toimisto kertoo Twitterissä, että sovittelu pyritään käynnistämään mahdollisimman nopeasti.
Ylityökielto alkaa ensi yönä
Lakkovaroitusten lisäksi Teollisuusliitto julistaa teknologiateollisuuden, kemian perusteollisuuden sekä muovituoteteollisuuden ja kemian tuoteteollisuuden toimialoille ylityökiellon.
Ylityökielto astuu voimaan ensi yönä ja jatkuu 3. helmikuuta asti.
Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aallon mukaan työtaisteluvaroituksen jättämiselle ei ollut vaihtoehtoa. Aallon mukaan työnantaja ei suostu huomioimaan hintojen nousua palkkaratkaisun mitoittamisessa.
– Meidän näkökulmamme on se, että teollisuudella menee edelleen hyvin. Tilauksia on erittäin hyvin ja yritykset ovat tehneet erittäin hyvää tulosta, joten palkanmaksuvaraa on.
Palkansaajat ovat vaatineet Saksan teollisuuden palkankorotustason mukaisia korotuksia. Saksassa teollisuustyöläisten palkat nousevat tänä vuonna 5,2 ja ensi vuonna 3,3 prosenttia.
– Jos katsoo, millaisia korotuksia kilpailijamaissa on tehty, niin meidän vaatimuksemme eivät ole sellaisia, että ne romuttaisivat meidän kilpailukykyämme, Aalto sanoo.
Teknologiateollisuuden työnantajien Jarkko Ruohoniemen mukaan työnantaja on tarjonnut palkankorotukseksi ”niin paljon kuin mahdollista”, kun taloustilanne ja yritysten kilpailukyky huomioidaan.
– Suomessa ei voida mennä samalle tasolle kuin esimerkiksi Saksassa. Siellä valtiovalta tukee yrityksiä ja kotitalouksia 200 miljardilla eurolla, mikä on huima tuki. Saksan ja Suomen järjestelmät ovat myös erilaisia, Ruohoniemi sanoo.
Teknologiateollisuuden palkkaratkaisun odotetaan vaikuttavan merkittävästi myös muiden alojen palkkaratkaisuihin.
Ruohoniemen mukaan tilannetta vaikeuttaa myös kunta-alan kesällä solmima palkkaratkaisu. Siinä sovittiin, että kunta-alan palkankorotustaso noudattaa teollisuuden palkankorotusten linjaa.
– Ilman kuntaratkaisua olisimme saaneet sovittua (palkankorotukset) todennäköisesti jo lokakuussa. Tästä tulee erittäin raskas ratkaisu joka tapauksessa, Ruohoniemi sanoo.
Kuljetus- ja palveluala mukaan työtaisteluihin?
Palkansaajakeskusjärjestö SAK on aiemmoin ilmoittanut, että järjestön ammattiliitot valmistautuvat tällä kierroksella järjestöllisiin toimiin yhdessä.
Teollisuusliitto, palvelualojen ammattiliitto PAM ja auto- ja kuljetusalan AKT muistuttivat yhteisten työtaisteluiden mahdollisuudesta viime viikolla.
Toistaiseksi PAM tai AKT istuvat edelleen neuvottelupöydässä. Pamin sopimus kaupan alalla ja AKT:n monet sopimukset raukeavat tammikuun lopussa.
Jos noissa pöydissä neuvottelut katkeavat, on mahdollista, että PAM ja AKT ilmoittavat pian omista työtaisteluistaan.
Korjaus kello 14.03: Toisen väliotsikon jälkeen luki, että ylityökielto on voimassa 3. tammikuuta saakka. Se on voimassa 3. helmikuuta saakka.
Muokattu kello 15.17: Juttuun lisätty Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aallon kommentit. Kello 15.36 juttuun lisätty Teknologiateollisuuden työnantajien toimitusjohtaja Jarkko Ruohoniemen kommentit.