Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Uudenlaiset lipputuotteet ovat nostaneet kävijämäärää Imatran uimahallissa

Tammi-helmikuuksi Imatran uimahalliin kehitellyt uudenlaiset lipputuotteet on otettu innolla vastaan.

Imatran uimahalli
Imatran uimahallissa on ollut alkuvuodesta enemmän käyttäjiä kuin vuosi sitten. Kuvituskuva. Kuva: Kare Lehtonen/Yle

Imatran uimahallissa uudenlaiset lipputuotteet ovat nostaneet uimahallin kävijämäärää.

Saunalippuja on myyty alkuvuoden aikana noin 100 kappaletta. Tammi-helmikuussa aikuiset voivat saunoa ja käydä suihkussa uimahallissa kahden euron hintaan ja alle 12-vuotiaat lapset eurolla.

– Määrää pidetään hyvänä alkuna saunalippu-kokeilulle, kertoo Imatran kaupungin liikunta- ja hyvinvointipäällikkö Henna Jääskeläinen.

Saunalipuilla pääsee uimahallin niin sanottuihin tavallisiin saunoihin, sillä höyrysaunat ovat edelleen kiinni energiakriisin vuoksi.

Vanhempien seurassa ilmaiseksi uimaan pääseviä alle 12-vuotiaita on ollut liikkeellä vilkkasti. Joululoma ja edellisviikonloppuna järjestetty vesiliikuntamaa olivat suosittuja koululaisten keskuudessa.

Tammikuun kahdella ensimmäisellä viikolla Imatran uimahallissa kävi 1 570 ihmistä enemmän kuin samaan aikaan viime vuonna. Alle 12-vuotiaita uimareita on ollut tänä vuonna liikkeellä 60 enemmän kuin viime vuonna.

Vuosi sitten tammikuun kahdella ensimmäisellä viikolla Imatran uimahallissa kävi yhteensä 1 745 uimaria, joista 128 oli alle 12-vuotiaita. Tämän vuoden tammikuun kahdella ensimmäisellä viikolla uimareita on käynyt yhteensä 3 315, joista 192 oli alle 12-vuotiaita.​

Lisää Etelä-Karjalan uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki lappeenranta@yle.fi.