Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Aluehallitus siirtää luottamuskysymyksen aluevaltuuston pöydälle – taustalla Satu Taavitsaisen somekirjoittelu

Kokoomuksen valtuustoaloite esittää, että tilapäinen valiokunta selvittää, nauttiiko aluehallituksen puheenjohtajisto aluevaltuuston luottamusta.

Satu Taavitsainen Mikkelin torilla.
Valtuustoaloitteen mukaan Satu Taavitsainen on aiheuttanut haittaa toiselle aluevaltuutetulle Jarmo Strengelille syytöksillään seksuaalirikoksesta. Kuva: Esa Huuhko / Yle

Etelä-Savon hyvinvointialueen hallitus esittää aluevaltuustolle, että valtuusto päättää, haluaako se punnita luottamuksensa aluehallituksen puheenjohtajistoon. Aluehallitus käsitteli asiaa torstaisessa kokouksessaan.

Käytännössä tarkoitus on selvittää luottamus hallituksen ensimmäiseen varapuheenjohtajaan Satu Taavitsaiseen.

Aluehallitus päätti asiassa hyvinvointialuejohtaja Santeri Seppälän pohjaesityksen mukaisesti, mutta asiasta äänestettiin. Pohjaesitys voitti äänin 6–4.

Vastaesitys oli se, että hallitus ehdottaisi valtuustolle, että asiasta ei perustettaisi tilapäistä valiokuntaa. Vastaesityksen teki Eija Stenberg (sd.).

– Asia on ihan puhtaasti valtuuston käsissä. On valtuuston asia arvioida, mitä tehdään, Seppälä toteaa.

Asian käsittely alkoi kokoomusryhmän puheenjohtajan Pirkko Valtolan valtuustoaloitteesta, jossa hän esitti tilapäisen valiokunnan asettamista asian selvittämiseksi.

Aloitteen mukaan Satu Taavitsainen on aiheuttanut erityistä ja pitkäaikaista haittaa toiselle aluevaltuutetulle Jarno Strengellille (sd.), kun hän syytti tätä seksuaalirikoksesta Facebook-kirjoituksessaan.

Mikkelin kaupunginvaltuusto on aiemmin erottanut Taavitsaisen kaupunginhallituksen ensimmäisen varapuheenjohtajan tehtävästä.

Aluevaltuusto voi luottamuksen menettäessään erottaa aluehallituksen puheenjohtajat.

Asia nousi aluehallituksen esityslistalle toistamiseen. Ensimmäisellä kerralla se jäi Seppälän mukaan käsittelemättä teknisestä syystä, sillä kokouskutsusta puuttui yksi liite.

Aluevaltuusto käsittelee asiaa Seppälän mukaan seuraavassa kokouksessaan.

Korjattu 19.1. kello 21:49: Taavitsaista ei ole erotettu Mikkelin kaupunginvaltuustosta, vaan Mikkelin kaupunginvaltuusto on erottanut hänet kaupunginhallituksen ensimmäisen varapuheenjohtajan tehtävästä.